maanantai 11. toukokuuta 2015

Tauolle

Heippa!

Tämä blogi menee nyt tauolle ainakin hetkeksi. Pakostakin osittain kun lähden reissuun pariksi viikoksi mutta muutenkaan en jaksa tätä. Piste iin päälle oli kun mulle tultiin analyisoimaan anonyyminä miksi meidät hylättiin viikonloppuna. Oon ajatellut tekeväni tän kauan, mut nyt saa luvan tulla tauko. En piilota blogia kuitenkaan. 

Tauko saattaa kestää viikon, kaksi, kuukauden tai kenties koko kesän. Syy ei  silti ollut mitenkään se etten jaksa kirjoittaa epäonnistumisista. En vaan halua, että täysin tuntemattomat tietää näinkin paljon mun elämästä ja mitä mun heppojen kanssa touhuan milloinkin. 
Tämä on siis viimeinen postaus hetkeen, joten tässä vielä voin kertoa vähän kuulumisista. 

Tosiaan, viikonloppuna hypättiin kisoissa muutama luokka ja suoraan sanoen meni päin puuta. Tulokset näyttivät hylkyä. Mutta monella lienee päässä sellainen kysymys kun että miksi hyppäsin ekan 120cm luokan kun oli juuri kieltänyt pienemmästä ulos? Nipsu ei kato korkeutta. Ei tosiaan. Joten oli ihan sama hyppäänkö 80cm vai 120cm. Halusin kokeilla 120cm koska tiesin että Nipsu keskittyy paremmin. Ja sitä paitsi kysyin mielipidettä apujoukoilta enkä itse vain ollut tätä mieltä. Nipsu tsemppasi TODELLA hyvin sen radan. Kuski ratsasti niin huonosti kun ikinä pystyikään, niinkun edellisissä luokissakin. Nipsua ei voi syyttää paitsi yhdestä kiellosta viikonlopun aikana, missä se otti possustopin pienelle esteelle. 

Mutta siihen 120cm luokkaan palaten, Nipsu hyppäsi sarjan B osan niin huonosta paikasta että ihme ettei kieltänyt ja kuski jäi hypystä jälkeen. Nipsu oli ehkäpä maailman reippain poni siinä radalla. Se kyllä ansaitsi ne kehut ja herkut radan jälkeen. Se oli oikein että loppuvaiheilla se sanoi että nyt riitti kun toin sen niin vinossa sisäohjassa roikkuen. Toisen stopin se otti aikaisemmin kun isolle okserille ei vaan ollut mitään paikkaa kun kuski taas kämmäili.

Onneksi nyt pääsen teho-opetukseen joten ehkä sieltä palatessani opin ratsastamaan. 
Blue alkaa olemaan jo täysin kunnossa, joten kohta silläkin ihanuudella pääsee kisoihin hakemaan onnistumisia koska se heppa tuo aina maaliin<3

En halua mitään tyhmiä kommentteja, joten mieti mitä sanot.:-)

PS. Instagramia päivittelen ahkerasti nimimerkeillä @teamristimaki joka on enemmän heppa käyttäjä sekä @amandaristimaki joten jos haluat kuulumisia seurailla, niin sitä kautta sitten.

Hepat pääs vähän laitumelle! Nipsulla kunnon suojavarustus alkuun :D


- Amanda




34 kommenttia:

  1. Kurjaa kuinka ihmiset arvostelevat anonyyminä muita blogeissaan. Ihan kuin me lukijat tietäisimme niin paljon bloggaajien elämästä. Kaikkea kun ei kirjoiteta blogiin. Eikä kuulukaan. Tätä haukkumista tuntuu esiintyvän esteratsastajien blogeissa enemmän kuin kouluratsastajien. Hevosihmiset on kyllä inhottavia paskanpuhujia. Tsemppiä tuleviin kisoihin ja treeneihin amanda! :)

    VastaaPoista
  2. En mitenkää ilkeesti tätä sano mut ootteko varmoja ettei nipsulla oo joku paikka kipee et se ei sen takii haluu hypätä? Yleensä kun hevoset ei kiellä vain "possuillakseen"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm no nipsusta kyl huomaa heti jos sil on joku!

