sunnuntai 25. toukokuuta 2014

täällä taas

Heipsan!

Tiedättekö sen tunteen kun epäonnistumisia vaan tulee ja tulee? Ja ei innosta yhtään kirjoittaa saatika kertoa kenellekään niistä. Mulla on nyt semmonen fiilis, ollut jo muutaman viikonlopun. Tiedän, että mun pitäs osata kirjottaa myös epäonnistumisista, mutta tällä hetkellä en vaan jaksa. Meillä on nyt mennyt kolmet peräkkäiset viikonloput tosi huonosti kisoissa. Ainut luokka, mikä on mennyt hyvin, oli eilen ponicupin osakilpailu, jossa mentiin perusrata 0vp mut uusinnasta tuli 10vp omista mokistani johtuen. 

En aijo muista kirjoittaa mitään, mutta kyllä te jotkut lukijat tiedätte varmaan tulokseni jos osaatte käydä kipastakin katsomassa. Sen verran tämän päivän ainoasta radasta Ypäjällä mainitsen, että Nipsu oli tosi tosi hyvä kolmanneksi viimeiselle esteelle asti, jossa se sitten veti liinat kiinni, ja tulos : hylätty. Yleensähän syy löytyy satulan päältä, mutta tällä kertaa voin sanoa että nyt en tosiankaan tiedä mitä tapahtui. Noh, näitä sattuu mutta välillä tuntuu että liiankin usein vastaan tulee epäonnistumisia. Mietin, että me saatiin koko viime kaudelta ihan pari hylkyä vaan, mutta tällä kaudella, oijoi, niitä hylkyjä on tullut enemmän kuin koko viime kaudelta. Syy tähän onkin jo suurimmalta osalta meidän tiedossa. Katsotaan, jos nyt tallinvaihdos auttaisi asiaan. Me siis nyt viikon päästä vaihdetaan tallia kaverini tallille. Syytä en täällä blogissa mainitse. 

Vaikka nykyisellä tallilla on mahtavat puitteet, mutta nyt on ajateltava vain ja ainoastaan Nipsun parasta. Toki mun ja äitini viihtyvyyskin on tärkeää kun koko aika menee kumminkin tämän lajin parissa. Totesimme vain nyt parhaaksi ratkaisuksi tämän.

Ja vielä ehkä maailman ihanin uutinen, Amidalia tulee mulle takaisin<3 Se muuttaa samalle tallille kun Nipsu. 



Toivottavasti kukaan ei ymmärtänyt tätä postausta väärin, eikä tee mitään  vääriä johtopäätöksiä. 

Nyt jotain kuvia Ypäjältä tältä viikonlopulta, hyppäsin lauantaina 90cm ja ponicupin osakilpailun 100cm. Sunnuntaina hyppäsin 105cm. 




                                                                maailman hienoin<3


Mutta kyllä tästäkin reissuun jäi jotain positiivista mieleen. Nimittäin Nipsun hypyt olivat tosi hyviä, eikä se enään oikeen kolauttelekkaan! 

Nyt esittelen teille yhden ostoksen tältä päivältä. Mun nykyisen saappaat ovat tehneet kuolemaa tässä muutaman viikon aikana, vetoketjut varsinkaan eivät pysy ollenkaan kiinni. Niin ostettiin tänään ypäjältä mulle Freejumpin kengät sekä chapsit. Olen ehkä enemmän kenkien ja chapsien ystävä, kuin saappaiden, tykkään paljon enemmän kengistä ja chapseista. 

Varsinkin nämä Freejumpin kengät on aivat mahtavan tuntuset jalassa, ja chapsit myös! 




Noissa chapseissa tossa alareunassa on tommonen reikä ja tarrajuttu, niin jos katsotte tota kengän yläreunaa niin siinä on kans tommonen juttu, ni toi kengät juttu pujotetaa tost chapsien reijästä sisään ja laitetaan tolla tarralla kiinni,kätevää! 

