perjantai 4. joulukuuta 2015

vuosi 2015

Moi! 

Teen nyt yhteen vedon tästä vuodesta, vaikka joulukuu onkin vielä jäljellä. Silti aijon nyt siis tehdä tämän. Kerron jokaisesta kuukaudesta mitä asioita tapahtui yms. 

Vuosi 2015 oli edellisiä huonompi vuosi hevosten ja myös "normaalin" elämän kanssa. Ette kumminkaan saa tietää kun vain hevoselämäni ongelmista :D. Vuoden ehkä ainut tosi kiva juttu oli Honeyn syntymä. En oikeestaan mitään muuta kauhean mukavaa keksi :D. 

                                                                 TAMMIKUU

Tammikuun alussa oli Nipsun maajoukkuekatsastukset. Nipsu meni siellä tosi hyvin ja päästiin a-renkaaseen. 



Tammikuussa hevosten kanssa meni tosi hyvin. Nipsu oli tosi hyvä ja Bluen kanssa sujui myös tosi hyvin. Bluen kanssa valmentauduin Anna Kärkkäisellä.  Johku auttoi mua myös aina kun kävi ypäjällä. 


Nipsulla kävin myös Annan valmennuksissa ja tässä kuussa menin Piia Pantsun valmennukseen vaan Nipsulla. 


Hepat asuivat siis tällöin meillä kotona. Tammikuussa treenasin aika paljon myös hangessa. Ei oikein tapahtunut mitään ihmeellistä. Bluen kanssa oikeestaan vaan tutustuttiin toisiimme kun tällöin Blue oli aika uusi mulla. 



HELMIKUU

Helmikuun alussa mulla oli  maajoukkuekatsastukset Bluella. En oikeestaan edes hakenut sinne kun epäilin etten viitsi niin pian mennä. Mutta Hencca halusi nähdä mut ja Bluen joten menin sitten. Olisin voinut myös mennä tammikuun leirille katsastettavaksi, mutta tuntui varmemmalta mennä vasta helmikussa. Katsastukset sujui tosi hyvin ja Hencca tykkäs meistä ja päästiin Bluen kanssa junnujen a-kehitykseen. 

Helmikuussa myös Elena kävi meillä ja läpiratsasti Nipsun ja Bluen ja auttoi mua niiden kanssa.




Bluen kanssa oltiin myös ekoissa kisoissa helmikuussa. Hyppäsin luokat 110cm ja jonkun junnuluokan 115cm. Meni tosi hyvin.



   
Nipsun kanssa näihin kisoihin en päässyt mahtavan tuurini takia. Nipsulla oli selkä vähän jumissa tällöin ja se oli hetken kevyemmällä käytössä. 

Tässä kuussa Nipsulla oli taas Sadun maajoukkueleiri. 




                                                              MAALISKUU

Tässä kuussa Nipsu pääsi normaalisti taas töihin. Bluen kanssa olimme nuuksiossa Satu Liukkosen valmennuksessa. Toisena päivänä lopussa huomattiin että Blue ontui joten siitä alkoi alamäki. 





    Bluella en päässyt siis tämän kuun maajoukkueleirille ja Nipsukin oli maajoukkeleirin aikaan palaamassa pikku lomaltaan joten kummallakaan en niihin osallistunut. 

Nipsun kanssa aloitettiin kausi maaliskuussa Ypäjällä. Elena hyppäsi sillä ekana päivänä ja toisena päivänä mä hyppäsin sillä poniluokan 110cm. 





             Blue kävi siis klinikalla heti seuraavana päivänä kun ontui ja sillon Bluella oli hankkari mennyt 10%. Silloin sairasloman piti kestää vain 1kk.





                                                                         HUHTIKUU

Nipsun kanssa oltiin hyppäämässä Riders Innissä 100cm ja 110cm luokat. Samana päivänä käytiin myös juuri ennen kisoja hyvinkään klinikalla kun Nipsu sai haavan jalkaansa tultuaan trailerista. Ajattelin silloin että joo kiva tässä meni Nipsunki kausi. Onneksi selvittiin säikähdyksellä ja klinikalla ell sanoi että voin mennä ihan hyvin hyppäämään että ei ollut niin vakavaa. 







        Oltiin myös tampereen hevosmessuilla Nipsun kanssa hyppäämässä se poniluokka 110cm. 






