keskiviikko 31. joulukuuta 2014

2014

Heips!

Ajattelin tehdä tälläisen katsauksen tähän vuoteen. En välttämättä muista kaikkea mitä haluiaisin mistäkin kuukaudesta sanoa. Enkä kerro jokaisesta kilpailuista vaan ainoastaan niistä mitkä on eniten jääneet mieleen. Tää vuosi on ollut mahtava ja ratsastuksellisesti tämä vuosi on kehittänyt ihan hirveesti ja tuonut uusia tuulia mukaan. 

                                                           TAMMIKUU

Tammikuussa ei tapahtunut kummempia. Normi talvikuukausi sujui treenaten ahkerasti Johkun silmän alla. Käytiin myös Tepon aluevalmennuksissa ja muistaakseni Piiakin kävi Wisteillä kerran tässä kuussa. Ratsastin näihin aikoihin myös Johkun yhtä hevosta Caraa sekä auttelin Helenaa hevostensa kanssa. 






                                                              HELMIKUU

Helmikuussa avattiin kisakausi seuratasolla jossa hyppäsin hyvät radat 90cm & 100cm tasolla ja toisesta luokasta napaten 2.sijan. Käytiin myös tässä kuussa Tepolla aluevalmennuksissa sekä Piia kävi taas Wisteillä valmentamassa ja se valmennus meni super hyvin. Nipsu hyppäsi kunnon rataa silloin tosi hyvin kieltämättä kertaakaan. 
Johkunkin valmennuksissa tietysti käytiin. Käytiin myös helasuoilla alkukaudesta rataharjotuksissa. Valmentauduttiin myös koulupuolella Iia Wennerstrandin silmän alla. 








                                                        MAALISKUU

Maaliskuun alussa käytiin ekoissa aluekisoissa tänä kautena ja ne järjestettiin Ypäjällä. Nämä kisat ovat niiden kisojen joukossa mitän en halua edes muistella. Kummastakaan luokasta en saanut hyväksyttyä tulosta.  Tässä kuussa tapahtui vuoden ikävin juttu nimittäin mun rakas koirani sokeutui yhtäkkiä :(



Tässä kuussa oli jo yllätävän hyvät ilmat niin ratsastin paljon ulkona ja tein mäkitreeniä usein. 



Käytiin Ypäjällä yhissä kisoissa hyppäämässä kolme luokkaa viikonlopun aikana. Tällöin kisat menivät tosi hyvin. Piiakin kävi taas Wisteillä ja varsinkin ekana päivänä muistan että meni tosi tosi hyvin! 





                                                                 HUHTIKUU

Huhtikuussa alkoi kisoja olemaan enemmän. Kisat menivät pääosin hyvin. Käytiin myös yhdissä koulukisoissa ja napattiin Nipsun kanssa 2.sija helppo B luokasta 68% tuloksella. 
Nipsu oli myös esiintymässä tässä kuussa tampereella Hevoset- messuilla. 





                             TOUKOKUU

Toukokuussa aloitettiin ulkokausi ja kisat menivät vaihtelevilla tuloksilla. Nipsu alkoi tässä kuussa selvemmin menemään huonompaan suuntaan... 




Tässä kuussa käytiin taas yhdet semmoiset kisat mitä en tosiaan halua muistella mutta niistäkin tuloksena oli se että minä kävin vähän maistelemassa maata. 




                                                               KESÄKUU

Kesäkuun alussa vaihdoimme Nipsun kanssa tallia ja Amidaliakin palautui ylläpidosta kotiin. Tässä kuussa Nipsulla oli pariviikkoa lomaa ja Nipsun tila alkoi menemään huimaa nousua ylöspäin. Käytiin yhissä kenttäkisoissa, Rosa Ruutsalon valmennuksessa sekä käytiin kerran Kari Haimin kenttävalmennuksessa Ypäjällä.  Kesäkuu oli huippukiva kuukausi viettää mun parhaan kaverin tallissa, niin ihania muistoja! <3









                                                                   HEINÄKUU

Heinäkuussa mieleenpainuvimmat kisat olivat Hangossa Seahorseweek. Nipsu teki molempina päivinä hyvät radat! Amidalia laitettiin kantavaksi Concretosta.