Heheh, en osannu selittää :-D


Nyt yritänkin saada taas tän postausrutiinin takaisin. Ensi viikon ohjelmasta sen verran ,että me mennään Ypäjälle treenaa Kari Haimin kanssa ainakin derbykentälle. Ollaan sielä yötä keskiviikon ja torstain välinen yö, mulla on valmennukset molempina päivinä. Tosi kiva juttu että Karilla on aikaa auttaa mua! :-) 

Sunnuntaina olis sitten tarkotus muuttaa Nipsun kanssa, jännää! Ja sitten lauantaina, ahh. Alkaa pitkään odotettu kesäloma, aika on mennyt taas niin nopeasti. 

Mutta ensi kertaan! 

-Amanda 

perjantai 9. toukokuuta 2014

haastevideo

Morjens! 

Mulle näköjään on tää postaus into ruvennut tekemään paluuta. Oon nyt postaillut aika paljon, mut eikös se ole hyvä juttu?;) 

Olin siis viime lauantaina Melisalla yötä, ja kuvailtiin vähän. Tehtiin myös haastevideo, joka tosin epäonnistui aika pahasti kun emme oikein onnistuneet Melisan kanssa. Siitä tuli aika pitkä, mutta toivottavasti se nyt ei haittaa hirveästi. 




Tässä se video nyt.. Tosiaan, antakaa ehdotuksia mitä videoita voisimme tehdä Melisan kanssa, ja kertokaa mitä tykkäätte näistä meidän tekemistä videoista! :) 



-Amanda

torstai 8. toukokuuta 2014

sateinen päivä

Hellou! 

Missä ihmeessä se kesä oikein on??? Maalis- ja huhtikuussakin oli paremmat ilmat kun nyt toukokuussa, huoh. Ehkä se kesä tulee... Toivottavasti! 

Näin alkuun, pahoitteluni että tämä postaus on tosi lyhyt ja ei mitenkään erityisen mielenkiintoinen varmaankaan :/

Mutta siis, mulla oli tänään hyppäri, ulkona kauheassa sateessa. Kenttä oli aivan järkyttävässä kunnossa, lainehti joka puolelta. Mutta kentällä oli mentävä, sillä onhan kisatkin ulkona. Noh, ei se sade mua oikeastaan haitannut, alussa oli vaan vähän inohottavaa kun mulla ei ollut sadetakkia. 

Sekin myös vähän jänskätti, että jos Nipsu kompastuu tai kaatuu niin sit ei hyvin käy. Onneksi säästyttiin tapaturmilta. 


                Nää kuvat ei onnistunut yhtään tuolla sateessa :(

Aloitettiin tulemalla kahta kavalettia, joiden välissä oli yksi askel. Aluksi Nipsu oli vähän varovainen mutta meni kovaa ja jouduin pidättämään siitä reippaasti, koska en halunnut tosiaankaan mennä yhtään kovaa siellä liukkaalla kentällä. 


Sitten tultiin ristikkoa. Ekan kerran Nipsu teki semmosen "hitaan" hypyn, en osaa selittää mutta ainakin se tuntuu selästä päin hitaalta ja ei mitään ns. hyppykaarta. 

Jatkettiin siitä sitten pystylle ja sitten vesimatolle. Hypättiin rataa sitten missä oli pari okseria, pystyä, yhden askeleen normi sarja, kolmois-sarja sekä vesi. 


Ajattelin että Nipsu ei halua tehdä yhteistyötä mun kanssa kun kenttäkin oli niin huono, toisin kävi. Poni oli hyvä ja sitä pystyi kunnolla ratsastaa. Sain sen kiinni, ja takaisin helposti. Sain ratsastettua aika hyvin paikatkin, nyt kun poni oli kuuliaisella ja kivalla päällä. 

Ei hypätty kun ihan vaan jotain 90cm rataa, tuolla vetisellä kentällä ei korkeampaa edes olisi kannattanut hypätä turvallisuutta ajatellen. Ja tietty on se ihan kiva hypätä välillä pienempääkin, ja niin pitääkin. 



Nyt oli onnistunut tunti, Johkukin sanoi että samanlailla lauantaina kisoissa sitten! 


                          Nipsu pääs talutusratsuks :3 selässä mun siskon lapsi Joel 2v<3


Tosiaan, meillä on lauantaina Laaksolla ponicupin ensimmäinen kansallinen osakilpailu joka on 100cm. Hyppään sen luokan alle vielä 90cm. 