Tässä kuussa oltiin Nipsun kanssa nuuksiossa Sadun valmennuksissa. Satu kokeili sillon myös Nipsua jotta pystyisi auttamaan vielä paremmin.







Kuun lopussa oli vielä yhdet Ypäjän kisat, hyppäsin siellä joko 100cm tai 110cm, en oikeestaan muista miten sillon meni. 
Nipsu myös palkittiin ponioripäivillä kun oli voittanut 2014 welsh cupin kokonaispisteissä.





Blueta kuntoutettiin. Ekat kaksi viikkoa klinikan jälkeen se käveli kaksi kertaa päivässä ja sitten sai vähitellen alkaa ratsastaa kevyesti. Jalka ei näyttänyt tarpeeksi hyvältä joten mentiin taas klinikalle. Ell sanoi epäili että vuohisessa on tulehdus. Sitten Blueta taas kävelytettiin viikko tai kaksi, sitten sai alkaa taas vähitellen ratsastamaan. 

                                                                     TOUKOKUU



      En muista nyt ihan tarkkaan, mutta oisko toukokuun alussa olleet kauden ekat ulkokisat Ypäjällä. Hyppäsin Nipsulla staffansbergin ja tehon poni gpn. Ne kisat meni huonosti ja mietittiin missä oli vika. Käytiin tarkistamassa satula ja sitten alettiin ettimään uutta satulaa kun vanha satula painoi pahasti. Luultiin että löydettiin hyvä satula mutta ei se loppu peleissä ihan sopinukkaan. Alkuun Nipsu kulki hyvin sen kanssa. 

Käytiin laaksolla pony eventissä hyppäämässä ponicup ja poni gp. Ponicupissa taisi tulla 4vp tai 8vp ja poni gp menikin huonosti. Näiden kisojen jälkeen menin pariksi viikoksi Elenalle ja Elena auttoi mua Nipsun kanssa. Hyppäsin myös yhdellä Elenan hepalla niissä samoissa laakson kisoissa seuraavana päivänä yhden junnucupin osakilpailun. Olin ratsastanut sillä hepalla vaan kerran ja se oli samana aamuna milloin kisat oli :D 115cm luokka meni yllättävän hyvin, vikalle asti puhtaasti mut sit kuski vähä kämmäs :D 




Elenalla olin siis pari viikkoa. Käytiin korpikylässä kisoissa missä Elena myös meni Nipsulla. Oltiin myös Forsteneilla sellasissa harjoituskisoissa jotka menivät huonosti, en edes halua muistella niitä kisoja... :D



   Elena auttoi mua tosi paljon Nipsun kanssa, siitä oon sille ikuisesti kiitollinen! 

Blueta kuntoutettiin kevyesti mutta jalka näytti huonolta. Elenalla ollessani Johkukin meni Bluella ja sanoi että kannattaa mennä taas klinikalle. 

                                                                    KESÄKUU

Kesäkuun ensimmäisenä päivänä, oltin klinikalla muutama tunti. Bluelta löytyi jostain koukistajajänteestä tai mikä ikinä nyt onkaan, niin joku outo juttu. En muista tarkalleen joten en pysty kunnolla selittämäänkään :D Tuolloin Bluen koko se jalka kuvattiin, myös kavio. Bluen kuntoutus ohjeet olivat kolme viikkoa ei mitään ja kipulääkityksellä. Sitten sitä kävelytin joka päivä kaksi kertaa pari viikkoa ja kaiken tämän ajan siis olen myös käyttänyt bemeriä joka päivä ja toivonut että voi kun se paranisi.  

Nipsun kanssa hypättiin Finnderbyssä 115cm jossa keskeytin. 

         Kisaviikolla hyppäsin yhdellä 6vuotiaalla ponilla sen ekat kisat! 

Nipsun kanssa treenattiin ahkerasti sileetä ja osallistuttiin kisaviikolla kouluponiderbyyn. Sijotuttiin viidenniksi. 




      25 päivä kello 04.23 mun tuleva tähti syntyi, koko vuoden paras päivä <3







                                                                                HEINÄKUU

Heinäkuussa ratsastin Nipsun lisäksi yhtä 6vuotiasta ponia ja menin sillä parit kisat sekä kävin myös hyppäämässä välillä  yhden Annikan hevosella! 

                                                             Annikan super hieno tamma!! 

                                             
Nipsun kanssa käytiin metsämäessä ja kaarinassa kisoissa. 