Heinäkuun lopulla tapahtui tämän vuoden isoin muutos. Muutettiin lohjalta tänne Ypäjälle missä nyt ainakin tällä hetkellä vielä ollaan.. Hevoset pystyivät muuttamaan asumaan omaan pihaamme joka oli meidän perheellemme paras vaihtoehto hevosten kanssa. 






                                                         ELOKUU

Elokuussa ratsastin Nipsun lisäksi Nuuttia. Tää kuukausi meni oikeestaan kotiutumiseen uudessa kodissa. Käytiin Nipsulla vermossa ja Nipsu voitti Ridden Championin! Tässä kuussa käytiin myös Laaksolla ja ekaa kertaa meillä meni siellä hyvin ja saatiin molemmista luokista nolla radat ja sijotukset! 






                                                        SYYSKUU

Tässä kuussa oli viimeisimpiä ulkokisoja. Henkilökohtaisissa ponialuemestaruuksissa olin 6 sekä aluejoukkuemestaruudessa edustamassa Lorin joukkuetta jossa saatiin pronssia. Valmentauduttiin Anna Kärkkäisen sekä Piia Pantsun valmennuksissa.





                                                            LOKAKUU

Lokakuussa ei tapahtunut mitään ihmeellistä. Meidän seuralla oli seuramestaruudet koulussa sekä esteillä. Kouluseuramestaruudet menivät super hyvin ja voitin ne! 
Esteillä munasin totaalisesti yhen linjan jonka seuraus olikin tosi huono. Mutta täysin epäonnistuneen radan jälkeen hyppäsin ensimmäisen 110cm radan joka meni todella todella hyvin! Piia kävi taas ypäjällä ja Annan valmennuksissa käytiin.





                                                            MARRASKUU

Marraskuun sekä koko vuoden toisiksi paras juttu oli se että Blue tuli mulle! Vihdoinkin löysimme juuri minulle sopivan junnuhevosen jolla pääsen kilpailemaan sekä kehittymään! Sain myös Nipsun kanssa apua Elenalta ja Nipsu meni sen ansiosta paljon parempaan suuntaan ja Elena löysi siitä uusia juttuja. Nipsu hyppäsi 120cm-130cm rataa! 




                                                                 JOULUKUU

Vuoden viimeinen kuukausi.. Meni tutustuen Blueen sekä saaden ihania onnistumisen tunteita Bluen sekä Nipsun kanssa. Joulukuu on ollut tosi hyvä kuukausi hevosten kanssa ratsastuksellisesti. Nipsu on kehittynyt huimasti ja Bluesta olen saanut enemmän vaihteita irti ja olen löytänyt uusia nappuloita kummankin kanssa! 



Tähän vuoteen on mahtunut kaikenlaista, iloa sekä surua. Silti on ollut super kiva vuosi ja taas ihania muistoja!
Marraskuun kohdalla kerroin että Bluen tulo mulle oli tän vuoden toisiksi parhain asia.. Haluutte varmaan tietää mikä sitten oli parhain ;) Parhain tietysti oli se että mun paras kaveri on vieläkin tässä, ja pystyin koko kauden treenaamaan, kilpailemaan sekä pitämään hauskaa sen kanssa. Ja pääasia että se pysyi pääosin terveenä koko ajan, Nipsu <3 

                                                      My everything <3

Nyt ollaankin jo vuoden 2015 puolella, outoa. Mitäköhän kaikkea ensivuosi tuokaan tullessaan! ;-) 

-Amanda

perjantai 26. joulukuuta 2014

pitkästä aikaa

Moikka!

 Hetki on taas vierähtänyt ja postauksia ei ole tullut. En vaan ole yksinkertaisesti ehtinyt koneelle eikä hyvää materiaaliakaan oikeen ole. Nytkään en ehdi hirveästi tähän postaukseen panostaa sillä hepat huutavat jo sisälle.  Huomenna ajattelin mennä valosalla pellolle että sais jotain hyviä kuvia tänne blogiin! Onneks mulla nyt on sentään jotain uudempia kuvia sekä muutama vähän vanhempi. 

Tosiaan, mitään ihmeellistä ei ole lähiaikoina tapahtunut ja kaikki on ennallaan. Tiistaina mulla oli hyppäri Nipsulla ja tässä siitä nyt kuvia ja vähän pientä selostusta. 




        Hypättiin valmennuksessa jumppasarjoja sekä pieniä yksittäisiä esteitä. 



