Arvatkaa kuka on takaisin??? + video

 Moikka!

Tää on ihan super jännittävää kirjoittaa tänne pitkästä aikaan. Tai no, eihän siitä edellisestä postauksesta ole kuin vähän reilu vuosi, mutta sitä edellinen taitaakin olla vuodelta 2017. Se oli nimeltään viimeinen postaus. Vitsi että mua jännitti sillonkin kirjoittaa blogiin. 

Ihana on kyllä kirjoittaa taas, on niin paljon kerrottavaa. En edes kylläkään tiedä, että löytääkö tätä postausta enää kukaan. Onkohan kaikki jo ihan unohtanut mut.. Instargramia oon kyllä päivitellyt nyt melkeen vuoden jo vähän enemmän, sen löytää nimellä teamristimaki. 

Saa nähdä, että miten tää mun into pysyy, mutta mulla on nyt vähän suunnittelmia jatkoa kohden. Eli tämän ei pitäisi jäädä ainoaksi päivittelyksi. Instaa tosiaan kannattaa silti seurata, siellä oon aktiivisempi. Mulla on myös ollut jo pidempään into kuvata videoita Youtubeen. Tänään sellasen kuvasinkin. Aika samantyyppinen video tuli, kun mitä oon tehnyt vuosina 2013-2015. Toivottavasti se nyt ei ihan super tylsä oo, ja että edes joku tykkäisi! Tekemällähän sitä oppii, joten ehkä jatkossa tulossa parempaa materiaalia. 

Mä en tiedä mistä aloittaa :D. Viime postauksessa kerroin, etten ole vieläkään "tullut järkiin" ja jatkanut ratsastusta. Nyt mä olen sen tehnyt, oon aikamoinen heppastelija nykyään. Enpä olisi itekkään uskonut tämän tapahtuvan. Ettei kukaan nyt innostu, niin en mä onneks oo ihan täysillä hurahtanut tähän messiin. Uskon, että nyt saan pidettyä tämän harrastuksena, eikä siitä tule enää elämäntapa, eikä mun elämä pyöri enää hevosten ympärillä. 

Mä oon nyt vähän vajaa vuoden putkeen ratsastanut vakituisesti. Aloitetaan nyt kurkistamalla Honeyn elämään. Eli jos kaikki ei muista, Honey on meidän vuonna 2015 syntynyt oma kasvatti tamma. Amidalian varsa siis. Honey oli 2019 keväällä mulla pari kuukautta ratsastuksessa, kesän se lomaili, ja syksyllä se palasi takaisin mulle töihin. Loppusyksystä 2019 Honey kuitenkin muutti takaisin Vihtiin. Mä olin itse terveydellisesti tosi huonossa kunnossa, enkä millään pystynyt sitä yksin hoitaa. Asuin siis itse silloin Turussa, ja äiti sen verran kaukana, että Honey oli kokonaan mun hoidettavissa. 

Maaliskuussa 2020 olin itse jo paremmassa kunnossa, niin Honey muutti takaisin mun lähettyville. Kehitystä alkoi tapahtua ja Honeysta alkoi kuoriutua jo ihan oikea hevonen eikä se ollut mikään ihan pieni vauva enää. Aloitettiin hyppäämään, ja Honey onkin osoittautunut aika kivaksi. Luonteeltaan se on aika tamma, ja Amidalia kyllä paistaa välillä sieltä läpi. Haasteita on kyllä ollut. En itse ollut hypännyt kunnolla melkeen kolmeen vuoteen, niin olihan se aika työmaa alkaa opettamaan 5 vuotiaalle miten tätä kuuluisi tehdä. Yllättävän hyvin on kyllä kaikki mennyt, ei ole sattunut mitään, eikä eteen ole tullut sen suurempia ongelmia. Oon kyllä saanut maistella ihan urakalla hiekkaa, on meinaan aika nopealiikkeinen eläin ja takapää lentää välillä ihan urakalla. Suurimmaksi osaksi Honey on kyllä super kiltti. Oon maastoillut sillä isoimman osan yksin, oon ratsastanut sillä ilman satulaa sekä sen selkään on uskaltanut laittaa lapsia sekä kokemattomampia aikuisia. Se on ihan sairaan fiksu 5 vuotias, ei säiky yhtään mitään, ei ikinä lähde käsistä, ei välitä jos siellä selässä vähän heilahtaa tai mitään muutakaan.