Bluen tilanne oli huono. Käytiin jälleen klinikalla ja Bluen jalka piikitettiin. Ekan viikon Blue oli hyvä ja näytti vihdoin vihreää valoa. No se jäi siihen viikkoon, piikityksen vaikutus ei kestänytkään kun sen viikon. Eläinlääkärit sanoivat että se oli viimeinen mahdollisuus. Voitte vaan kuvitella miten paljon itkin kun Blue ontui kun oli eka ollut viikon puhdas. Itkusta ei tullut loppua millään kun tiesin että tää oli sitten tässä. En ikinä oo itkenyt niin paljon, sinä päivänä mun maailma romahti ja tajusin että millään ei oo enään mitään merkitystä. Se oli ihan hirveetä, en pystynyt pariin päivään edes katsomaan Blueta itkemättä :D En ikinä edes ajatellut että siinä voisi edes käydä niin että ei enään ikinä. Olin valmis odottamaan vaikka kuinka kauan.. Lähetettiin kuvat Bluesta toisellekkin eläinlääkärille ja tuomio oli mikä oli , kavionivelrikko. 

Heinäkuussa mulla oli ratsastettavana muutaman viikon Eeva-Liisa Penttilän kiva 5vuotias tamma. Kiitos vielä Tössälle! 



ELOKUU

Hyppäsin Nipsulla sm:issä pari avointa luokkaa. 





Elokuussa muutettiin takaisin Lohjalle. Hevoset muutti kaverini tallille.

Nipsun kanssa oltiin esran koulualuemestaruuksissa, sijotuttiin jaetulle 4sijalle.


Elokuussa ei oikein tapahtunut mitään ihmeellistä. Olin hyppäämässä yhdet seurakisat 110cm. 

SYYSKUU

Syyskuussa hypättiin aluemestaruuksissa ja käytiin Ypäjällä kisoissa. Kävin myös Nipsun kanssa Niclas Aromaan valmennuksessa.

 Tässä kuussa ei heppojen kanssa oikeestaan mitään muuta kovin ihmeellistä tapahtunut. 


LOKAKUU

Tässä kuussa hepat ja mä muutettiin nummelaan yhdelle tallille missä olin myös sitten töissä. 
Nipsun kanssa oli seurakoulumestaruudet, jossa tultiin toisiksi. 
Nipsun kanssa mua auttoi Hetta ja Nipsu meni treenit hyvin. Käytiin myös naapuritallilla pikkukisoissa. Nipsu meni helppo B ja sai 69,7% 1.sija. 

MARRASKUU

Hepat muutti taas, nyt siis tänne missä nykyään ollaan ja pysytään. Marraskuussa ei tapahtunut myöskään mitään ihmeellistä.  Nipsun kanssa oltiin alkukuusta (vai olikohan se lokakuun lopussa?) Riders Innissä kisoissa. Oltiin myös oman seuran seuramestaruuksissa. 


Siinä oli tiivistettynä mun vuosi hevosten kanssa. Tasan vuosi sitten en edes olisi uskonut että näinkin huono vuosi on edessä kun kaikki näytti niin hyvälle. Tästä ei ainakaan voi huonommaksi mennä (okei voi) joten pää pystyyn ja kohti uusia pettymyksiä :D 

Haluaisin kovasti kertoa teille yhdestä super kivasta asiasta mitä kukaan ei varmaan edes usko (en edes minä), mutta en vielä voi.. Ilman tätä asiaa olisin varmaan lopettanut ratsastuksen. Enempää en kerro, sori kamut ;) 

-Amanda



perjantai 27. marraskuuta 2015

kuulumisia

Moikka!

Päätin siis nyt jatkaa bloggaamista vaikka tässä viikko vierähtikin ilman postauksia. Vaikka siis jatkan bloggaamista, niin postauksia ei tule kun ehkä kerran viikossa mutta sekin vaihtelee, voi tulla useemmin tai sitten ei ollenkaan. Syy siihen miksen voi postata on yksinkertaisesti se kun aika ei vaan riitä. Se aika mikä jää mulla "vapaaksi" käytän mielummin sen somessa seikkailemiseen tai netflixiä katsoen. 

