lauantai 11. heinäkuuta 2015

huhhuh

Heipsan!

Juuri palauduttiin kisoista ja nyt halusin heti tulla koneen ääreen kirjottamaan tästä päivästä ja valaisemaan teille jollekkin muutaman jutun. Aloitetaan vaikka kumminkin tämän päivän kisoista. Mentiin ekaa kertaa Metsämäkeen kisoihin. Kisapaikka oli tosi kiva mun mielestä ja derbykentän pohja oli mun mielestä super hyvä!

Hyppäsin siis ensiksi 90cm luokan joka oli arvostelultaan A2.0 eli aikaratsastusluokka. Nipsu oli hyvä verkassa ja radalle menin hyvin mielin. Nipsu teki tosi hyvän nollaradan. Rata oli ihan siisti paitsi vikalle esteelle en nähnyt paikkaa ja sille tulikin hirveä hyppy mutta noh siitäkin selvittiin. Nipsu sijoittui 8/43 koska en yrittänyt ratsastaa mitenkään aikaa, tein vähän kyllä lyhyemmät tiet. 




Seuraavaan luokkaan lähdettiin myös hyvin mielin. Verkka sujui hyvin. Olin luokassa ensimmäinen lähtijä ja Nipsu joutui aluksi olla yksin radalla joten ei suostunut lähtemään verkasta pois päin. Kuten videolta näkyy se alkoi ihan possuilemaan. Ykköseste sujui hyvin koska este oli verkkaa päin, taputin esteen jälkeen Nipsua kuten videolta näkyykin. Heti kakkonen oli ihan verkasta pois päin ja Nipsu jäi hidastamaan jo kaukaa mutta pysähtyi ihan esteen eteen ja alkoi siinä temppuilemaan. Tulin uudestaan ja Nipsu vetäisi itsensä ohi. Kolmannella kerralla pääsin yli. Kävelin hetken jonka jälkeen otin verkassa yhden hypyn, Nipsu hyppäs sen tosi hyvin ei mitään ongelmaa.

Juteltiin valmentajani Karin kanssa ja se sanoi että poni on kuriton. Niinhän se on, ei ole mitään muuta syytä koska edellinen luokkakin onnistui niin helposti ja ne esteethän Nipsu aina ylittää virheettömästi eikä niitä puomeja ota. Uskon nyt että saadaan ahkeralla treenamisella Karin kanssa jotain positiivista aikaiseksi. 




Noh, se niistä kisoista. Ei muuta kun nokka pystyyn ja kohti (uusia pettymyksiä :D) seuraavia kisoja. 

Ja sitten kirjoitan nyt taas aiheesta mikä varmasti saa aikaan keskustelua. Yleensä en lue hevostalli.net sivustoa koska ainut mitä sieltäkin saa on huonoa mieltä. Kaverini kumminkin kertoi minulle että musta siellä puhutaan. Topic on jo poistettu mutta oli nimeltään joku että miksi jotkut hyppää liian isoja ratoja kisoissa. Topicin aloittaja kertoi että on törmännyt moneen ratsukkoon jotka ottavat hylkyjä eikä laske korkeutta.

Seuraava kommentoija topicciin sanoi että kun minä kirjoitin blogiini että 80cm on minulle naurettavan pieni. Toinen kommentoija kertoi että " ja hän on vielä estänyt anonyymit blogissaan",  jokin topicin kommentoijista sanoi tälle edelliselle kommentoijalle että "ehkäpä kaltaistesi idoottien takia". Oikeastaan juuri siksi, en halunnut saada kommenteja aiheesta ja odotin että joko nämä huippuihmiset uskaltavat asiansa nimellä sanoa. On se kumma juttu kun ollaan itse niin mestareita mutta ei kehdata itseään paljastaa? 

Siinä topicissa ei mua silleen haukuttu paitsi ylimieliseksi sen takia kun sanoin että 80cm on mulle naurettavan pieni. En tajuu et miten ihmeessä se voi vaikuttaa jonkun muun elämään jos sanon mun mielipiteen. Topicissa myös veikkailtiin syytä miksi mulla on mennyt huonosti ja arvuuteltiin että korkeuden takia..

