perjantai 1. toukokuuta 2015

missä mennään?

Moikka!

Nyt on taas pää niin sekasin kun olla ja voi. Tosiaan, oltiin viime viikonloppuna hyppäämässä Nipsulla TEHOn kisoissa. Hyppäsin la 110cm ja tarkoituksena oli 115cm sunnuntaina. 
Nipsu oli verkassa jo erikoinen enkä saanut sitä kunnolla eteenpäin. Radalle mentäessä se oli niin jännittynyt. Ykköseste puhtaasti. Kakkonen kielto, toisella yli. Kolmonen kielto, toisella yli. Eli meidän hylättiin. Miksi? 


Syytä en itsekkään alkuun tiennyt, mutta tiesin että nyt on jokin pielessä. Nipsu ei kiellä possuillakseen, ei todellakaan. Siihen on aina syynsä. Syy tähän selvisi vasta keskiviikkona. Tälläisiin ongelmiin yleensä aletaan heti etsimään syytä, että mistä tämä johtuu.. 
Ensimmäinen epäily meillä oli, että Nipsu vaan on jännittynyt muuten vaan, joten ilmottauduin perjantaina Hyvinkäälle hyppäämään kaksi tosi pientä rataa, ihan vain sen takia että Nipsulle saisi hyvän mielen ja se olisi sille mahdollisimman helppoa. 
Sitä ennen ajattelin että menen Laaksolle tänä viikonloppuna hyppämään ponicupin ja poni gpn. Kumpinkaan kisoihin ei menty. Miksi? 

Keskiviikkona, käytiin satulansovittajalla tarkistuttamassa Nipsun satula. Ei, ei enään koskaan tuota penkkiä Nipsun selkään. Kaikki ratkesi. Oli helpottunut olo kun vihdoin sai selville mistä meidän ongelmat johtui. Toisaalta mieli oli kauhea. Oon pakottanut Nipsun hyppäämään vaikka sitä sattuu kun satula on täysin epäsopiva. Tää tunne on kamala. Nipsu on silti tehnyt parhaansa vaikka satula teki kipeetä selälle. :( 
Se selittää sen tietty, että miksei Nipsu ole halunnut laukata kunnolla eteen tai muutenkaan liikkunut kunnolla ja miksi se ei ole halunnut  hypätä.
           
                                    Nipsua on nyt hoidettu tosi paljon bemerillä! 

Onneksi ei selkä ehtinyt mennä kunnolla jumiin niin ei tule mitään taukoa mihinkään. Saatiin Nipsulle heti satula onneksi mikä näyttää sopivalta. Oon nyt ratsastanut sillä satulalla, ja Nipsu on ollut paljon paljon paljon parempi ja tyytyväisempi. 

Vaikka ollaan säännöllisin väliajoin käyty tarkistuttamassa, että toi bruno sopii tolle, niin silti lyhyessä ajassa se ei sovi sille yhtään. Ollaan me jouduttu koko ajan muuttaa sitä mitä siellä on alla.. Välillä karva välillä geeli ja välillä pädi ja välillä ei mitään. Nyt asia on niin että vaikka sinne tunkisi mitä niin se vaan ei istu. Nipsu on saanut niin paljon massaa niin epäsopivuus johtuu siitä. Toi Brunohan on tilattu mittatilaustyönä vuos sitten. 

Eli jos joku etsii satulaa, meillä myynnissä IHANA ruskea Bruno Delgrange estesatula 16,5. Vuoden vanha.

                   ( Nää kuvat otettiin kun se tuli eli uutena, mutta samalta näyttää nykyäänkin kun oon pitänyt sitä kuin kukkaa kämmenellä, iik toi on maailman ihanin satula istua!! :(( ) 



Tästä nyt jatketaan, toivottavasti kaikki alkaa sujumaan. Ilmottauduin ensi viikonlopun kisoihin Ypäjälle. Perjantaina 100cm, launtaina 110cm ja sunnuntaina 120cm. Monet varmaan miettii, että miten menen jo nyt kisoihin ja120cm tolla ponilla. Syy se, että kisat ovat meille kotikisat ja Nipsua ei kiinnosta onko esteet 110cm vai 120cm. Kunhan itse ratsastan hyvin. Mut tietty jos lauantaina 110cm ei mene hyvin niin en hyppää sunnuntaina ja sama jos tällä viikolla treenit ei onnistu, hyppään pienempää. 