Kuitenkin oli tosi mukava huomata että moni vielä lukee tätä blogia, jee! Ilman teitä lukijoita ei tosiaan olisi minkäänlaista motivaatiota kirjottaa tätä! :D 

Mulla ei ole oikeestaan mitään uutta kuva- tai videomateriaalia teille näyttää sillä en löydä mistään sellaista yhtä piuhaa millä saan ladatta tiedostot muistikortilta koneelle. Nyt saatte siis tyytyä puhelinkuviin sekä vanhoihin kuviin. Ei tässä kyllä oikeestaan ole tapahtunutkaan mitään kovin mielenkiintoista. Sunnuntaina hepat muuttivat toiselle tallilla. Syy muuttoon oli yksinkertainen: tarvitsen maneesin treenatakseni. :) Uusi talli on tosi kiva ja hoito siellä on ihan uskomattoman hyvää ja kaikki tallilaiset vaikuttavat tosi mukaville. Tallilla on myös toinen tammavarsa joten vieroituksen jälkeen Honey saa kamun mikä on varsoille todella tärkeää. 

                                                                   My future star <3 

Hepoille kuuluu ihan hyvää lukuun ottamatta paria asiaa.. Amidalia on todella laihassa kunnossa vaikka se saa ruokaa ihan tosi paljon mutta se vaan ei liho. Kokeillaan nyt alkaa syöttämään sille yhtä uutta rehua, jospa se alkaisi siitä lihomaan. Ennen kun se on saanut massaa tarpeeksi, sillä ei voi alkaa ratsastamaan. Bluekin on vähän laiha, joten sillekin nyt aletaan syöttämään sitä samaa ruokaa ja toivotaan että sekin pian saisi massaa lisää. Osaan sanoa tälle syyn miksi Amidalia ja Blue on laihassa kunnossa mutta täällä netissä en sitä viitsi kertoa.. Noh nyt heppani on hyvässä hoidossa koko ajan <3 



Nipsu on tällä hetkellä aavistuksen liian lihava, heh. Parempi kyllä niin päin :D Nipsu on ollut nyt kyllä vähän stressaantunut joten olen koittanut pitää sillä hyvää mieltä enkä vaatinut liikaa. Toivottavasti asiat nyt muuttuisivat paremmiksi uuden tallin myötä. 

                                                                  Rakas<3




Ei oikeestaan ole nyt hirveesti kerrottavaa. Viikon päästä ehkä osallistun Nipsulla oman tallin harkkakoulukisoihin luokkaan he A:2.  Muuten kisakausi onkin ihan purkissa.
Takana melkosen epäonnistunut kausi mutta tästä ei voi kun jatkaa ylös päin. 
SAIN JUURI AIHEEN MISTÄ KIRJOTTAA! :D :D :D

Hehe eli voin tehdä tästä postauksesta pitemmän/paremman kirjottamalla tästä kaudesta.

Kauden ekat kisat. Bluella, ei edes varmaan tarvitse  selittää mutta ne olivat tärkeimmät kisat mulle ikinä <3 


    Bluen kanssa menin mun ekan 115cm luokan. Rata sujui tosi hyvin lukuun ottamatta kuvassa olevaa pystyä jolle toin Bluen liian lähelle ja menin makamaan kaulalle niin Blue tiputti esteen etujaloilla. :D <3 



 The best i've ever had, the best i'll ever have. Thanks for all. Mistä löytyisi uusi Blue :'( <3
                           


Kausi Nipsun kanssa menikin penkin alle. Satulaongelmien takia, kuskin ratsastaessa huonosti, Nipsun possuilemisen takia sekä herkkyyden takia. Suurimmat ongelmat johtuivat musta. En olisi saanut mennä niin isoihin luokkiin. Siinä meni vikaan. Oli harhaan johtavaa kun Nipsu kotona meni 120cm tehtäviä  super hyvin.Tietysti ajateltiin että se selviää kisoissakin tosi hyvin 110cm luokissa ainakin. 

Tämän kauden tulosten perusteella Nipsua voi olla ehkä vähän vaikea myydä. Mutta voin olla varma että kun sen kanssa alottaa pienestä niin että kuskin sekä ponin luottamus kasvaa isoksi, niin Nipsun kanssa voi tulla kuulumaan suomen kärki poniratsukoihin. Se vaatii paljon työtä ja aikaa. Mä sössin sen kanssa kun kiirehdin. En ole myymässä Nipsua todellakaan sillä perustein että sen kanssa voi nyt heti mennä hyppäämään 110cm-120cm luokkia. Ei todellakaan. Tällä hetkellä (LUE  TÄLLÄ HETKELLÄ) Nipsu on parhaimillaan 100cm luokissa mutta alkukaudesta se voisi ihan hyvin mennä 110cm luokkia. Mutta minä en sillä enään aijo oikeestaan kunnon kisoja mennä sillä olen liian iso sille.  100cm luokat ja siitä alle ovat Nipsulle äärimmäisen helppoja ja se ei ole niin tarkka mihin paikkaan sen tuo ja miten. 90cm-100cm luokissa sen kanssa varmasti saa heti aluksikin kerättyä rusetteja.