      Poista
    2. Voi kuule, kyllä ne kieltää possuillakseenkin :D hevoset voi kieltää ratsastajan virheestä, toiset herkemmin toiset ei niinkääm ja jotkut antaa ratsastajan kämmit anteeksi. Sitten on näitä jotka kieltää iham vaan sikaillakseen. Sitten sellaisia jotka heti tilaisuuden tullessa stoppaa (pohkeet ei kiinni Ym). Siksi on tärkeää osata lukea hevosta ja tuntea hevonen. Jos mun possukieltelevä kieltää, lyö niskan ylös ja korvat ihan luimuun ja potkasee raipasta niin se on kipeä. kun taas (niinku useimmiten) se kieltää vetää pään alas ja poistuu takavasemmalle, eikä kiukuttele kun komennan raipalla

      Poista
  3. Harmi, että jäät tauolle, kun aloin hetki sitten (viime kuussa) vasta lukemaan blogiasi :( Mutta hei paljon tsemppiä tuleviin kisoihin ja treeneihin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mm no saattahan olla että tuunkin pian tekemään postausta, eihän sitä tiedä millon into tähän palaa! Ja kiitos paljon :)

      Poista
  4. Harmi juttu, kun jotkut ovat ilkeitä! Pitää kuitenkin blogia aloittaessaan miettiä, että se kuuluu asiaan. Kaikkia ei voi miellyttää ja hyvä bloggaaja ei ota kommentteja itseensä tai sitten miettiä onko bloggaajaksi. Kannattaa vain antaa ilkeiden asioiden olla. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  5. Harmi ettö jäät tauolle :( pidäthän kumminki heppa ig: täst toiminnassa? :)

    VastaaPoista
  6. heii minne sä oot menossa tehotreeniin, ootteko kenties menossa bluen omistajien luo? Otatko molemmat hepat mukaan? Ja kuinka kauan oot? Vai lähettekö ihan ulkomaille? miten pystyt olla pois kotoa, kun eikös teillä varsakin synny kohta? Voii kun itsekkin pääsisi joskus ulkomaille kisaamaan... Tsemppiä treeneihin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En vielä puhu tästä julkisesti mutta ulkomaille en vielä mene! Kiitos :)

      Poista
  7. Ja harmi kun sulla tulee nipsun kanssa koko ajan hylkyjä :( toivottavasti seuraavat kisat menee paremmin!! Nipsu on niin söpö :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eihän mulla paljoo oo hylkyjä tullu :D paitsi joo nyt nää ja sitä edellinen ypäjän luokka. Kiitos!

      Poista
  8. Jos et kerran nyt kerro sun tost sun matkasta nii voiks luvata tulla kertoo siit sit myöhemmin tai sit heppa ig:s? :) koska mä tykkään tosi paljon katella sun videoita ja kuvii ja kaikkee kuulumisia:) tsemppii paljon jatkoon :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo lupaan! Ja jee kiva et tykkäät ja kiitti paljo :)<3

      Poista
  9. Harmi että tulee tauko, tykkään sun blogista paljon! <3 Mulle tuli kerran todella ilkee kommentti. Pidin sitten hetken tauon että pystyin unohtaa koko blogin ja se toimi! Tauon aikana motivaatio kirjoittamiseen palasi taas. :)

    Pakko kyllä sanoo, että ootte Nipsun kanssa hieno pari, tsemppiä teille kisoihin! :)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, kiitos<3 Höh ja aa nii :/ no mulla ei pää syynä ollut ne negatiiviset kommentit, koska niitäkään ei ole oikeastaan tullut piitkään aikaan siis sellaisia missä haukutaan tai arvostellaan pahasti. Vähän on nyt analysoitu mun tuloksia tältä viikonlopulta, ja kuten sanoinkin niin se oli piste iin päälle!