Sen lisäksi että se on älyttömän kiltti, sillä on ihan uskomaton luonne. Aina kun näen Honeyn, se hirnuu mulle ja on aina ihan innoissaan mun näkemisestä. Ei olisi voinut kyllä uskoa, miten vahva side kehittyy hevoseen, joka on syntynyt omassa kotipihassa. On kyllä siisti fiilis nähdä oman työn jälki näiden nuorten kehityksessä. 

Oon myös päässyt jo vähän kokeilemaan taas kilpailumaailmaa! Tällä kaudella käytiin 5 kilpailut, Salossa sekä Ypäjällä. Honey on nyt hypännyt kisoissa 80cm ja 90cm. On tullut jokunen nollarata sekä parin puomin ratoja, suurimmaksi osaksi on mennyt super hyvin. Honey on ikäistään paljon jäljessä, eikä olla päästy loppu peleissä kauheasti mitään tekemään. Lähinnä olla kotona aika kevyesti treenailtu. Täytyisi alkaa vähän enemmän panostamaan kasvattamaan Honeyn kuntoa ja hyppäämään enemmän. 

Meillä oli juuri tallinvaihto heppojen kanssa viime viikolla. Honey on ollut nyt syksyn aika kevyellä liikutuksella, kun sillä selvästi ei ole ollut kaikki ihan hyvin. Nyt asioihin on tullut muutoksia, ja Honey on alkanut olemaan jo paljon parempi. Ei olla yli kuukauteen hypätty, mutta nyt voitaisiin taas jo aloittaa kunnon treenit kohti ensi kautta! 

Seuraavaksi Lilly, maailman ihanimman Bluen varsa. Se on jo 3 vuotias. Lillyllä oltiin keväällä selässä ja käytiin läpi kaikki askellajit, ja se sujui tosi onnistuneesti. Kesän Lilly lomaili, ja oiskohan se tullut syyskuussa mun luokse Saloon. Jatkettiin siitä mistä jäätiin ennen kesälomaa. Oon nyt syksyllä jo päässyt menemään Lillyllä kaikki askellajit läpi yksinään ilman mitään liinaa. En voi kuitenkaan sanoa, että olisin hirveästi sillä mitään tehnyt. Edellisessä tallipaikassa oli ratsastuskoulutoimintaa, joten aika oli tosi rajallista milloin olisin Lillyn kanssa voinut touhuta. Se vaikeutti tosi paljon kehitystä, jonka takia Lilly ei ole vielä kehityksessä mukana ihan niin hyvin kun mitä olin ajatellut. Lillyllä oli nyt melkeen kuukauden tauko kokonaan, ja tänään otettiin se töihin. Lilly oli vähän villillä päällä, sekä ihmeissään uudesta paikasta. Tänään vain juoksutin sen sekä olin selässä liinassa kiinni. 

Lilly on ollut super fiksu. Se on aika jännittynyt koko ajan, mutta ei ole tehnyt mitään typeryyksiä. Se on ollut tosi helppo sisäänratsastettava. Lilly on luonteeltaan myöskin tosi ihana tapaus. En voisi olla onnellisempi ja ylpeämpi mun hienoista hyvin käyttäytyvistä lapsosista.

Mitä mulle itselleni kuuluu? 

