perjantai 27. marraskuuta 2015

kuulumisia

Moikka!

Päätin siis nyt jatkaa bloggaamista vaikka tässä viikko vierähtikin ilman postauksia. Vaikka siis jatkan bloggaamista, niin postauksia ei tule kun ehkä kerran viikossa mutta sekin vaihtelee, voi tulla useemmin tai sitten ei ollenkaan. Syy siihen miksen voi postata on yksinkertaisesti se kun aika ei vaan riitä. Se aika mikä jää mulla "vapaaksi" käytän mielummin sen somessa seikkailemiseen tai netflixiä katsoen. 

Kuitenkin oli tosi mukava huomata että moni vielä lukee tätä blogia, jee! Ilman teitä lukijoita ei tosiaan olisi minkäänlaista motivaatiota kirjottaa tätä! :D 

Mulla ei ole oikeestaan mitään uutta kuva- tai videomateriaalia teille näyttää sillä en löydä mistään sellaista yhtä piuhaa millä saan ladatta tiedostot muistikortilta koneelle. Nyt saatte siis tyytyä puhelinkuviin sekä vanhoihin kuviin. Ei tässä kyllä oikeestaan ole tapahtunutkaan mitään kovin mielenkiintoista. Sunnuntaina hepat muuttivat toiselle tallilla. Syy muuttoon oli yksinkertainen: tarvitsen maneesin treenatakseni. :) Uusi talli on tosi kiva ja hoito siellä on ihan uskomattoman hyvää ja kaikki tallilaiset vaikuttavat tosi mukaville. Tallilla on myös toinen tammavarsa joten vieroituksen jälkeen Honey saa kamun mikä on varsoille todella tärkeää. 

                                                                   My future star <3 

Hepoille kuuluu ihan hyvää lukuun ottamatta paria asiaa.. Amidalia on todella laihassa kunnossa vaikka se saa ruokaa ihan tosi paljon mutta se vaan ei liho. Kokeillaan nyt alkaa syöttämään sille yhtä uutta rehua, jospa se alkaisi siitä lihomaan. Ennen kun se on saanut massaa tarpeeksi, sillä ei voi alkaa ratsastamaan. Bluekin on vähän laiha, joten sillekin nyt aletaan syöttämään sitä samaa ruokaa ja toivotaan että sekin pian saisi massaa lisää. Osaan sanoa tälle syyn miksi Amidalia ja Blue on laihassa kunnossa mutta täällä netissä en sitä viitsi kertoa.. Noh nyt heppani on hyvässä hoidossa koko ajan <3 



Nipsu on tällä hetkellä aavistuksen liian lihava, heh. Parempi kyllä niin päin :D Nipsu on ollut nyt kyllä vähän stressaantunut joten olen koittanut pitää sillä hyvää mieltä enkä vaatinut liikaa. Toivottavasti asiat nyt muuttuisivat paremmiksi uuden tallin myötä. 

                                                                  Rakas<3




Ei oikeestaan ole nyt hirveesti kerrottavaa. Viikon päästä ehkä osallistun Nipsulla oman tallin harkkakoulukisoihin luokkaan he A:2.  Muuten kisakausi onkin ihan purkissa.
Takana melkosen epäonnistunut kausi mutta tästä ei voi kun jatkaa ylös päin. 
SAIN JUURI AIHEEN MISTÄ KIRJOTTAA! :D :D :D

Hehe eli voin tehdä tästä postauksesta pitemmän/paremman kirjottamalla tästä kaudesta.

Kauden ekat kisat. Bluella, ei edes varmaan tarvitse  selittää mutta ne olivat tärkeimmät kisat mulle ikinä <3 


    Bluen kanssa menin mun ekan 115cm luokan. Rata sujui tosi hyvin lukuun ottamatta kuvassa olevaa pystyä jolle toin Bluen liian lähelle ja menin makamaan kaulalle niin Blue tiputti esteen etujaloilla. :D <3 



 The best i've ever had, the best i'll ever have. Thanks for all. Mistä löytyisi uusi Blue :'( <3
                           


Kausi Nipsun kanssa menikin penkin alle. Satulaongelmien takia, kuskin ratsastaessa huonosti, Nipsun possuilemisen takia sekä herkkyyden takia. Suurimmat ongelmat johtuivat musta. En olisi saanut mennä niin isoihin luokkiin. Siinä meni vikaan. Oli harhaan johtavaa kun Nipsu kotona meni 120cm tehtäviä  super hyvin.Tietysti ajateltiin että se selviää kisoissakin tosi hyvin 110cm luokissa ainakin. 