      Poista
  10. Ihmiset osaa olla niin ilkeitä eikä yhtää ajattele järjellä asioita mitä sanoo 😞 Tsemii treeneihin ja koko reissuun, pidä kuiteski kivaa! Uskon että sust ja nipast sekä sust ja bluest kuullaa tänä kesänä viel aivan muussa kuin hylätyn merkeissä. Sit voi anot taas analysoida kuinka heidän arvostelut meni pielee. Mä uskon teihin! Tsemppiä Ama! 😊💗 ps. palaa taas ihmees jossai vaihees kirjottelee tätä blogii ku tää on ain nii mielenkiintone ja upeit kuvii, ainut blogeist melkee mitä jaksan lukee ☺️👌

    VastaaPoista
  11. EII! Tää on nii paras blogi ja Amanda sun postauksii ja kuvii ja videoi on niiiiin kiva kattoo! Älä jooko oo kauaa tauolla:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ää kiitos ja kattoo nyt ehkä tää into palaakin aikasemmin kun odotinkaan :/

      Poista
  12. Onks tol Bluella menny joku hankkari vai? Eiks se oo ollu jo aika kauan saikulla? Toivottavasti paranee pian ja viel ihan kuntoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei. Sil oli pieni kolhu jalassa ja se tuli jo kuntoon kuukaus sitte mut sit ku se riehu niin paljon tarhassa ni sil tulehtu vuohinen ja sit se piikitettiin ja on sillä nyt saanu jo reilu pari viikkoo ratsastaaa jo ihan kunnolla. Ens viikolla saa jo alkaa hyppää koska se on jo täysin kunnossa :)

      Poista
  13. Hauskaa kesää ja onnea kisoihin. Toivottavasti käyt laittamassa jotain viestiä kun Amidalia varsan saa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja hauskaa kesää sullekin! Joo tietty :)

      Poista
  14. Voi ei!:( tää sun blogi oli ihan mun lemppari, paljon parempi kun noi suomen suosituimmat heppablogit!;) oikeesti amanda susta olisi tosi hyväksi bloggaajaksi ja teidän juttuja on niin hirmu kiva lukee. Sulla on ihan super hevoset ja ainutlaatuinen etu harrastaa noin hyvillä mahdollisuuksilla ja puitteissa. Monet nuoret ratsastajat, joiden vanhemmat ostavat niille tyyliin 5 ponia, eivät oikeasti osaa itse ratsastaa vaan se hevonen tekee "kaiken". Sinulla on kuitenkin toisin ja se on tosi hyvä! Pitää olla myös vaikeuksia jotta ne onnistumiset tuntuisivat vielä paremmalta, niiden eteen pitää taistella koska ei se ole oikein että ne hevoset tekee sen kaiken työn. Jos ajattelet vähän pidemmälle, se on vain sulle parempi että ratsastat vaikeilla hevosilla ja susta tulee vaan entistäkin taitavampi, kyllä niitä kisa onnistumisia ehtii myöhemminkin! Oletko muuten miettinyt että aijotko pitää hevosia myös aikuisena ja aiotko mennä johonkin hevosiin liittyvään ammattiin? Harmittaa kun pidät taukoa bloggaamisesta mutta ymmärtäähän sen, toisaalta heti kun palaat takaisin, lupaan olla paljon aktiivisempi lukia ja tehdä kaiken sen eteen että saisin vain seurata blogiasi!:D HIRVEÄSTI TSEMPPIÄ!!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äää voi kiitos tosi paljon!<3 ihana kommentti :') ja no siis aijon hankkia jonku ns. Kunnon ammattin jonka ohella haluisin kilpailla kunnolla korkealla tasolla ja mun tavotteet on et pääsen edustaa suomee MM- kisoihin joskus ;) sinne on kyl matkaa hahaha!

      Poista
  15. Voi ei, tämä on niin mukava blogi! Miten kerkiät muuten ratsii kolmee heppaa? Oot hullun hyvä ratsastaja! Haluisin mennä yhtä hyvin ku sä! :) Tsemii kisoihin, te voitatte varmasti!! Siul on nii hyvät hepat eikä ratsastajakaan oo misään tapauksessa huono! Tsemii viel kerran! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha kiitoksia paljon!! No siis kotona mulla on vaan kaks ratsastettavaa kun se yks on kantavana joten sillä ei voi enään ratsastaa! Mut täällä missä mä nyt oon ni ratsatan päivässä ehkä 3hevosta joskus 4 joskus 2 vähän vaihtelee :)

      Poista
  16. muaki harmittaa et tää blogi jää tauolle! Kirjotit jotenki selkeesti ja oli kivaa ja kiinnostavaa lukea :) Ymmärrän kuiteski miks pidät tän tauon! Tein just blogin nii käy vilkasee jos haluut! http://saraverute.blogspot.fi/

    VastaaPoista