-Amanda

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Mitä amidalialle kuuluu?

Heips! 

Lupasin tässä vähään aikaan sitten, että voisin tehdä postauksen missä kerron mitä Amidalialle kuuluu. Vanhemmat lukijat varmaan muistaakin tarkemmin kuka Amidalia on. Amidaliahan on siis mun oma heppa, joka lähti ylläpitoon viime vuoden heinäkuussa. 

Syy siihen että Amidalia lähti, on se että meillä ei ollut aikaa pitää kahta hevosta, ja halusin vain ja ainoastaan keskittyä Nipsuun. 



Amidalia on ylläpidossa tuttumme luona, ja asuu hänen omassa tallissaan. Me ollaan monta kertaa käyty katsomassa Amidaliaa. 

Amidalian on enemmän koulupainotteisessa käytössä, mutta kyllä sillä hypätäänkin. Mäkin olen käynyt sillä muutaman kerran hyppäämässä, en kyllä nyt lähiaikoina. 


Amidalia on hyvässä hoidossa, ja siitä pidetään hyvää huolta. Amidalia on niin herkkä, ja sillä pitää olla tietynlainen ihminen, että sen kanssa tulee toimeen. 
Ratsastaessa se on vielä todella raaka, osaamaton. 

Mun omistuksessahan se on ollut vähän päälle 3vuotta, mutta ensimmäinen vuosihan oli täysi katastrofi sen kanssa.  Äitini tippui siltä useasti, viimeisen kerran niin pahasti ettei enään selkään mennyt. Minä tipuin siltä pari kertaa, en useasti koska olin niin kevyt ja pieni joten minun painoni ei tuntunut inhottavalta sille. Ja nyt ei ollut huonosta tasapainosta kiinni. Silloinen valmentajani ihmetteli ja ratsasti sitä säännöllisesti. Kukaan ei tiennyt mikä sitä vaivaa. Sitä kävi tutkimassa kaikki maailman eläinlääkärit, fysioterapeutit, hierojat yms. Vuosi käytiin taistelua, kunnes syy löytyi. 

Löydettiin eläinlääkäri, joka oli erikoistunut tammoihin. En oikein itsekkään vielä ole varma mikä sillä oli, en oikein saanut äidin selostuksesta selvää, hehe. Mutta siis sillä meni ilmaa takapään kautta mahaan, joka sattui todella paljon. Varsinkin jos oli normaalikokoinen ihminen niin, tuntui entistä inhottavalle sille. 


Operaation jälkeen, meillä oli aivan uusi hevonen. Niin erilainen, muuttui paljon paljon parempaan suuntaan. Helppohan se ei ole ollut koskaan, mutta nyt kun se oli täysin terve, voitiin aloittaa kunnollinen treenaminen. Sen kanssa on käyty läpi verta, hikeä ja kyyneleitä.

Hyppäsin sillä, kävin muutamia kisojakin. Kotona se hyppäsi tosi hyvin, mutta kisoissa ei. Se jännittyy niin paljon, että se vaan ei hyppää hyviä hyppyjä. Jopa 80cm luokissa puomeja lentelee ja stoppeja tulee. Kun kotona isommatkin esteet sujuivat ongelmitta. Ei tosin aina, eihän sillä ole paljoa hypätty. 

Ennen kun Amidalia siis tuli meille, se oli salossa.
hetken se oli esteratsastaja Tommi Blomilla, jonka luona siitä piti tulla kunnon esteheppa. Mutta kuulemani mukaan he saivat lapsen joten Amidalia palautui takaisin Saloon. 


Kun Amidalia tuli meille, se ei antanut laittaa edes satulaa selkään. Tähän päiväänkään asti, sille ei voi laittaa täysin normaalisti satulaa selkään. Kesti pitkään, kunnes se oli rauhallinen satuloidessa, ja sen sai suht helposti selkään. Samoin kengityksessä oli paljon ongelmia. Molempiin ongelmiin tiedämme syyn, mutta sitä en täällä blogin puolella julkisesti kerro. 