Itsehän en todellakaan kommentoinut topicciin mitenkään koska siellähän jauhaa keskenään jos haluaa elämänsä siihen kuluttaa. Mutta halusin tänne blogiin tulla asiaa valaisemaan sillä tiedän että suurin osa noiden kommentien lähettäjistä lukevat blogiani. Nipsun kiellot eivät johdu korkeudesta. Ei todellakaan, ehkäpä ylimielistä sanoa mutta Nipsulla tosiaan kapasiteetti riittää ainakin 120cm luokkiin.  Ainiin täytyy myös sanoa että kiitos niille ihanille jotka puolustivat mua siinä topicissa!! 

Tässä ratsastaa Elena joka tosin on huippu hyvä ratsastaja joten Nipsu meneekin erilailla kun mulla mutta tästä huomaan ettei se ole mistään Nipsun kapasiteetista kiinni. 

Tässä ratsastan minä itse.







Ja luuletteko että Satu ottais a-renkaaseen poneja joiden kapasiteetti loppuisi 100cm tai 110cm? Ei niin. Ja joo siis tiedän itsekkin että on outoa että mun tuloksilla on a-renkaassa mutta silti. 

Eli missä vika?

Satulaongelmiahan meillä oli paljon kun koko ajan jouduttiin vaihtelemaan satulaa ja kokeilemaan eri asetuksilla. Joten välillä kotonakin meni tosi hyvin kunnes alkoi satula vaivaamaan. Monet varmaan ihmettelee että kun Elena hyppäs Nipsulla esim. korpikylässä että miten Nipsu teki siellä hyvän 110cm radan. Asiahan on niin että kun Elena on niin jämäkkä(mikä on tosi tosi tosi hyvä asia) niin Nipsu tietää että se ei vaan voi kieltää vaikka joutuis hyppäämään kalliolta alas niin et se vaan ei voi kieltää. Mullahan Nipsu tietää että se voi kieltää millon sitä huvittaa koska alusta asti en ole ollut sille tiukka. 
Toki minä teen todella paljon virheitä joten niistäkin monet kiellot on johtunut. En ole missään vaiheessa koskaan ikinä sanonutkaan että ratsastan hyvin ja kiellot eivät johdu minusta. Niin en ole sanonut mutta silti näin jotkut anonyymit ajattelevat.
Ainiin, tuli mieleen kun oisko ollut Finnderbyn aikoihin niin joku älypää sanoi hevostalli.netissä että taitaa mun ylpeys mennä yli ponin kapasiteetin. Huoh en edes viitsi enään sanoa tuosta aiheesta enempää :D :D 

Tähän väliin aijon sanoa myös että en väitä että mun poni on se maailman parhain ja lahjakkain poni. En todellakaan sitä tarkoita koska asiahan ei todellakkaan näin ole. Joten ei, en vieläkään ole ylimielinen enkä tosiaan haluakkaan olla. Nipsu on todella vaikea esteillä, ja sen tietää vain ne jotka sillä ovat hypänneet eli minä ja Elena sekä tietty näkeehän sen jotkut. Nipsu ei halua hypätä kaukaa ja se mitä ongelmia minä itse usein teen, on kun jätän sen tyhjäksi edestä ja kun en nää paikkaa niin silloin yleensä ei käy hyvin. Toki Nipsu osaa myös pelastella. 




Nipsu on nyt mennyt kotona hyvin paitsi on tehnyt pari kertaa saman tempun minkä tämän päivän 100cm luokassa. Monet voivat miettiä että onkohan Nipsu kipeä. Vastaus on ei. Se on tutkittu eikä se mistään ole kipeä. Kuten aikaisemmin mainitsinkin niin Kari sanoi että Nipsu on kuriton. Eli teidän joidenkin anonyymien ei tarvitse tulla analysoimaan että mikä on vikana sillä minun valmentajani osaa ehkä kumminkin parhaiten sen sanoa enkä tarvitse teiltä mitään suurempia neuvoja koska sitä vartenhan mulla on valmentaja. :)

Nyt vaan tehotreeniä valmennuksissa ja mahdollisimman paljon ratoja kisoissa alle niin tulee enemmän ponillekin rutiinia ja varmuutta. 