Tosiaan, Nipsu on ollut super hyvä nyt ton uuden satulan kanssa. Satula on sama kun Bluella mikä oli aivan uskomatonta että se sopii Nipsulle! :D Kyseessä siis prestige meredith. 

Bluekin on ollut positiivisella tuulella ja se on mennyt kotona tässä hyvin ja tiistaina olin sillä maastoilemassa. Uskalsin vihdoin mennä maastoon sillä tän saikun jälkeen, kun se on ollu lentoon lähdössä jo kotona koska on ollut niin kevyellä liikunalla! Hömppä <3 
Ei se siis mitään tyhmää tee esim. pukittaisi tai keulisi! 

Tällä kertaa tälläinen lyhyempi postaus vain missä kerroin että missä mennään. 

Mulla on peruskoulua jäljellä enään 8päivää! WoW! Ja miksi niin vähän? Se jääköön siihen asti salaisuudeksi, mutta sen paljastan että  hepat ja mä lähdetään reissuun. 


                          Nipsu nauttii kun on ihanan lämmin niin voi olla ilman loimea<3

                                 Ai miten niin tykkään tän näkösistä hepoista? ;) 

                                                  Maailman kaunein jo 1-vuotiaana<3



-Amanda

23 kommenttia:

  1. eikää :(! onneks sä oot tarkka ja aloit miettiä erivaihtoehtoja noihin kieltoihi etkä vaa olettanu et poni possuilis.paljon tsemppii teille niihin tehon kisoihin, toivottavasti nyt pääsisitte <3

    VastaaPoista
  2. Tosi harmi toi satulahomma!:( onneks pääsette nyt jatkaan taas normaalisti! Tsemppii kisoihin!:)

    VastaaPoista
  3. Hyvä että Nipsulle löydettiin uusi satula! Kiva postaus ja hieno satula toi muuten:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep kiitos ja niinpä, se on mustaki tosi kiva! :)

      Poista
  4. Missä satulansovittajalla kävitte? :) käytätkö ton uuden satulan alla jotain?

    VastaaPoista
  5. Prestigen satulat taitaa sopia melkein kaikille :) meillä ainakin on kans sopinu poneille ja hevosille kaikille.

    VastaaPoista
  6. Hyvä että hälytyskellot soi heti eikä päässyt pahemmaksi. Eiköhän se aika pian uudella satulalla hyppää taas iloisena. Sopivat varusteet on supertärkeät! :) p.s. Enää eikä enääN, pitäisi peruskoulun jälkeen kirjoittaa ;)

    VastaaPoista
  7. Millaiseen selkään tuo bruno sopii? Ihan mielenkiinnosta kyselen, ei välttämättä tarvita uutta satulaa :D

    VastaaPoista
  8. Paljonko tuo satula maksaa?:)

    VastaaPoista
  9. Eikä tuo bruno oli niin kiva!:( ja ei liity ollenkaan tähän postaukseen, mutta kuinka usein suunnilleen kengitätte heppojanne?

    VastaaPoista
  10. moi! minkä merkkiset sun kisahousut on? ja sulla näyttää olevan ihanat saappaat, mistä ne on? :) kylmäätkö nipsun jalkoja millaisen treenin jkl ja millä kylmäät? sori tää kysely:D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Animon kisahousut ja ne saappaat on smart rideristä! Ja välillä kylmään mut meil on käytössä sellanen bemer ni sillä hoidetaan eniten :) ja meil on sellaset kylmäsuojat!

      Poista
  11. Miten teillä meni Ypäjän kisat? :)

    VastaaPoista
  12. Hei kumman mallin veredukset teillä on olympus vai garbon gel, ja onko hintansa arvoiset..? sori turha kysymys :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olympus! Ja joo on kyl tosi hyvät ollu. Paitsi nipsulla jouduttii ostaa ne veredus young jumpit taakse ku oli vähä kireet ne olympuksen :)

      Poista