perjantai 20. marraskuuta 2015

Täällä taas

Moi!!!


Reilu parin kuukauden tauon jälkeen ajattelin nyt palata blogin pariin. Ajattelin että blogin kirjottaminen voisi olla taas hauskaa! Kokeillaan nyt kauan tämäkin into kestää...
Paljon on tapahtunut tässä välissä, en edes tiedä mistä aloittaa kertoa enkä nyt kaikkea aijo tänne kertoa. On salaisuuksia mitä en ole paljastanut kuin muutamalle luottokamulle.. Ne ehkä ajallaan teillekkin paljastuu! 

Mutta siis kuviot koko ajan muuttuvat meilläkin. On ollut aika paljon nyt vastoinkäymisiä mutta niistä nyt jotenkin ollaan selvitty. Pitkään on jo tuntunut siltä että pitäisikö lopettaa nyt koko ratsastus ja jatkaa vasta Honeyn tullessa siihen ikään että sillä voi tehdä jotain.. En osaa vielääkään vastata siihen mitä aijon tehdä ensi kaudella. En todellakaan tiedä millä kisaan jos edes kisaan. Motivaatio on kadonnut aika paljon tässä Blue katastrofin jälkeen. 

                                                    Maailman hienoin Blue <3

Aloitetaanpa nyt hevosten kuulumisilla. 

Nipsu : 

Nipsun kanssa on nyt ollut vähän kaikenlaista. Ylös päin sen kanssa ollaan kyllä menty. Treenit kotona sujuvat hyvin ja innokkaasti. Kisoissa ei olla hirveesti käyty. Kahdet koulukisat on ollut ja toisesta voitto 69,8% prosentein ja toisesta kakkos sija jotka olivat seuramestaruudet mutta voitto olisi irronut jos en olisi maiskuttanut koska siitä tuli ratkaisevat -2 pistettä. :D Mutta molemmat kisat menivät oikein hyvin siis. 


Estekisoja ollaan käyty ihan muutamat. Yhdet kisat nyt muutama viikko sitten Riders Innistä jotka menivät penkin alle.. Keskeytin koska poni ei tuntunut omalta itseltään. No Nipsulla oli jokin pieni flunssa ja se sitten käveli seuraavan viikon mutta nyt on ihan normaalissa käytössä ollut. Seuraestemestaruuksissa oltiin viime viikonloppuna, sieltä saatiin hopeamitali! 



Pakko mainita että alkusyksystä kokeilin Nipsulla ratsastamista pelkällä kaulanaurulla.. Hyppäsin sillä myös 100cm korkean esteen pelkällä kaulanarulla!!! Nipsu on ihan paras :D



Minultahan loppui nyt ponivuodet.. Ja jos haluan uuden hevosen on maailman ihanin Nipsu myytävä. :( Ilmotusta ei vielä ole missään mutta jos kiinnostaa niin aikuisten yhteyden otot mulle 0407532712. 


    Amidalia:

Amidalia nauttii nyt viimeisistä viikoista äidin roolissa. Sitten silläkin alkaa treeni pikku hiljaa. En siis sillä ole ratsastellut kun vaan pari kertaa Honeyn juostessa perässä( tai siis se itsepäinen neiti ei kyllä perässä juokse, äiti ei kiinnosta tippaakaan :D). Amidaliasta ei ole oikeestaan mitään kerrottavaa.



Honey : 

Maailman ihanin vauva!!! <3 Mun pikku päivän paiste. Ihana Haninen koko vuoden paras asia. Ei Honeystakaan paljoa ole kerrottavaa. Se on kasvanut tosi paljon lyhyessä ajassa, kohta se on jo Amidalian kokoinen. Siitä tulee varmaan aika tosi iso mikä on hyvä asia. Honey vieroitetaan muutaman viikon päästä varmaankin ja sitten se saa varsakamun. 