Haluan vielä palata aiheeseen nimeltä hevostalli.net. Paikka josta oikeasti ei saa kun pahaa mieltä. Siellä on haukuttu monia mun kavereita mikä on musta niin väärin.
Tää laji on muutenkin ihan hirveen raadollinen koska on se toinen osapuoli mikä voi hajota kokonaan tai olla possu tai vaikea ja olla vaikka mitä ongelmia. Tässä lajissa on pikkutyttöjä paljon ja jos niillä menee kisat huonosti niin se harmittaa jo tosi paljon. Ja se ei edes teidän hötönettiläisten mielestä riitä? Pitää mennä jauhamaan paskaan nettiin ja kirjoittaa siellä negatiiviseen sävyyn lapsista. Anteeksi ruma kielenkäyttöni mutta tajuatteko te idiootit mitä oikein teette? Jos olette aikusia niin miettikää miltä tuntuu niistä joiden lapsista puhutaan tuollaista ja itse niistä lapsista jotka lukevat? Ja jos olette lapsia niin miettikkää että oisko kiva jos susta kirjotettais tollasta? Monet muakin nuoremmat menee hevostalli.nettiin etsimään kuvia kisoista ja eivät voi millään olla lukematta niitä inhottavia juttuja joten saavat pahan mielen. 




Mun mielestä koko hevostalli.net on täyttä roskaa ja ois paljon parempi jos porukka joutuisi rekisteröitymään sinne jotenkin ja nimellä sitten arvostella jos siltä tuntuu. Porukka voisi myös osata tulla päin naamaa kertomaan asiansa jos joku juttu niin paljon painaa mieltä. Mut ei, ei pysty. Mikä voi olla niin vaikeaa jos tuntuu siltä että omasta mielestään on niin oikeassa kun vaan pystyykään olemaan? En voi käsittää ihan oikeasti. 

Musta ei onneksi ole ollut paljoa juttua hötönetissä enkä haluakkaan että olisi. Toki on tosi kiva lukea niitä missä mun nimi mainitaan jossain positiivisessa asiassa ja ne saa aina mielen virkeäksi. 

Mut siis tässä olis teille ilkeille hötönettiläisille ( ja tietty myös blogin tämän kaltaisille anonyymeille) kysymyksiä. Haluatteko te oikeasti pahoittaa toisten mielen? Saatteko te jonkinlaista nautintoa siitä että haukutte muita ja myös lapsia? Miksi ette uskalla tulla sanomaan päin naamaa? Miksette voi olla hiljaa mielipiteistänne?

Jotenka siis toivon että jokainen miettisi nyt mitä tästäkin postauksesta 
kirjottaisi. 




Haluan vielä sen verran sanoa mitä ajattelen. Miksi me kaikki emme voi olla vaan kavereita keskenään? Miks pitää puhua paskaa muista ja kirjotella varsinkin siitä nettiin? Eiks me kaikki olla tässä lajissa sen takii kun meillä on sama mielenkiinnon kohde, hevoset? En sano että olen itsekkään mikään täydellinen. Olen sanonut negatiivisiä asioita muista muttei ikinä tulisi mieleen suureen ääneen tai saatika netissä kirjoittaa mitään muista. Monien pitäis oppia että ei kannatta kaikkeen puuttua ja arvostella kaikkea. Kannattaa pitää huoli omista asioista ja olla puuttumatta muiden asioihin siihen asti kun se ei vaikuta mitenkään sun elämääs. 