Nipsun tekniikka on vähän erikoinen, mutta aivan mieletön koska se harvoin osuu puomeihin. <3 Kuvan este 120cm


Nipsu on todella erikoinen poni, sellaisia on harvassa. Skouppia sillä on ihan mihin vaan mutta se ei ole niin rohkea että hyppäisi niitä miten vaan. Jos haluaa selvitä Nipsun kanssa puhtaasti 120cm radan niin siinä pitää osata ratsastaa joka ikinen paikka kohdalleen. Se on tosi vaikeaa, itse en siinä ole onnistunut. Voin ihan hyvin myöntää että vika on ollut mussa mun ja Nipsun epäonnistumisissa. Pikkuluokissa Nipsu on pari kertaa ollut ihan possu ja on niitäkin kisoja ollut pari missä se on kieltänyt ilman mun tekemiä virheitä. 

Toivon, että Nipsu tulee löytämään kodin missä se saa toimia parhaana ystävänä jollekin lapselle. Nipsun kanssa varmasti oppii ratsastamaan mutta kuten sanoin, se vaatii paljon työtä ja paljon aikaa. 

Näitä vuosia Nipsun kanssa en ikinä vaihtaisi. Oon oppinut siltä tosi paljon ja oikeasti olen oppinut ratsastamaankin vaikka siltä ei aina kisoissa näytä :D 

Bluen epäonni on vaikuttanut muhun Nipsunkin kanssa. Mulla ei ole ollut mitään sellaista intoa edes yrittää täysillä. Bluen "sairaus" on ollut mulle oikeasti tosi raskas asia. Sitä ei muut ehkä voi edes käsittää miten kauhea asia tää on. Vain ne kenen hevonen hevonen on kipeänä koko ajan tai saa tuomion ettei enään ikinä kunnon ratsastuskäytöön tietävät millaista tämä on. 

Monella on asiat paljon paljon huonommin kun mulla mutta tuntuu välillä silti tosi kurjalta kun mun kohalle sattuu niin paljon kaikkea huonoa mistä en nyt tänne blogiinkaan kerro. Tää vuosi on ollut inhottava monella tapaa, Bluen epäonni, Nipsun kanssa huono menestys sekä yksi todella inhottava asia on hevostalli.net. Tiedän ettei sitä paskaa kannataisi lukea mutta luen silti. 

Onneksi olkoon te kaikki mun haukkujat, saitte mitä halusitte: mulle pahan mielen. En välittäisi niistä ellei niin usein musta puhuttaisi. Ei ole hauskaa kun kaverit laittaa screenshotteja mitä hevostalli netissä musta puhutaan eikä ole hauskaa lukea niitä itse. Siellä on niin paljon ollut ilkeitä asioita musta. Eikä pelkästeen musta kun äidistänikin on puhuttu siellä. Ihan järjettömiä juttuja musta. Esimerkiksi se että mua on syytetty että hakkaan poniani? Siis silloin kun huomasin tämän hevostalli netissä en voinut miettiä kun että mitä ihmettä. Minä? Hakkaan poniani? Siis kuka idiootti tälläistä edes voi keksiä.

Kuulemma hakkaan poniani kotona päläpälä. Vaikka tiedän että tämä oli täyttä paskaa niin silti harmittaa kun mua syytetään tollaista ja jotkut ihmiset voi luulla että oikeasti tekisin niin. En voi vieläkään käsittää että miten joku viitsi keksiä tollaisen jutun. 

Mulla ei edes riitä sanoja ton aiheen käsittelemiseen. Mun mielestä on todella pelottavaa että tästä maailmasta löytyy näin sairaita (kyllä täysin oikea sana valinta koska kukaan terve järkinen ei keksisi kenestäkään tälläistä asiaa) ihmisiä. Mitä mä olen tehnyt niille ihmisille jotka mua syyttävät tälläisestä asiasta? En voi käsittää. 