Tämän kauden tulosten perusteella Nipsua voi olla ehkä vähän vaikea myydä. Mutta voin olla varma että kun sen kanssa alottaa pienestä niin että kuskin sekä ponin luottamus kasvaa isoksi, niin Nipsun kanssa voi tulla kuulumaan suomen kärki poniratsukoihin. Se vaatii paljon työtä ja aikaa. Mä sössin sen kanssa kun kiirehdin. En ole myymässä Nipsua todellakaan sillä perustein että sen kanssa voi nyt heti mennä hyppäämään 110cm-120cm luokkia. Ei todellakaan. Tällä hetkellä (LUE  TÄLLÄ HETKELLÄ) Nipsu on parhaimillaan 100cm luokissa mutta alkukaudesta se voisi ihan hyvin mennä 110cm luokkia. Mutta minä en sillä enään aijo oikeestaan kunnon kisoja mennä sillä olen liian iso sille.  100cm luokat ja siitä alle ovat Nipsulle äärimmäisen helppoja ja se ei ole niin tarkka mihin paikkaan sen tuo ja miten. 90cm-100cm luokissa sen kanssa varmasti saa heti aluksikin kerättyä rusetteja.

Nipsun tekniikka on vähän erikoinen, mutta aivan mieletön koska se harvoin osuu puomeihin. <3 Kuvan este 120cm


Nipsu on todella erikoinen poni, sellaisia on harvassa. Skouppia sillä on ihan mihin vaan mutta se ei ole niin rohkea että hyppäisi niitä miten vaan. Jos haluaa selvitä Nipsun kanssa puhtaasti 120cm radan niin siinä pitää osata ratsastaa joka ikinen paikka kohdalleen. Se on tosi vaikeaa, itse en siinä ole onnistunut. Voin ihan hyvin myöntää että vika on ollut mussa mun ja Nipsun epäonnistumisissa. Pikkuluokissa Nipsu on pari kertaa ollut ihan possu ja on niitäkin kisoja ollut pari missä se on kieltänyt ilman mun tekemiä virheitä. 

Toivon, että Nipsu tulee löytämään kodin missä se saa toimia parhaana ystävänä jollekin lapselle. Nipsun kanssa varmasti oppii ratsastamaan mutta kuten sanoin, se vaatii paljon työtä ja paljon aikaa. 

Näitä vuosia Nipsun kanssa en ikinä vaihtaisi. Oon oppinut siltä tosi paljon ja oikeasti olen oppinut ratsastamaankin vaikka siltä ei aina kisoissa näytä :D 

Bluen epäonni on vaikuttanut muhun Nipsunkin kanssa. Mulla ei ole ollut mitään sellaista intoa edes yrittää täysillä. Bluen "sairaus" on ollut mulle oikeasti tosi raskas asia. Sitä ei muut ehkä voi edes käsittää miten kauhea asia tää on. Vain ne kenen hevonen hevonen on kipeänä koko ajan tai saa tuomion ettei enään ikinä kunnon ratsastuskäytöön tietävät millaista tämä on. 

Monella on asiat paljon paljon huonommin kun mulla mutta tuntuu välillä silti tosi kurjalta kun mun kohalle sattuu niin paljon kaikkea huonoa mistä en nyt tänne blogiinkaan kerro. Tää vuosi on ollut inhottava monella tapaa, Bluen epäonni, Nipsun kanssa huono menestys sekä yksi todella inhottava asia on hevostalli.net. Tiedän ettei sitä paskaa kannataisi lukea mutta luen silti. 

Onneksi olkoon te kaikki mun haukkujat, saitte mitä halusitte: mulle pahan mielen. En välittäisi niistä ellei niin usein musta puhuttaisi. Ei ole hauskaa kun kaverit laittaa screenshotteja mitä hevostalli netissä musta puhutaan eikä ole hauskaa lukea niitä itse. Siellä on niin paljon ollut ilkeitä asioita musta. Eikä pelkästeen musta kun äidistänikin on puhuttu siellä. Ihan järjettömiä juttuja musta. Esimerkiksi se että mua on syytetty että hakkaan poniani? Siis silloin kun huomasin tämän hevostalli netissä en voinut miettiä kun että mitä ihmettä. Minä? Hakkaan poniani? Siis kuka idiootti tälläistä edes voi keksiä.