Blue: 

Lemppariheppa Blue, mitäs sille kuuluu.. Hyväähän sille, tai no miten se nyt ottaa paljon paremminkin voisi mennä :D. En vieläkään pysty sisäistämään asiaa että ei ikinä. Haluan uskoa siihen että se vielä joku päivä hyppäisi mun kanssa kisoissa.. Mutta noh asioille vaan ei voi mitään. :( Bluen tulevaisuus on aika epäselvää vielä mutta mulla se pysyy ikuisesti. Maailman paras heppa Blue <3 Keskiviikkona tuli täyteen vuosi sen kanssa. Aika menee niin nopeesti. 

Bluen mieltä olen pitänyt virkeällä pienillä kävelymaastolenkeillä yms. :)



" I love you more than words can say, I love you with my whole heart. You lift me up when im down, Your my light when all is dark, your my e v e r y t h i n g , no matter what <3 Once in  a lifetime horse

Blue.. Se vaan on maailman ihanin. Mikään ei tule sen edelle. Se on paras asia mun koko elämässä. Jos Blueta ei olisi niin olisi tää harrastus kyllä loppunut jo aikoja sitten. Pelkkä Bluen olemassa olo auttaa jaksamaan. En olisi mitään ilman sitä. Voin vannoa että toista Bluen kaltaista hevosta ei tule vastaan. Ikinä. Blue on vaan niin ainutlaatuinen <3


Mä oon ollut nyt töissä yhdellä tallilla kun mulla on siis välivuosi. Kun Nipsu on myyty niin tarkoituksena lähteä ulkomaille etsimään uutta heppaa :) Nipsun myynnillä ei tosin ole mikään kiire joten uutta heppaa tuskin tulee olemaan vielä hetkeen. 

Kertokaa nyt  että lukeeko edes kukaan enään tätä blogia että aijonko nyt jatkaa kirjoittamista kunnolla!! :D  Muistakaa käydä seuraamassa instagramissa @teamristimaki jos kiinnostaa, sinne lisään usein kuvia! 

-Amanda

29 kommenttia:

  1. Jatka ehdottomasti!! :) Teidän kuulumisia ja sun ajatuksia on niin kiva lukea :)

    VastaaPoista
  2. Joooo, olis enemmän ku kiva jos jatkaisit viel, kiva kuulla kuulumisia vaikka sun instaakin seuraan :)

    VastaaPoista
  3. Joo täällä ollaan! Jatka ihmeessä kirjoittamista :)!

    VastaaPoista
  4. Ihana kuulla kuulumisiasi ja tietysti hevosten myös! Harmi, että joudut myymään Nipsun. Toivottavasti jatkat kirjoittelua ja oikein hyvää talvea sinulle & hevosille :)

    VastaaPoista
  5. Jatka ihmeessä! Luen aina sun postaukset, niitä on kiva lukee! :)

    VastaaPoista
  6. Ois kyllä sairaan kiva jos jätkät taas bloggaamista! :)

    VastaaPoista
  7. Jatka! Mietiskelin tässä, että mikä on nipsun hintaluokka suunilleen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hinta vaan tosi kiinnostuneille ja yksityisviestillä :)

      Poista
  8. Ehdortomasti jatkat! :)

    VastaaPoista
  9. Tää on yks mun lemppariblogeist joten ois tosi kiva jos postailisit!:)

    VastaaPoista
  10. Jatka ihmeessä, tää on mun lempiblogi!:) ihania kuvia!❤️

    VastaaPoista
  11. Jatka, ehdottomasti!! :)

    VastaaPoista
  12. Jatka, ehdottomasti!! :)

    VastaaPoista
  13. Kiva että olet täällä taas :)

    VastaaPoista
  14. Pliis jatka!♥ sun blogis on vaan niin hyvä ja on kiva lukee sun ja heppojen kuulumisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu jatkan mä ja kiitos kiva kun tykkäät <3 :)

      Poista
  15. Missä päin suomea nyt asutte ja missä hevosenne asuu? :)

    VastaaPoista