Joo minä juuri hakkaan Nipsua kyllä mistä tiesit :))))




Lisäksi nyt paljon on ollut puhetta siitä miksi väitän hevosteni olevan omiani vaikkevat ole. Tässä totuus suoraan minulta ja jos nyt ei mene jakeluun olet harvinaisen tyhmä ja suosittelen hakkaamaan päätä seinään. (Anteeksi olen vaan kyllästynyt sanomaan tämän asian monta kertaa.) 

Nipsu on minun oma vaikka nimeni ei lue hippoksessa omistajatiedoissa. Noin, ei pitäisi olla kysyttävää. 

Blue ei ole minun omani kokonaan. Noin, ei pitäisi siitäkään olla kysyttävää.

Amidalia on täysin omani ja se lukeekin tiedoissa.

Varmaan joku näistä valopäistä tulee kyseenalaistamaan senkin että Honey ei ole mun oma :D


Näiden asioiden lisäksi useissa keskusteluissa on ollut puhetta miksi minun ja Nipsun kausi on ollut epäonnistunut. Ensinnäkin, se ei ole teidän asia eikä se kuulu millään lailla teille joten miettikää sitä mielummin siellä tyhjässä pääkopassanne. On haukuttu mua kun en osaa ratsastaa ja on haukuttu Nipsua ja on ollut vaikka minkänlaisia selityksiä sekä ihmiset kertovat siellä syitä miksi Nipsua ei kannata ostaa. 

Myös on haukuttu että minä olen rikkonut Bluen ja on selitetty että Bluella on mennyt jänne pälä pälä. Rakkaat ihmiset, teillä on varmasti loistava mielikuvitus mutta käytätte sitä väärin keksimällä turhia asioita. Sinä rakas ystävä joka kirjoitit että Bluella on mennyt jänne tai hankkari, niin ei. Sillä on kavionivelrikko, luulisi senkin asian tulleen selväksi muutaman kerran. Sekä ei, en ole voinut itse aiheuttaa Bluelle nivelrikkoa. 



On ollut paljon muitakin juttuja musta. Aluksi koitin vaan olla välittämättä mutta nyt kun tätä haukkumista on jatkunut jo monta kuukautta netissä. Asialle tuskin voi tehdä mitään, mutta tiedän että moni teistä haukkujista lukee blogiani, niin voisitte lopettaa. Voisitte tulla päin naamaa sanomaan ongelmanne minua kohtaan. Joskus mietin että olisi kiva vain häipyä ratsastuksen parista kokonaan jonnekin missä mua ei edes tiedetä. 
Vaikka en ehkä ulkoa päin vaikuta sitlä että mua ei kiinnosta mitä musta puhutaan tai miten musta ajatellaan, mutta kyllä kiinnostaa. Tää ei oo hauskaa. Varsinkin näinä hetkinä kun kaikki asiat on huonosti, tuntuu tämä entistä inhottavammalle. Lisäksi nämä lukuiset mielipiteet musta kuinka prinsessamainen olen pälä pälä, on aika huonoja. Olen tehnyt tosiaan töitä tämän harrastuksen eteen. Olen ollut töissä 5-6 kertaa viikossa monta viikkoa putkeen ja asunut yksin, tehnyt töitä kaiken eteen. Tällä hetkellä teen 07-17 työpäiviä että voin auttaa hevosiini menevissä kuluissa. En jaksa enään kuunnella sitä paskaa kuinka prinsessamainen olen. Juuri eräs tuttu sanoi äidilleni että kuinka prinsessamainen olen. Siis MITÄ. Hän on saanut tämänlaisen käsityksen siitä kun äitini aina välillä auttaa minua hevosteni hoidossa koska äitini itse haluaa. Tää ei ole pelkästään mun harrastus. Mun äitini rakastaa hoitaa ja harjailla meidän hevosia enkä todellakaan ymmärä miksi hän ei saisi näin tehdä. Mun äidillä on ihan täysi oikeus auttaa mua ja hoitaa meidän yhteisiä hevosia. Mun mielestä on sairasta kun jotkut ihmiset pitävät meitä joitain poniprinsessoina jos äitimme/isämme haluavat meitä auttaa tai hoitavat ponejamme. Ottaa niin paljon aivoon kun kuulee tälläistä, tyhmiä ihmisiä.

Melkoinen avautuminen tuli. Pahoittelen kun sanoin pari kertaa vähän rumasti mutta alkaa tulla mitta täyteen pian. 

-Amanda