Mulle kuuluu ihan hyvää. Oon jonkin verran mun blogissa puhunut onnellisuudesta, ja usein kerron että oonko mä sitä vai en. Tällä hetkellä mulla on elämässä moni asia hyvin, mutten ehkä vieläkään koe sitä niin, että olisin aidosti onnellinen, en ihan tiedä mitä se vaatii että joskus sellainen tunne tulisi, mutta ehkä sen sitten huomaa,kun se tulee. 

Onnellisuudenkin voi toki määritellä niin monella eri tapaa, että vaikea sitä on oikeasti määrittää mitä se todellisuudessa on. Tää vuosi on muutenkin ollut varmaan kaikilla tosi erilainen mitä yleensä, koska korona. 

Viime maaliskuussa mun nimeni vaihtui. Jotkut ovat sen saattaneetkin huomata. En ole enään Ristimäen Amanda, Vaan Iivonen. Tähän väliin pakko sanoa, että mä aijon sen kyllä vaihtaa Ristimäki-Iivoseksi :D. Mä menin naimisiin, muutama vuosi sitten löysin tyypin, joka teki mun elämästä niin paljon parempaa, että tehtiin lupaus olla ikuisesti yhdessä. Tästä osioista mun elämästä, voin sanoa että oon maailman onnellisin ja kiitollisin siitä että oon löytänyt just tän tyypin. 

Välillä musta tuntuu kuitenkin, että oon vähän hukassa mitä tekisin mun elämällä. Opiskelut on vähän huonolla mallilla ja erittäin kesken. Tällä hetkellä oon töissä kaupassa sekä siivoan. Ei kuulosta kauheen hohdokkaalle, mutta sillä on pärjättävä mitä on tarjolla kun on tehnyt huonoja valintoja aikaisemmin. Mulla on vähän ristiriitaiset fiilikset siitä, että onko mun valinnat 15-17 vuotiaana ollut huonoja vai ei. Järjellä jos ajattelisi, olisihan se ollut fiksumpaa mennä heti peruskoulun jälkeen opiskelemaan. Toisaalta, jos nyt pitäisi valita uudestaan, ni tekisin samat valinnat. Oon saanut kokea ihan hirveesti asioita, mulla on niin ihania muistoja sekä yllättävän paljon kokemusta elämästä vaikka vasta ylihuomenna täytän 21. 

Ehkä elämässä kaikkea ei kannata tehdä vaan järjen takia, vaan mennä enemmän tunteella. Jotkut asiat tietty täytyy ottaa vakavasti, mutta mä kannustan menemään enemmän tunteella ja tehdä aina sitä mistä oikeasti tykkää. Oon ikuisesti kiitollinen siitä mun vanhemmille, ettei ne oo ikinä pakottanut mua tekemään yhtään mitään (paitsi kerran siivoamaan karsinat vaikka mulla oli jännetupin tulehdus eikä talikko pysynyt kädessä :D Ikuisesti katkera tästä). Oon aina saanut tehdä omat valinnat, onhan se elämä välillä rankemman kautta opettanut, mutta siitä on taas oppinut lisää. 

Jatkosta en varmaksi osaa sanoa, että mitä mä aion tehdä. Hepat mulla pysyy, ja ratsastusta jatkan. Tavoitteena on vähän kilpailla, mutta ei mitenkään veren maku suussa. En ota minkäänlaisia paineita tästä hommasta, teen miten itsestä tuntuu hyvälle ja muistan, etten tee sitä virhettä että yhtäkkiä mun elämä pyöriikin hevosten ympärillä. 

Oon aina tykännyt hirveesti kirjoittaa, sekä tehdä videoita. Katsotaan, jos tästä tulisi nyt jonkinlainen tapa. On myös kiva kirjoittaa blogia ja tehdä videoita ihan myös itseäni varten. Vuosien päästä, on kiva palata katsomaan mitä elämässä on tapahtunut milloinkin. 

Toivottavasti tää postaus tavoittaa teidät kaikki, ketkä ootte tätä blogia ja mua seurannut aikoinaan. 

Terveisin, Amanda