Kuulemma hakkaan poniani kotona päläpälä. Vaikka tiedän että tämä oli täyttä paskaa niin silti harmittaa kun mua syytetään tollaista ja jotkut ihmiset voi luulla että oikeasti tekisin niin. En voi vieläkään käsittää että miten joku viitsi keksiä tollaisen jutun. 

Mulla ei edes riitä sanoja ton aiheen käsittelemiseen. Mun mielestä on todella pelottavaa että tästä maailmasta löytyy näin sairaita (kyllä täysin oikea sana valinta koska kukaan terve järkinen ei keksisi kenestäkään tälläistä asiaa) ihmisiä. Mitä mä olen tehnyt niille ihmisille jotka mua syyttävät tälläisestä asiasta? En voi käsittää. 

Joo minä juuri hakkaan Nipsua kyllä mistä tiesit :))))




Lisäksi nyt paljon on ollut puhetta siitä miksi väitän hevosteni olevan omiani vaikkevat ole. Tässä totuus suoraan minulta ja jos nyt ei mene jakeluun olet harvinaisen tyhmä ja suosittelen hakkaamaan päätä seinään. (Anteeksi olen vaan kyllästynyt sanomaan tämän asian monta kertaa.) 

Nipsu on minun oma vaikka nimeni ei lue hippoksessa omistajatiedoissa. Noin, ei pitäisi olla kysyttävää. 

Blue ei ole minun omani kokonaan. Noin, ei pitäisi siitäkään olla kysyttävää.

Amidalia on täysin omani ja se lukeekin tiedoissa.

Varmaan joku näistä valopäistä tulee kyseenalaistamaan senkin että Honey ei ole mun oma :D


Näiden asioiden lisäksi useissa keskusteluissa on ollut puhetta miksi minun ja Nipsun kausi on ollut epäonnistunut. Ensinnäkin, se ei ole teidän asia eikä se kuulu millään lailla teille joten miettikää sitä mielummin siellä tyhjässä pääkopassanne. On haukuttu mua kun en osaa ratsastaa ja on haukuttu Nipsua ja on ollut vaikka minkänlaisia selityksiä sekä ihmiset kertovat siellä syitä miksi Nipsua ei kannata ostaa. 

Myös on haukuttu että minä olen rikkonut Bluen ja on selitetty että Bluella on mennyt jänne pälä pälä. Rakkaat ihmiset, teillä on varmasti loistava mielikuvitus mutta käytätte sitä väärin keksimällä turhia asioita. Sinä rakas ystävä joka kirjoitit että Bluella on mennyt jänne tai hankkari, niin ei. Sillä on kavionivelrikko, luulisi senkin asian tulleen selväksi muutaman kerran. Sekä ei, en ole voinut itse aiheuttaa Bluelle nivelrikkoa. 



On ollut paljon muitakin juttuja musta. Aluksi koitin vaan olla välittämättä mutta nyt kun tätä haukkumista on jatkunut jo monta kuukautta netissä. Asialle tuskin voi tehdä mitään, mutta tiedän että moni teistä haukkujista lukee blogiani, niin voisitte lopettaa. Voisitte tulla päin naamaa sanomaan ongelmanne minua kohtaan. Joskus mietin että olisi kiva vain häipyä ratsastuksen parista kokonaan jonnekin missä mua ei edes tiedetä. 
Vaikka en ehkä ulkoa päin vaikuta sitlä että mua ei kiinnosta mitä musta puhutaan tai miten musta ajatellaan, mutta kyllä kiinnostaa. Tää ei oo hauskaa. Varsinkin näinä hetkinä kun kaikki asiat on huonosti, tuntuu tämä entistä inhottavammalle. Lisäksi nämä lukuiset mielipiteet musta kuinka prinsessamainen olen pälä pälä, on aika huonoja. Olen tehnyt tosiaan töitä tämän harrastuksen eteen. Olen ollut töissä 5-6 kertaa viikossa monta viikkoa putkeen ja asunut yksin, tehnyt töitä kaiken eteen. Tällä hetkellä teen 07-17 työpäiviä että voin auttaa hevosiini menevissä kuluissa. En jaksa enään kuunnella sitä paskaa kuinka prinsessamainen olen. Juuri eräs tuttu sanoi äidilleni että kuinka prinsessamainen olen. Siis MITÄ. Hän on saanut tämänlaisen käsityksen siitä kun äitini aina välillä auttaa minua hevosteni hoidossa koska äitini itse haluaa. Tää ei ole pelkästään mun harrastus. Mun äitini rakastaa hoitaa ja harjailla meidän hevosia enkä todellakaan ymmärä miksi hän ei saisi näin tehdä. Mun äidillä on ihan täysi oikeus auttaa mua ja hoitaa meidän yhteisiä hevosia. Mun mielestä on sairasta kun jotkut ihmiset pitävät meitä joitain poniprinsessoina jos äitimme/isämme haluavat meitä auttaa tai hoitavat ponejamme. Ottaa niin paljon aivoon kun kuulee tälläistä, tyhmiä ihmisiä.

