sunnuntai 7. joulukuuta 2014

ei duunii ei tuloksii

Moikka!

Kysymyspostauksen vastausosa on tulossa lähitulevaisuudessa (toivottavasti), mutta nyt ajattelin tulla kirjoittamaan teille ihan normaaleista ratsastuksista yms. 
Mun päivät on tässä nyt venynyt niin pitkiksi ja nytkin kello on 12 yöllä kun kirjoitan tätä postausta.. Tallista pääsen sisälle joka päivä n. 8 aikaa ja sitten vähän ajan päästä uudestaan ruokkimaan hevoset joten ei tässä oikeen muuta ehdi tekemään. Kahden hevosen ratsastus päivittäin onkin rankempaa mitä luulin, - sillä nyt pitää treenata ahkerasti jotta ens kaudella sitten tulisi hyviä tuloksia kummallekin hepsukalle.  Välillä myöskin ratsastan päivässä kolme hevosta joten aika on tiukilla. Viime viikolla parina päivänä meninkin kolme heppaa.




Koitin tehdä koko viime yön (hehee) yhtä videota treeneistä mutta jostain syystä tää tyhmä kone ei anna tallentaa sitä semmosen muotoon miten sen tänne voi ladata. Ärsyttää ihan sikana kun tää kone temppuilee enkä nyt saa sitä tänne!! -.- Mutta onneks on nyt pari kuvaa mitä äiti räpsi kun menin tänään Bluella ja puhelinkuvia. 




Perjantaina mulla oli Bluen kanssa Annan hyppäri. Blue oli tosi kivan tuntuinen koko valmennus, ja nyt alkaa tuntua siltä että oikeat nappulat alkaa pikkuhiljaa löytymään. Hiomista meidän yhteistyölle on vielä paljon mutta onneksi Blue tuli mulle tosi hyvään aikaan, sillä nyt kun kisakausi tekee loppuaan niin on hyvää aikaa treenata ja ens kaudella sitten toivottavasti hyvässä iskussa! 

                              Kuva pysäytetty videolta joten laatu sen mukainen.. Ja näytän joltain tankkerilta ja Bluen pää näyttää jättiläiseltä mutta ei anneta sen häiritä! 


En halua yhtään kiirehtiä Bluen kanssa, ettei tule mitään takapakkia. Pikkuhiljaa rakennetaan pala kerrallaan meijän tulevaisuutta.  Tän hevosen kanssa on niin kiva treenata kun siihen pystyy luottaa täysillä ja Blue rakastaa tehdä töitä ja on aina positiivisellä mielellä. 

Mitään suuria ongelmia ei ole ainakaan vielä tullut vastaan, ja niiltä tietysti yritetään välttyä kaikin tavoin. Eniten tällä hetkellä harjoitellaan niinkin yksinkertaista asiaa kun vauhti. Välillä Blue on sitä mieltä että nyt mennään kovaa mutta onneksi se ei mene siihen että se mua veisi. Nyt ei perjantain hyppärillä ollut vauhdin kanssa mitään ongelmaa, Blue meni koko ajan juuri sitä vauhtia mitä siltä pyysin. Musta tuntuu että mun ratsastus esteillä on mennyt eteenpäin Bluen ansiosta tosi lyhyessä ajassa. 

Nipsukin on mennyt nyt tosi hyvin ja on alkanut kulkemaan ihan erilailla kun ennen. Elenan vinkeistä Nipsun suhteen on ollut niin paljon apua ettei voisi uskoakaan. Hyppäsin eilen Nipsun kanssa itekseen Elenan neuvojen mukaisesti ja Nipsu kulki hyvin. Nyt sillä niin paljon menohaluja että sitä joutuu oikein pidättää useammankin kerran. Ei se kumminkaan liiallisuuksiin mene, mutta semmonen ponin kuulukin olla, että on villi ja energinen. Alkuun Nipsu oli vähän jännittynyt ja katto pieniä kavalettejakin, mutta sitten kun se tajus että mistä oli kyse niin meno meni paremmaksi. 









Nipsu on alkanut hyppää ihan eri tavalla. Nyt tuntuu että oli este kuinka iso tahansa, se ei ole ongelma Nipsulle. Monien valmentajien kanssa ollaan yritetty koko ajan saamaan Nipsu laukkaamaan enemmän melkeinpä joka treeneissä ja hyppäämään sitä vähän kauempaa. Mutta nyt asiaan tulee muutos, sillä Elenakin sanoi että Nipsulla pitää nyt mennä ns. " hitaammin" mutta siis tietenkin sen pitää reagoida pohkeeseen ja imeä eteenpäin eikä jarrutella. Myös iso juttu on se, että se pitää nyt tuoda normaalia lähemmäksi estettä että siitä tulee varmempi. Eihän Nipsu ole kun vasta kaksi vuotta hypännyt kunnolla. Nipsun kanssa mun pitää nyt olla tosi tarkkana sen suhteen, että en päästä sitä pitkäksi ollenkaan ja pidän sen kasassa ja en juokse esteelle. Näillä vinkeillä Nipsu on ollut super hyvä. 

