sunnuntai 11. tammikuuta 2015

MJ- katsastukset

Moikka!

Mulla oli eilen ja tänään Maajoukkue- katsastukset Nipsulla. Siellähän siis valmentajana toimii Satu Liukkonen. Ekan kerran mua oikeasti jännitti joku valmennus, heh. 
En aijo kertoa mitenkään erityisen tarkkaa mitä teimme missäkin kohtaan, mutta jotain kuitenkin. 

Lauantaina tehtiin enemmän sileellö töitä sekä hypättiin kavaletteja, jumppasarjoja ja linjaa. Eli siis enemmän tekniikkaa. Nipsu toimi tosi hyvin. Nipsu tuntui vähän väsyneeltä mutta oli siltikin hyvä ja ei kuitenkaan laiska. Lauantain valmennukseen olin tosi tyytyväinen. 

Tänään hypättiin rataa. Nipsu oli alusta alkaen ihan sairaan hyvän tuntunen. Se oikeesti vaan lens niiden esteiden yli. En voi uskoakaan että miten hyvin tänäkin päivänä meni. Hypättiin kolmoissarjakin puhtaasti yli heti ekalla kerralla. Nipsu ei edes ihmetellyt hypätä tosi kapean pystyn eli. Se vaan meni. Tietty ei se täydellistäkään ollut, mutta tyytyväisempi en voisi olla. Satu kehui Nipsua todella laadukkaaksi poniksi sekä sanoi että Nipsulla on tosi hyvä ja pyöreä hyppytyyli. Ja sanoi myös että on tosi varovainen, eikä halua turhaan koskea puomeihin. 

Molempien päivien valmennukset menivät tosi hyvin, Satu tykkäsi kovasti ja Nipsu oli mitä hienoin. Nipsu on mennyt niin niin niin paljon eteenpäin tosi tosi tosi lyhyessä ajassa. Ette voi edes uskoa, miten ylpeä mä olin mun pikku pallerosta <3 









Mulla oli tänään myös Bluen kanssa hyppäri, ja siitä nyt vain kuvia! 







Tää oli nyt vähän lyhyt postaus mutta parempi varmaan kun ei mitään. Viikonloppu oli kyllä tosi kiva ja on niin hassua että vaikka en tuntenut kaikkia tosta mj- porukasta, niin pystyi olemaan ihan täysin oma itsensä niidenkin seurassa ja oli kyllä niin hauskaa! 

-Amanda



6 kommenttia:

  1. Kiva postaus, ootte vaan niin supereita nipsun kanssa! <3 Ja myös bluen! :)
    Mitä tavoitteita sulla on kummankin hevosen kanssa tänä vuonna? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi kiitos :)! nipsulla ainaki GP, sm, staffensberg ja hihs!

      Poista
  2. Wau tosta Nipsusta on tullut ihan super tykkiponi!

    VastaaPoista
  3. tää ei oo tarkotettu pahal mut eiks mj valkuis pitäis mennä 120-130 :o? Tsemppii ens kaudelle toivottavasti sun vikaponivuos menis hyvin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo siis sitä mäki ihmettelin kans ku olin kuullu et siel pitäs hyppää vähintää 120cm rata.. :D kiitos tosi paljon! :)

      Poista