Vaikka en ota itteeni asioita mitä musta puhutaan, koska tiedän ettei ne ole totta ja tää Nipsun ja mun huonosti menneet kisatkin, niin koska itse tiedän totuuden niin se on tärkeintä. Inhottavaa se silti on kun annettaan tietämättöminä muille sellainen käsitys mitä nämä tietämättömät analysoi. Nyt kun mullakin on Blue ollu saikulla koko kauden ja Nipsun kanssa on mennyt huonosti, niin ei ole kiva saada lisää paskaa niskaa. Tiedän että elämä on raakaa, mut miks sen pitää olla?



Vähän pelottaa tän postauksen julkaseminen.. Ja jos jokin askarruttaa niin kysykää ennen kun tuomitsette. 

-Amanda

40 kommenttia:

  1. Hötöstä harvoin saa muuta kuin kakkaa niskaan. Kateelliset ne siellä huutelee, älä välitä vaan meet pokkana nokka pystyssä eteenpäin. Kyllä te vielä tosta nousette, vastoinkäymisethän on tehty voitettaviksi, vai mitä? Tsemppiä. :')

    VastaaPoista
  2. Tosi hyvä postaus! Itselle käynyt juuri samanlailla, että poni on kuriton eikä ole todellakaan korkeudesta kiinni. Tason laskeminen ei ainakaan mun mielestä ratkaise sitä ongelmaa. En käy itse ht netissä ollenkaan, koska en halua nähdä paskaa itsestäni enkä kavereistani. Tuollaiset paikat pitäisi lopettaa, koska tuo paskan puhuminen on turhaa. Ihmisillä ei oikeesti oo mitään oikeutta puhua toisista pahaa ja ne jotka niin tekee on luultavasti kateellisia ja istuvat vain katsojan roolissa. Ei katsoja välttämättä nää tai edes ymmärrä miten hankalaa ponia ratsastetaan ja silti puhuu paskaa. Typerää! Tsemppiä tuleviin kisoihin ja valmennuksiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ja niinpä, täyttä totta tää :)

      Poista
  3. Ainoa hyvä puoli htnetissä on kisakuvat. Kunnes niistäkin koskevat topat muuttuvat paskaralliksi. Mun mielestö sä saat pitää ittelles pienenä vaikka 150cm luokkia ihan sama se pitäis olla muille! Tuntuu että ei enää itse omien kokemusten ja taitojen perusteella saa päättää itselleen sitä pientä luokkaa. Sä todellakin tiedät taitosi ja oman tasosi. Tsemppiä, miksiköhän muiden pitää omaan pahaan oloonsa purkaa paskaa viattomille ihmisille?! Tästä tuli varmaan kamalan sekava viesti kun ärsyttää niin ku aina sua, järkevää, ratsastajaa pitää haukkua. Voin sanoa että oon joskus lähtenyt mukaan jonkun ratsastajan haukkumiseen anonyymisti htneissä ja HÄVETTÄÄ. Tajusin että on todella helppo tutkia kuka siellä nimimerkin takana on!
    T. Se joka ei halua oikeen kommentteja julkastavan, eli tuttuun tapaan toivoisin et vaan lukisit tän ite :D!

    VastaaPoista
  4. Tää postaus oli huippu! Toivottavasti pistää ne haukkujat hiljenemään.. Tsemppii sulle ja toivotaan että blue paranisi ja saisitte nipsun kanssa hyviä ratoja alle! :)

    VastaaPoista
  5. Tosi hyvä postaus! Harmi että metri ei mennyt ihan nappiin, mutta sellainen tämä laji vaan on. Välillä palataan kisareissusta hiekkaa syljeskellen, kun taas toisella kerralla mukaan on tarttunut jopa useampi ruusuke :) se on kuitenkin aina pääasia että me itse tiedetään mitä, miksi, ja miten me asiat hoidetaan, ammattilaisten avulla kaikki järjesty. Voi vaan suosiolla jättää omaa pahaa oloaan purkavien anojen mielipiteet omaan arvoonsa!