Melkoinen avautuminen tuli. Pahoittelen kun sanoin pari kertaa vähän rumasti mutta alkaa tulla mitta täyteen pian. 

-Amanda

36 kommenttia:

  1. Täyttä asiaa! Tosi hyvä että julkaisit tän postauksen ja uskalsit selventää asioita ja kertoa mikä sua oikeesti vaivaa. Toivottavasti moni oikeesti ymmärtäis ja miettisi ensikerralla mitä menee susta tai kenestäkään muusta laittelemaan.. Sun blogi on ihan mun lemppareita, toivottavasti jaksat postailla jatkossakin. Tosi inhottava, että kausi meni noinkin penkin alle, mutta hyvä et oot pystyny käymään läpi noita asioita ja etsimään virheitä mikä meni pieleen. Kaikille tulee aikoja kun ollaan pohjalla, mutta oon ihan varma että kaikki viel menee kohdalleen ja oot vielä suomen kärjessä joskus kovalla työllä ja tahdolla! Tsemppiä koko porukalle hepoille ja sulle!:)

    VastaaPoista
  2. Siis on joo ärsyttäävää tällasten idioottien pään aukominen. Mun mielestä oot tehny ihan sairaan yli hyper mahtavaa työtä sun KAIKKIEN heppojen kaa<3 Tsemmpejä sinne:)

    jaskaviltsu.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Ihan oikein sanottu. Ihan hirveitä ja paskamaisia ihmisiä sotä löytyykin. Kateellisia. Typerää ja perätöntä ja kaikkea pitää jaksaa aina spekuloida netissä ja arvuutella ja olla ell jne. Typerää. Luulin että ratsastus on meidän hevosharrastajien yhteinen ilo. Ilmeisesti ei ole. Se koko typerä ht.netti pitäis kaataa alas. Ainakin kaikki siellä olevat foorumit. Ei niistä saa apua, niissä haukutaan ja nöyryytetään ihmisiä, sekä huhutaaa. AIVAN KAUHEAA!!! Ihmiset L O P E T T A K A A. Ymmärrän Amanda sua jos et jaksa, kauheeta lokaa niskaan ja just kun ei ole ehkä elämän loistokkainta aikaa nyt ollut... Tykkään sun blogista ja oli kiva et avasit sen uusiks. :) Luen tätä bloglovinin kautta nii ei tuu kommentoituu oikee. :D nyt oli pakko purkaa, ku ihmiset on järkyttäviä! Nipsu on super upee poni! Jos ois rahaa niin ostaisin epäilemättä hetkeekään ja luottaisin kyllä sun sanoihin omistajana. Upee poni! Toivottavasti löytää hyvän kodin ja toivotaan että Blue ja Amidaliakin läskistyis pikkuhiljaa :P no ei, sais massaa ;)

    VastaaPoista
  4. Super hyvä postaus! Joo vaikutatkin joltain hakkaajalta, oikeesti en ymmärrä miks ihmisten pitää purkaa omaa pahaa oloaan muihin :/ Ja mitäköhän väliä kenen nimissä sun hevoset on, kyllä munkin hevonen, auto ja kissat on mun vanhempien nimissä vaikka ne on mun... Oot joutunu kyllä kokemaan kurjia juttuja, mut nyt pää pystyyn! Oot oikeesti lahjakas ratsastaja ja toivon että pääset vielä pitkälle :) tsemiä!