Mutta aina, joka ikinen päivä kun se meillä on oli. Se oli niin ihana, niin kiltti eikä halunnut tahallaan tehdä pahaa kellekkään. Se oli välillä liian kiltti, ihan liian kiltti, varsinkin muille hevosille. Jos sen tarhakaveri oli vähänkin possu ruoan suhteen, ja yritti syödä Amidaliankin heinät. Amidalia antoi heti periksi ja lähti pois. Yhdessä vaiheessa Amidalia olikin ihan liian laiha, joten meillä oli yksi kesä sen lihottamis- projekti. 

Amidalia oli yhdessä vaiheessa erittäin hankala tarhauksen suhteen, se hyppäsi kaikista tarhoista pois. Se ei viihtynyt tarhoissa. Sitä ei estänyt mikään, se vaan hyppäsi. Yhdellä tallilla missä Amidalia alkuaikoina oli, se hyppäsi yhden oritarhan yli. Se oritarha oli siis aivan järkyttävän korkea, se vaan tuli yli. Karkasi kylläkin autotielle ja pysäytti koko liikenteen, hehee :D 


Nyt kaikki on ihan auki, ei mitään tietoa kauan Amidalia on ylläpidossa ja milloin se tulee takasin mulle, jos tulee. Se on aivan varmaa, että siitä ei tule koskaan mulle junnu-hevosta, jolla pääsen hyppäämään isoja junnu-luokkia. 

Mutta en haluaisi luovuttaa sen kanssa, sitä on niin paljon haukuttu ja sanottu että siitä ei tule mitään koskaan. Sisälläni palaa halu näyttää kaikille että oikeanlaisella ratsastuksella sekä hoidolla siitä tulee vielä jotain ;-)

Amidalia on mulle tosi tärkeä, ja jos meillä olisi mahdollisuudet pitää sitä, haluaisin todellakin pitää sitä. Sen kanssa ollaan käyty pitkä ja vaikea tie. 

Amidalia on vaan maailman ihanin heppa. Eihän se tietenkään Nipsua voita ,niinkun ei kukaan. 

On vaikea pukea sanoiksi, mutta Amidalia vaan se on niin erityinen hevonen. Jotenkin niin outo, mutta samalla niin huikee! 


Aina kun käydään katsomassa Amidaliaa, niin sieltä kun lähdetään mulla on ihan itku silmässä oikeasti. Ja kun sitä käy moikkamaassa, on niin erilainen fiilis ja tuntuu kun ei olisi enään tässä maailmassa. Se ilmapiiri siellä pienellä rauhallisella tallilla, saa mut vaan niin iloseks. 



Amidalia on tärkeä koko meidän perheelle, vanhempanikin tykkää siitä kovasti kun se on niin erikoinen luonteeltaan. 


Tää postauskin oli varmaan jotenkin tosi outo. Toivottavasti te lukijat saatte oikean käsityksen tästä, ettekä ymmärä väärin. Jos on kysyttävää, kysykää. 






-Amanda

tiistai 6. toukokuuta 2014

Tuusulan Derby

Moiii! 

Nyt vihdoinkin sain aikaseksi avata koneen ja tulla kirjottamaan teille viime lauantaina olleista kisoista! Oltiin siis laaksolla alue-estekisoissa.  Hyppäsin siis ihan pienet luokat, 80cm & 90cm. Nipsuhan on aina ollut huono laaksolla, meillä ei ole tullut yhtäkään ns. hyvää rataa siellä. Oltiin hyvissä aijoissa laaksolla ja sain rauhassa tehtyä kaiken. 

80cm : 


Rata oli arvostelultaan A.0 eli kaikki puhtaan radan tehneet palkitaan jaetulle 1.sijalle. Esteet olivat tosi pieniä, ajattelin että oonkos mä ilmottautunu 60cm luokkaan.. :D En ookkaan sitten viime kesän hypännyt 80cm luokkia joten esteet tuntui sitäkin pienemmältä. Olin vasta 20 lähtijä joten ehdin kävellä kauan ennen kuin aloin tekemään mitään. En verkannut kauaa koska meninhän kaksi luokkaa. Verkassa Nipsu oli hyvä, sopivan rento mutta virkeä. 