    VastaaPoista
  6. Noi on kyllä tosi tyhmiä noi htnetin ihmiset :( Välillä kun itsekkin etsii sieltä kuvia niin törmää joihinkin topiikkeihin joissa viimeksikin haukuttiin oikeasti 11-vuotiasta tyttöä rumasta ratsastuksesta, joka oli musta niin väärin... Mutta toivottavasti teillä alkaa Nipsun kanssa taas sujumaan ja se jättää noi possuilut pois :P Tsemppiä kisoihin ja treeneihin ja sen teijän varsan kanssa, se kyllä näyttää niin suloiselta :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä :/ Kiitos Julia ja tsemppiä sullekki kisoihin ja treeneihin <3

      Poista
  7. Onko nipsulla kiima? Jos siitä possuilisi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei :/ siitä ei oikeestaa ikinä kyl ees huomaa et sil on kiima :D

      Poista
  8. Jos oot menny 115 niin eikös sillon luonnollisesti 80 ole sinulle pieni?:D huhhu taas nömä jotkut..

    VastaaPoista
  9. Hei onks se sun bruno vielä myynnissä?:)

    VastaaPoista
  10. Toivottavasti julkaiset tämän kommentin, sillä kirjoitettu vain ja hyvällä tarkoittaen. Rasastuksessa on niin vaikea välttyä tälläiseltä, kun harrastajia on paljon ja laji on yksilölaji jossa todella verrataan hevosia, varusteita ja tuloksia. Useampiahan kolkuttaa kateus.. Luin juuri lähiaikoina Aadan blogin kautta postausta kateudesta, niinhän se vain on että tässä sunkin tilanteessa siellä ruudun takana kirjoittelevat omaa pahaa mieltään ja kateuteen takertuvat. Minusta on jopa oletettavaa kun sinulla on useampi hieno hevonen, oma talli, hienot varusteet viimeisenpäälle ja juuri syntyi varsakin, kukapa ei haaveilisi tälläisestä elämästä. Toki ymmärrän että teillä on ollut nyt todella vaikeaa, ei hevosten kanssa aina suju niin kuin haluaisi, mutta sitähän tämä vain lisää. Jatkuva arvostelu on helpointa saada sulle välittymään kun kisoissa menee vähän huonommin tai toinen hevonen sairastaa yms. Harvemmin vain saa sen kuvan että syyttäisit itseäsi jostain tai et itse menisi kenestäkään mitään ilkeää netissä arvostelemaan koska pahalta se tuntuu kenestä vain. Kukaan valitettavasti ei ratsastajana voi saada päälleen kruunua ja olla kaikkien rakastama ja ihailtava ilman mitään negatiivistä, sillä ihan aina tulee olemaan kateutta. Omalla kohdallani tullut vastaan kuinka arvostellaan ratsastustani, hevostani, valmentajaani yms. Joka oli todella törkeää. Minä sentään tiedän nämä kyseiset kirjoittelejiat, mutta se mitä olen saanut kuulla on "hevosesi ei ole vaikea vaan röhkeä, ilkeä ja huono. Se ei tule koskaan sinun kanssasi pääsevän mihinkään. Valmentajasi valmentaa vain huonoon suuntaan ja sinä vain hakkaat hevostasi niin ihme että se ei toimi niin kuin haluaisit." Tälläisten kommenttien jälkeen pistää todella miettimään, että miksi ei vaan voi keskittyä omiin juttuihinsa, miksi se liikuttaa niin paljon. Aina ei ole mennyt kisoissa nappiin, ei mutta mielestäni on väärin arvostella kun ei tiedä asioista yhtään mitään. Kun sain selville nämä arvostelijat juttelin heidän kanssaan asioista jonka jälkeen olen saanut vain kommentiksi " sun pitää vain tottua tähän hevosmaailmassa, ei ihme kun kehut että aina menee hyvin että joku tulee sulle valittamaan". Ensinnäkin miksi hevosmaailmassa on kateus mihin pitää tottua, en vain ymmärrä ja toisena tuossakin tuntui takana olevan pahaa mieltä ja kateutta, koska usein olen kertonut että tänään ei mennyt kisoissa ihan suunnitelmien mukaan yms. Tuskin kukaan jaksaa hakea kaikesta kokoajan huonoja puolia vaan etsii esim kisojen joitakin hyviäkin kohtia...