    VastaaPoista
  5. HT netti on ihan järkyttävä ja ihmiset siellä jotka ottaa jonkun aina kynsiinsä. Et ole ainoa :( Mutta luulen että se hakkaus topicci ei alunperin koskenut sinua lainkaan... Ei kukaan "omalta tallilta" olisi sellaista väittänyt ja ettehän ole aikoihin edes sellaisella tallilla asunut missä olisi jotain noista kateellisista kirjoittajista... Muutenkaan siitä ei mitenkään tullut sinä mieleen... Mutta sitten joku tyhmä meni kääntämään senkin tekstin sinuun.ja siitä lopusta siinä keskustelussa tiesi kyllä että kenestä puhutaan... niin selvästi oli asiat sanottu. Parempi vaan kun malttaisi pysyä poissa sieltä lukemasta kakkaa... kun ei noista ihmisistä näköjään eroon pääse niin säästää itseään kun ei edes lue niitä juttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. :/ ja joo se oli aika tosi sekava se koko topic ja siinä oli keksitty musta ne muutki jutut en niinku ymmärä mistä ihmiset niinku keksii noita juttuja :D

      Poista
  6. Amanda, ihan rehellisesti sanottuna tää oli sulta kypsin ja asiallisin postaus minkä oon ikinä aiemmin lukenu. On hienoo et uskallat rehellisesti myöntää virhees mutta myös puolustautua siltä kaikelta p*skalta mitä saat niskaas (ja ihan turhaan). Oot hieno tyttö ja tuut vielä pääsemään pitkälle. Tiedän et sulla ei todellakaan oo ollut helppia ja miten hitosti teet töitä asioiden eteen, mut lupaan, et kyllä se kaikki palkitaan - ennemmin tai myöhemmin. Välillä tulee hankalampia jaksoja ja tuntuu vaan, että haluais luovuttaa, mutta ei sun kannata heittää kaikkee hukkaan. Oot tehny paljon, oot saanu paljon ja tuut saamaan vielä enemmänkin, kunhan vaan jaksat jatkaa. Älä välitä p*skanpuhujista, ne on tasan tarkkaan kateelliset jotka huutelee. Niillä ei oo mitään eikä ne tuukaan saavuttamaan koskaan mitään, koska ne käyttää aikansa muiden asioihen jauhamiseen.

    Oot mulle tärkee ja tiedän et susta on vaikka mihin. <3 Ps. Pistän sit viestii ku pääsen himaa!

    VastaaPoista
  7. Loistava postaus Amanda! Kerroit asiat hyvin suorasti, ja niin kuulukin, nyt kaikille pihäis olla selvää eikä susta tarvis enää puhua p*skaa. Mä en voi ymmärtää niitä ihmisiä, jotka sanoo että sä hakkaisit Nipsua. En ymmärrä. Miten ne saa edes semmosta mieleensä? Sä olisit varmaan viiminen joka hakkais hevosia. Sä oot varmasti monen esikuva, esim. mä ihailen sua suuresti. Tsemppiä Ama jatkoon!❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niinpä :p Kiitos tosi paljon, tälläset niin piristää mieltä <3 :')

      Poista
  8. Hieno postaus :) toivottavasti ääliöt lulee tämän!
    Tsemppiä ponien kanssa :)

    VastaaPoista
  9. Millä tallilla siis olit ennen kun nyt muutitte hepat? Etkö ollut jossain kaverillasi :)
    Mut hei tsemppii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En viitsi sanoa paikan nimeä,sori. Ja joo oltiin siis sitä ennen, ei mitään pahaa sanottavaa todellakaan sieltä kun oltiin mun parhaalla kaverilla :) Kiitoksia!

      Poista
  10. saattaiskohan Nipsu sopia mulle oon kisannu aluetasolla 80. Ja se ols mun toinen poni.

    VastaaPoista
  11. Kaikenlainen haukkuminen ja syyttäminen on kyllä aivan väärin. Mä en tajua sellaisia ihmisiä, jotka haluavat aiheuttaa pahaa mieltä jollekulle. Sun tilanne on kyllä todella surkea ja toivon todella että asiasi kääntyisivät parhain päin. En voisi edes kuvitella sua "hakkaamassa" hevosta, todella sairasta syyttää tuollaisesta asiasta, joka ei edes ole totta. Sä oot kyllä todella vahva ihminen, kun kestät kaiken tällaisen. Todella inhottavaa kuitenkin, että joudut tuollaista kestämään. Kannattaa jättää nuo kateelliset ihan omaan arvoonsa!