Radalle päästyäni ravailin ympäri kenttää kun radalla sai valmistautua yksi ratsukko. Nipsu oli vähän jännittynyt. Aloitin radan reippaassa temmossa. Koitin ratsastaa tarkasti, keskityin nimen omaan siihen etten jätä sitä yksin tyhjäksi edestä. Rata meni hyvin, 0vp. Olin tyytyväinen Nipsuun. 




90cm:

Tässä luokassa arvostelu oli 367.1, eli kaikki perusradan puhtaana pääseet jatkavat suoraaan uusintaan. Olin tässä luokassa 23 ja verkkasin vähemmän kun edelliseen luokkaan. Verkassa Nipsu oli jotenkin väsähtänyt, koitin herätellä sitä tekemällä paljon siirtymisiä ja tempon vaihteluita. Johku ei päässyt laaksolle auttamaan koska oli Ypäjällä, joten en oikein osannut arvioida paljon teen hyppyjä. Otin muutamat hypyt ensin pienemmille ja sitten normikokoisille. 


Kun olin aloittamassa rataa, niin Nipsu oli niin kuoleman laiska eikä reagoinut mihinkään joten nappasin sitä pepulle raipalla joten eiköhän lähtenyt. Läpi radan se meni hyvässä temmossa ja energiassa. Nipsu oli tosi hyvä, paikat osuivat suurin piirtein kohdalleen lukuunottamatta paria virhettä. Muuten rata sujui hyvin, puomit ylhäällä ja poni menossa. Toisiksi viimeinen este tuli alas, toin Nipsun ehkä vähän löysästi ja poni ei skarpannut joten tuli pienen pieni kolahdus joka sitten aiheutti puomin putoamisen. Olin silti todella tyytyväinen Nipsuun, joka jännityksestään huolimatta tsemppasi radan läpi. 





Eilen mulla oli Iian kouluvalmennus joka sujui ihan hyvin, Nipsu ei ehkä ollut parhaalla päällä enkä oikein itse ollut kartalla koko ajan, mutta sitähän varten valmennukset on että opitaan. Siitä tunnista en nyt selitä enempää. 

Tänään Nipsulla oli vapaa päivä. Viikonloppuna on taas lähtö Laaksolle, siellä on ponicupin eka kansallinen osakilpailu :). 

-Amanda



torstai 1. toukokuuta 2014

Tallipäivä- kuvina

Heippodei!

Tein keskiviikkona Tallipäivä- kuvina postauksen. Toivottavasti tykkäätte! 


                                 Talli "ootd" : Takki: KL, Takin alla oleva huppari : Gersemi,  housut : Equiline, sukat: KL, kengät: Converset(Nää on nyt siirtyny tallkäyttöön ku ne meni vähä pilalle Norjassa XD)                 
                        


                                                                         Tallille.


                                                                   Saappaat jalkaan.


                                                                    Kamat messiin! 



Nipsun haku hoitopaikalle (innokkaan lähtöön, tai sit ei)! 


                                             Harjaus jonka jälkeen Bemer- hoitoa!


Suojat jalkaan!



                                                               Satula selkään!


                                                            Suitset päähän!


                                                Vähän lisää OOTD! Mä: Kypärä : Samshield, hanskat : Roeckl , Saappaat : /AB/. Nipsu : Suitset : Cheval, satula : Bruno Delgrange, Satulan alla oleva musta juttu : Mattes , Huopa : Equiline, Jalustimet/sekä hihnat : Freejump, Vyö : Bruno Delgrange, suojat : Veredus. 


                                          Pakollinen dataus ennen ratsastusta... 








                                        Ratsatuksen jälkeen mentiin kuvailemaan rantaan.



                            Kamat pois sekä ponin harjaus ja taas Bemer- hoitoa!


           Sillä välin kun äiti antoi Bemer- hoitoa Nipsulle putsastin kamat ja harjasin suojat!


                                                  Suitsien sekä vyön putsaus!



                                                Nipsu pääs herkuttelemaan vihreelle!



                                                                      Poni talliin! 


                                                            Ja sitten koti kutsuu!


Mitäs tykkäsitte tästä postauksesta? 
Kommentoikaa mitä mieltä olitte ja haluatteko että teen näitä jatkossa lisää! :)

-Amanda