        Tääkin kuva videolta.. Näytän ihan lihapullalta! xd 


Musta tuntuu että mulla on ihan eri poni alla. Tänäänkin Annan kouluvalmennuksessa se oli ihan super mahtava. Sen ratsastettavuus entisestään on parantunut niin huimasti. Js nyt laittaa Nipsun ja Bluen tärkeysjärjestykseen, niin kyllä Nipsu ylivoimaisesti on ykkösenä edelleenkin <3 Oon nyt niin onnelinen mun hevosasioista, mulla ihanat hepat alla ja just mulle sopivat! Ei täydelliset, mutta mulle täydelliset. 

Huhhuh, toivottavasti tää postaus ei nyt uppoa liiallisiin kehuihin. En itse tiedä mitään ärsyttävämpää kun lukea blogeja jossa kehutaan koko ajan joten koitan maltillisesti kehua heppojani täällä. Tässä postauksessa tuntuu olevan nyt paljon kehuja Nipsusta ja Bluesta, mutta tältä nyt tuntuu ja tätä mieltä mä nyt olen näistä. 




Palataan nyt tän päivän ratsastuksiin. Ratsastin ensiksi Bluen tuolla ruuhkaisessa maneesissa. Onneksi Blue (eikä myös Nipsukaan) vähät välittäkään jos joku ratsastaa päin tai hyppii ja pomppii ja pukittaa vieressä. Aluksi Blue oli vähän jäykkä ja heilutteli päätään. Voisin nyt vaikka veikata että se ei hirveästi tykkää kun oon nyt menny joka kerta sillä pelhameilla. Nyt ois tarkotuksena ens viikon aikana vaihtaa sileällä perus kolmipalaan tai niveleen. Kaikki aikanaan! 

Koitin taivutella Blueta kevyessä ravissa molempiin suuntiin. Tein aika paljon töitä harjoitusravissa, paljon taivuttelua sekä voltteja. Laukassa tein minkä pystyin siellä ahtaassa maneesissa. Menin uraa pitkin vastalaukkaa jotka menivät yllätävän hyvin. 







Nipsullahan siis mulla oli se kouluvalmennus. Tehtiin avoa ravissa molempiin suuntiin ja voltteja. Ympyrällä tehtiin paljon laukannostoja. Laukassa mentiin vähän väistöjä ensiksi uralta muutama askel pois päin ja sitten takaisin uralle. Näissä väistöissä Nipsu meni tosi hyvin. Valmennus oli leppoisa sekä mukava Nipsulle kun ei ollut mitään kovin vaativaa. Nipsu meni lopuksi varsinkin kivan rentona ja takajalat olivat hienosti alla. Nipsusta ei nyt ole uusia kuvia kun kouluvalmennus oli hallissa missä on niin huono valo. 

Huomenna mulla on tällä kertaa vain Bluen kanssa Piia Pantsun valmennus ja tiistaina myös! Keskiviikkona menen Nipsulla ainakin treenaamaan rataharjoituksiin täällä ypäjällä. Hyppään luultavasti 110cm. 


-Amanda

8 kommenttia:

  1. Kyllä niitä heppoja saa kehua kun hyvin menee. ;) Mä ainakin lun paljon mielummin positiivisella mielellä kirjoitettuja postauksia! Toki liika on liikaa, mutta ei tässä ainakaan liikaa hehkutusta mun silmään ollut.

    Hienolta näyttää meno molempien kanssa, oot kehittynyt paljon lyhyessä ajassa!

    VastaaPoista
  2. Hienosti meette! Kivan näkönen tuo uusi heppa ja Nipsustakin on tullut tosi kiva esteillä!

    VastaaPoista
  3. Mä ainakin tykkään lukea positiiviseen sävyyn kirjoitettuja blogeja. :) Yrittää löytää ne parhaat jutut ja keskittyy niihin, toki liioittelu on taas huono juttu. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no hyvä! :) joo onha se kivempaa semmoset positiiviset postaukset mut semmoset missä selkeesti menee jo yli et pitää koko ajan "ylistää" omaa heppaa tai silleen :D

      Poista
  4. Tosi hienosti teillä näyttää menevän! :) Oon kanssa samaa mieltä, että positiiviset postaukset on kivempia kuin negatiiviset. :D

    VastaaPoista