    Toivon sulle kaikkea hyvää, tuut pääsemään vielä pitkälle! :)

    VastaaPoista
  12. Minne muutitte nytten? Maneesi näyttää hienolle! Ootteko ollu tuolla ennen? Tunnetko sieltä ketään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellaselle kivalle pienelle yksityistallille. Ei olla ja en tunne :)

      Poista
  13. Tää oli hyvä ja asialline postaus! On ihan perseestä toi ht-netti haukkuminen, koska ne on vaan niitä kateellisia kakaroita joilla ei oo muuta elämää! Onneks tosi ystävät tietää että noi väittämät ei pidä paikkansa! Mä oon nähny sua ja nipsuu niin kauan, että tiedän kuinka tärkeä se sulle on etkä satuttais sitä ikinä! Tajusin tässä just kuinka hyvin osaan samaistua sun tilanteeseen Bluen kanssa. Tuli mieleen ihan Tizi:/ Tizihä ostettii mulle sillo ku sen piti olla niin hieno esteponi ja opetusmestari. Mut sehä alko ontuu melkeen heti. Saikkua puol vuotta, kuntoutusta useampi kuukaus. Kerkisin ne yhdet estekisat sen kanssa menemään ja sitten tuli eläinlääkärin lausunto ettei enää koskaan saa hypätä. Tuntu kuin kaikki kaatuisi sen jälkeen päälle ja mikään ei vie sitä pahaa oloa pois. Se kun haluaa vain luovuttaa ja juosta itkien pois. Mut hei ehkä täst on sulla vaan oikeesti suunta ylöspäin ja toivon et sun ja heppojen talvi menee hyvin ja tsemppiä tulevaan❤️(:

    VastaaPoista
  14. Kiitos paljon ihana <3 ja ainii voi ei toi oli Varmasti ihan kauheeta :/

    VastaaPoista
  15. Tosi hyvä postaus, oot todella vahva! Tiedän miltä Bluen tilanne tuntuu, tai ainakin luulen tietäväni. Mulle tuli n.vuosi sitten ihana saksalainen täydellinen 140 ratoja mennyt 15v ruuna, sen piti olla mulle opetusmestari nostaa mut sinne rutiini110 tasolle. Kaikki sujui todella hyvin ja otettiin voittoja/sijoituksia 90-100cm luokista. Sitten joskus talvella hevoselle tuli pieni ähky ja se vietti yön klinikalla. Kun hevonen tuli takaisin klinikalta sen jalassa oli jotain todella outoa, ei ontunut mutta oli todella paksu ja lämmin. No kävelytettiin pari viikkoa eikä mitään muutosta, loppujenlopuksi jännevamma ei enää ratsastukseen eikä ikinä hyppäämiseen, joko lopetetaan tai sitten pelkäksi seurahevoseksi. Meillä ei ollut varaa pitää seurahevosta joten oli pakko myydä pois seurahevoseksi (löysi onneksi hyvän kodin ruotsista sukulaisten luona jossa viettää eläkepäiviä...). Vieläkin välillä itken itseni uneen kun muistelen sitä täydellistä hevosta, se olisi voinut tehdä musta jotain mutta joskus elämä potkii päähän.... Tsemppiä sulle Amanda!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti paljon!<3 ja voi ei, ihan kauheeta. Tollasta ei kyllä toivois kenellekkään :/

      Poista
  16. Hyvänen aika, ei todellakaa toi bluen loukkaantuminen ollut sun syy... sä teit kaikkes parantaakses rakkaan ystävän! Ja oon nähny sut monta kertaa kisoissa ratsastamassa ja käyttäydyt kyllä mun mielestä tosi asiallisesti sekä ratsastat nätisti tekemättä itsestään mitään suurta numeroa siellä verkassa :)!

    VastaaPoista
  17. mistä toi nipsun riimu on? Siis postauksen ekan nipsukuvan nahkariimu? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on virosta jostain liikkeestä mikä on aika lähellä tallinnan keskustaa en nyt muista yhtään nimee mutta sieltä tosiaan saa tosi hyvii nahkavarusteit paljon halvemmalla ku suomesta! :)

      Poista
  18. Kiva että jatkat bloggaamista, teidän menoa on kiva seurata :)

    VastaaPoista
  19. Amanda, oot kyllä super hyvä tyyppi! Vaikka en sua tunne, susta saa silti niin positiivisen vaikutelman, vaikka sulla itellä ois vaikeat ajat. Hoidat hevosiasi parhaimmalla tavalla, pidät niistä huolta & ennenkaikkea haluat niille pelkkää hyvää! Oot myös ihanan aito ratsastajana, et heti ensimmäisenä syytä hevosta, vaan mietit yleiskuvaa. Ihanaa, että tälläisiä ihmisiä on maailmassa! Kaikkea hyvää sun hepoille & toivottavasti asiat alkavat sujumaan! :)

    VastaaPoista