        Ihan hirvee istunta mulla mutta pakko julkaista tämä kuva koska se on niin outo :D Nipsulla oli paljon energiaa ja takajalat lensi joka hypyssä taivaisiin :D 


Tässäkin mulla huonoasento. Liikaa suussa kiinni ja ihan liian pystyasento. Taisin jäädä pikkasen  jälkeen hypyssä. Ehkä mä joskus opin! 


   

Tunti meni muuten tosi hyvin ilman kieltoja tai pudotuksia. Yksi tippuminen silti tuli mun kohdalla ja oli kyllä ihan uusi tilanne mulle! Nipsu meni tuli ylläolevalle okserille turhankin energisesti ja hyppäs järkyttävän korkealle sekä pitkälle ja sitten satula tömähti sen lavoille jotenkin lujasti ja sitten se pukitti ja pysähtyi kun seinään. Tipuin tietysti sillä en edes tiennyt että Nipsu osaa jotain tollaista! 
Mutta onneksi sillekkin oli syynsä, nimittäin satula. Nipsu onneksi on niin fiksu ettei tee mitään tyhmään ilman mitään isoa syytä. 

Nyt voinkin panostaa enemmän tähän postaukseen sillä kävin just ottaa hepat sisään joten nyt voin jatkaa!


Tällä viikolla mun sisko ja sen kaksi poikaa oli meillä kylässä, joten molemmat pojat pääsi ratsastamaan taas Nipsulla! 



 Olin ihan yllättynyt että miten kiltti Nipsu olikaan! Daniel 5v sai ihan itse ohjattua Nipsun puomin yli sekä tehtyä käännöksiä ja pystyi itse päättää minne suuntaan mentiin. Nipsu kiltisti kuunteli ja meni hiljaa.


Sitten vielä lopuksi Joel 2v pääsi kävelemään talutukseen.

                      Nipsu on kyllä niin super kiltti vaikka ei siitä heti uskoisikaan! 

Tänään mulla oli Nipsulla kouluvalmennus joka meni tosi hyvin. Tehtiin tosi simppeleitä juttuja vain. Nipsu tuntui hyvältä ja lopuksi saatiin takajalat kulkemaan hyvin alla. 
Tästä valmennuksesta ei ole mitään materiaalia. 

Huomenna mulla on Bluen kanssa estevalmennus joten jos hyvällä tuurilla päästään valosaan halliin niin saisi kuvia sieltäkin! 


              Kauhee ikävä kesää ja kavereita!! 


                                                  Ylempi maisema takaisin kiitos! 






 

-Amanda

perjantai 12. joulukuuta 2014

Piian valmennukset + muuta

Heipsan!

Alkuviikosta olin Bluen kanssa Piia Pantsun valmennuksissa. Maanantaina tehtiin enemmän töitä sielällä ja ravipuomien parissa jotka tuottivat monille vaikeuksia. Kyseessä oli siis tavallisia ravipuomeja peräkkäin ja osa vähän korotettuja maasta. Varsinkin näille ulkomailta tulleille hevosille nämä olivat vaiketa, koska kuulemma missään belgiassa,saksassa tai hollannissa ei paljoa harrasteta puomeilla työskentelyitä. Alkkun Bluetakin vähän jännitti ja meni vähän muissa askellajeissa ne kun ravissa.. :D 


Parin toiston jälkeen Blue meni puomit tosi hyvin ilman minkäänlaista ongelmaa.


Näiden jälkeen alettiin menemään kavaletteja. Kavaletteja oli neljä suoralla linjalla jotka olivat vähän eteen kolme. Meidän piti tulla Bluen kanssa nämä 4 ,3 ja 3. En millään meinannut saada tuota neljää mahtumaan sinne väliin kun kolmekin tuntui jo tosi lyhyellle. Bluella on niin iso laukka ja minä en tietenkään vielä osaa säädellä sitä enkä pysty niin hyvin siihen vielä vaikuttamaan. Lopulta nekin onnistuivat oikeilla askelmäärillä. 

Tämän jälkeen hypättiin pientä rataa jossa oli puomi-pysty-puomi , kavaletit, innarit, puomi-kaks askelta-pysty-kolme askelta-okseri ja sitten vielä kolmoissarja oksreista joiden molemmat välit olivat kaksi laukka-askelta. 