    Ajatus ei enempää kulje, mutta uskon että tuo arvostelu ei kauaa kestä kun sullakin hevoset sitten taas kisakentillä loistossaan ja tuloksia näkyy. Olis kiva jutella sun kaa esim.facebookissa kun itse saanut myös kokea kaikenlaista aiheeseen liittyen, mutta noh nyt vaan tsemit ja kohti uusia seikkailuja, jokaine tekee virheitä joskus!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti, tää oli tosi hyvä kommentti! Ja tuu ihmeessä juttelee vaikka facebookissa :)!

      Poista
    2. Ja totta siis! Mut vaik en aina ehkä anna sitä vaikutelmaa etten syytä itseäni niin yleensä ajattelen sen niin että minä ite mokasin tai et jossain on joku vika eikä niinku johdu ponista eikä musta :)

      Poista
  11. Ei liity aiheeseen, mutta tuli vaan mieleen... että mistä lempinimi "nipsu" on tullut? :D

    VastaaPoista
  12. Se oli sillä sillon ku tuli meille joten en yhtään tiedä :D

    VastaaPoista
  13. Minusta on hienoa, että kerrot blogissa monipuolisesti teidän arjesta. On ollut hyviä kausia ja sitten niitä huonompia kausia. Minusta blogista välittyy rehellisyys. Minusta on mielenkiintoista seurata tavoitteellisesti kisaavan nuoren arkea hevosineen, koska oma arkeni on kohtalaisen kaukana teidän arjesta. Minusta arjen erot tekevät bolgista mielenkiintoisen, mutta joidenkin mielen se näköjään saa mustaksi. Kateus saa monet asiat muuttumaan alkuperäisestä tarkoituksesta. Haetaan tarkoituksellisesti ikäviä asioita ja tehdään oman mielen mukaan päätelmiä.

    Toki tunnen itsekin joskus kateutta. Kun kateuden pilkahdus nostaa päätään, niin yritän aina pysähtyä hetkeksi ja miettimään perimmäistä syytä miksi olen kateellinen ja voinko toimia itse jotenkin elämässäni muuttaakseni tilannetta? Ja ennen kaikkea miten päästä asiasta yli jollakin järkevällä tavalla!!! HT-netin huutelu nyt ei ainakaan ole sitä järkevää purkamista. Tilanteen analysointi, toiminta ja tiettyjen kipukohtien välttäminen on minun strategiani. Itse pyrin tietoisesti välttämään tilanteita ja keskusteluja, joiden tiedän aiheuttavan vain pahaa mieltä itselleni.

    Jos blogisi aiheuttaa joillekin ylitsepääsemättömiä kateuskohtauksia, niin olisi ehkä hyvä vaihtaa lukemistoa itselleen sopivammaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista!! Ja joo yritän aina kertoa blogissa kertoa ns totuuden meidän arjesta, vaikka nyt jätän asioita kertomatta mutta ne ovatkin sellaisia mitkä eivät muille kuulu tai haluan välttyä myrskyiltä. Ja joo mäkin välillä olen kateellinen muille, mut oikeestaan vaan hyvällä tavalla koska ittekkin sut haluu koittaa päästää niinku "samalle tasolle". Mut ei kaikki aina ole niin täydellistä miltä näyttää. Tää oli oikeesti tosi kiva kommentti! :)