Kaikki tehtävät onnistui hyvin ilmaan minkäänlaista ongelmaa tai epäröintiä etteikö selvitä. Lopuksi Piia nosti vielä ainoastaan mulle linjalla olevan ison okserin joka oli varmaan joku 125cm-130cm. Bluen kanssa se ei tuntunut yhtään isolta! Mutta voitte vaan arvata miten vaikeaa on pysyä sen hypyissä mukana kun on niiiin iso ero verratuna Nipsun hyppyyn.:D



Toinen päiväkin sujui hyvin. Ei hypätty näinä kertoina mitään varsinaista rataa, joka oli hyvä juttu Bluen ja mun kannalta. Tehtävät oli aika samanlaisia kun eilen. Oli sama kolmoissarja sekä innareita ja sitten oli ravista
hypättävä ristikko-yks askel-okseri - 5 askelta - pysty . Sitten oli jotain yksittäisiä esteitä sekä mentiin tuonakin päivänä niitä ravipuomeja. 

Valmennus sujui hyvin pääosin. Ainut missä oli vähän pientä problemaa oli kolmoissarja jossa en ihan saanut pideltyä Blueta joten lähestymiset ei ihan tarkalleen
 onnistuneet ja en pysynyt hypyissa mukana. Ei siis mitään suurta paikattavaa mutta kumminkin.  Toki siis on paljon töitä edessä varsinkin sileällä ja muutenkin esteillä mutta ei mitään suuria ongelmia ole tullut vieläkään vastaan. 

Bluen kanssa on kyllä niin super kiva hypätä kun ei tarvitse pelätä että se tekee jotain tyhmää tai edes kieltää. Ihana heppa <3 



           En jotenkin vaan pysy näissä hypyissä mukana, nytkin ihan liian pysty asento!

Tiistaina menin illalla vielä Nipsun ja tää rata oli jäänyt opistohalliin joten menin itekseen vähän näitä tehtäviä. Siellä oli ne ravipuomit jotka tuottivat ongelmia ihan niille hyville estehevosillekin ja osa niistä ei edes suostunut mennä niistä. Arvatkaa miten hyvä fiilis ku mun poni meni ne ihan täydellisesti heti alkuunkin. Tää ei kuulosta niin isolta jutulta, " jotku ravipuomit" Mutta kun ne siis oli niin vaikeita monille niin tuntui niin mahtavalta kun Nipsu meni ne niin hienosti heti ekalla kerralla. Hyppäsin myös innareita jotka menivät hyvin ja Nipsu pysyi hyvässä tasapainossa. 



       Hassu poni vähän liiotteli eikä kuski oikeen pysynyt perässä :D



 Keskiviikkona hyppäsin Nipsulla harjoituskisoissa 90cm ja 110cm. Harmittelin kun ei ollut 100cm luokkaa niin jouduin hypätä tuon 90cm josta tuli sitten niin iso ero toiseen luokkaan. Noh, ei se mitään. 

Hyppäsin siis 90cm luokan ihan verkkana. Nipsu meni sen hyvin, sarjalla vähän jarrutti mutta meni kumminkin. Hyppäsin vain perusradan joten keskeytin sen jälkeen ettei tule liikaa hyppyjä. 

Sitten kun verkkasin toiseen luokkaan niin verkassa oli ärsyttävä kaaos vaikka luokassa oli vain 4 ratsukkoa. En voinut ymmärtää miksi niiden jotka olivat jo menneet niin piti olla siellä pienessä verkassa seassa.. -.- 

Mutta verkka kumminkin onnistuin Nipsun kohdalla tosi hyvin. Radalla Nipsu oli tosi hyvä ja kaikki esteetkin olivat tapissa asti niin olin tosi tyytyväinen kun se hyppäs niin hyvin. Sarjan b osalle tuli stoppi koska mun ois pitänyt ratsastaa sitä enemmän eteen. Sarjat ovat vähän vaikeita Nipsulle, koska kun sitä jännittää niin laukka on niin pieni ettei ihan riitä sinne väliin. Toisella kerralla Nipsu meni sen tosi hyvin. 

Tyytyväisempi ei voisi kumminkaan olla, sillä nää on Nipsun ihan ensimmäisiä 110cm ratoja, ja se kumminkin meni radan koskemattakaan mihinkään esteeseen. Super poni! 

Loppuviikko molemmilla hepoilla onkin nyt ihan rentoa eikä ohjelmassa ole mitään kummoisempaa! 

- Amanda