      Poista
  14. HT.netin haukkujat ovat perseestä! :( Ei ole helppoa olla nuori, kaunis, hyvä ratsastaja ja alla hyvät hevoset. Ne kateelliset haukkujat kun ovat usein suht samanikäisiä nuoria tyttöjä jotka ovat kateudesta vihreitä... Älä välitä. :) Ihana kun on itse päässyt tämän "haukkumisvaiheen" yli. Kun aloittelin bloggaamaan ja pidin entistä blogiani (Working with master) niin haukkutopia oli usein ht.netissä. Ylläri pylläri kun olin tallilla jossa kävi paljon teinejä. Kummasti nyt kun olen muuttanut Ruotsiin ja pidän uutta blogiani en ole nähnyt ainuttakaan haukkutopaa tässä 1½ vuoden aikana. :) No, tosiaan sitä ikääkin on jo niin ehkäpä ne teinit eivät enää koe "uhkana" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitti <3 ja aa se on kyl niin inhottavaa ku netissä kirjotellaan kaikkee ja sit kyl monet sit hötönetissä kirjotettuja juttuja uskoo.. Aijaa no mut hyvä! Mäki haluisin välil katoo jonneki olemattomii tän blogin kanssa.. Vaikka mulla nyt ei mikään suosittu blogi ookkaa ni tuntuu et ei mua näin paljon arvosteltais jos tätä blogia ei olis :D

      Poista
  15. Ei pysty ymmärtään... Mitä ne jotka toisia haukkuu hyötyy siitä? ne ei tunnu ymmärtävän, et jos muutenkin menee huonosti, niin kuin paljon tommonen voi aiheuttaa... Ja kun ei pysty tulla päin naamaa sanomaan, jos luulee olevansa oikeassa, miksei voi sanoa nimellä? Toi saa hermon kireelle.
    Tosi hyvin kirjotit tästä aiheesta!:) Tsemppiä treeniin!

    VastaaPoista
  16. Tosi kiva postaus! Ratsastat älyttömän taitavasti ja sulla on upeet hevoset. Tykkään lukee sun blogia tosi paljon ja toivosin et ehtisit postaamaan useemminkin:)

    VastaaPoista
  17. Kuinka uusi on tuo "nipsu" video jolla ratsastat ite? Teiän meno näyttää siinä ihan sika kivalta ja nipsu hyppää hienosti! Aiemmin vähän samankaltasessa tilanteessa ollelle kuulostaa niiin tutulta ja on muuten ärsyttävää!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm oiskohan joku toukokuun puolivälissä.. Luulisin! Joo siinä Nipsu meni viel hyvin enne ku sekin satula alko vaivamaan ja sille tuli selkään sellaset patit :( aijaa no mut no kiva et jotku osaa samaistua :s :D

      Poista
  18. Mitä meet Hangossa?:)

    VastaaPoista
  19. Asiasta poiketen ja olettaen et oot noin 160cm pitkä niin minkä kokoset freejump jalustinhihnat on hyvän mittaset?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mul on joko S tai M mut niis kyl on reikii tosi paljo et on säätövaraa :)

      Poista
  20. Oot kyll tosi hyvä ratsastaa! Saat sen näyttämään tosi helpolta. ☺ Näin sut sillon tampereen hevosmessuilla kisaamassa Nipsulla ja sillon mä ainakin huomasin et ei oo mikään maiilman helpoin poni. onnee Nipsun kanssa kisoihin ja toisvottavasti saat Bluen kuntoon ❤

    VastaaPoista
  21. Oon pidemmän aikaa lukenu sun blogias suurella mielenkiinnolla, kun Nipsu on samasta isästä kun mun omakin heppa. Pakko sanoa että teksties perusteella niillä on paljon yhteistä... pystyn hyvin samaistumaan ajoittaiseen turhautumiseen jos kisoissa ei onnistu! Meillä tuntuu olevan samantyylistä - kun on hyvä fiilis, mennään nollilla ja hyvällä draivilla, ja kun poni päättää ettei mennä, niin ei todellakaan mennä. Ja siinä ei oo kapasiteetista kyse..tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa :o Ehkä playboy jotenkin periyttää tälläsiä hevosia :p kiitos ja tsemppiä sullekin!

      Poista