unelmista

Moi!

Kuten otsikosta huomaatte, niin tämä postaus liittyy unelmiin ja no vähän kaikkeen muuhun. Tää postaus tulee olemaan varmaan aika sekava, koska onhan kello jo melkein yksi yöllä. Mulla yleensä ajatus parhaiten kulkee tähän aikaan, ehkei se kauheen hyväksi ole valvoa myöhään mutta no antaa mennä. 

Jokaiselta hevosihmiseltä varmaan on kysytty että millainen on sun unelmien hevonen. Jotkut sanoo että unelmieni hevonen on voittanut vaikka MM ja EM- kilpailut. Kouluratsastajien unelmien hevonen Valegro, Totilas ja esteillä voittamaton edes mennyt Hickstead. Mun unelmien hevonen ei oo mikään noista eikä se ole voittanut mitään isoja kilpailuja. Mun unelmien hevonen on sellanen joka vie mut sinne mistä unelmoin. 

Arvasko joku? Toi tossa yläpuolella on sellanen hevonen mistä oon aina unelmoinut. Maailman kaunein,hienoin ja kiltein. Sellanen mun unelmien hevonen on. 
Se ei vie mua sinne mistä unelmoin, mutta se olis vienyt.

Palataan ajassa taakse päin noin 10kuukautta, maanantai päivään. Muistan selvästi, oli ankea sateinen maanantai ja koulupäivä tuntui ikuisuudelta. Vikat tunnit oli köksää. Olin koko päivän niin innoissani enkä malttanut odottaa sitä kun oltiin sovittu koeratsastus tälle päivälle. Ajettiin pari tuntia sinne missä Blue odotti. Tallin oven avattua, tajusin että mun unelmien hevonen seisoo siinä ylväänä, viimesen päälle laitettuna. Sain itse laittaa sen kuntoon ja se seisoi paikallaan korvat hörössä liikauttamatta mitään jalkaa.

Se oli täydellinen. Vähän säpäkkä mutta sellaisen kisahevosen kuuluu olla. Kokeilin Blueta myös toisen kerran valmentajani kanssa. Ostotarkastuksesta läpi mennyt hevonen tuli meille. En voinut uskoa että mun unelmien hevonen seiso meidän tallissa, meidän pihalla, täysin mun käytössä. Ekat ratsastuskerrat oli täysin onnistuneita, Blue oli niin wow <3

Koko talvi oli niin onnistunut. Ekat kisat Bluen kanssa, tulin 115cm luokan maaliin 4virhepisteen kanssa. Ekat kisat ja tollanen tulos, en oo ikinä ees sijottunut Nipsun kanssa 110cm luokassa. Sen radan jälkeen monet kehu mua ja Blueta. Olin niin ylpeä. 

Sillon tuntu että musta oikeesti vois tulla jotain. Mut ehkä voitais tietää jonakin muuna kun sinä tyttönä joka kirjoittaa blogia tai sinä tyttönä joka kieltää ulos. 

     Muistan sillon kun olin Bluen kanssa mj-katsastuksissa. Mun ei ollut tarkotus aluksi ees mennä niihin, koska sanottiin että siellä pitäs hypätä 130cm rata. Blue oli ollu mulla pari kuukautta enkä siihen ois ollut valmis tuntemattoman valmentajan kanssa. Hencca kumminkin sano mulle että haluaa nähdä mut ja käski sanomaan että jos jokin tehtävä tuntui liian haasteelliselta niin sitä pystyttiin helpottamaan mulle. 
Oli niin siistiä kuulua samaan ryhmään suomen kärkijunnujen kanssa. Blue teki mut joka päivä niin onnelliseksi. 

Kunnes sitten tuli se päivä millon Blue ekan kerran ontui. En edes osannut odottaa mitä tuli oli tulossa. Ei käynyt edes mielessä että koko kausi voisi olla siinä saatika että tää hevonen ei enään ikinä hyppää. Itkin jo sillon kun tuomioksi saatiin vaan 1kuukaus saikkua. Joka ikisen klinikkareissun jälkeen en tehnyt muuta kun itkin. Voitte vaan kuvitella kuinka musertunut mä olin kun sain tietää ettei Blue ikinä parane. Kaikki mitä mä olin odottanut ja kuvitellut vaan romahti. Olin jo hyväksyny sen ettei tällä kaudella enään pääse kisoihin. Ajattelin vaan ens kautta et siitä sit tulee huikee. Mut ei. Kaikki teijän lukijoiden kommentit niissä postauksissa missä kerroin vielä et toivoa oli, oli tosi ihania kun tsemppasitte niin paljon.  Kiitos vielä paljon.

Haluaisin tietää yhden anonyymin nimen. Hän kirjoitti tosi pitkästi omista kokemuksistaan ja pettymyksistä jotka oli saman tapaisia ku mulla. Joten jos tunnistit itsesi, ois tosi kiva tietää kuka oot :')

Vaikka Bluen kanssa 95% oli onnistumisia sinä vajaa 4kuukauden käytössä olo aikana, niin ne 5% oli "huonompia" asioita. Mitään katasrofia ei ikinä tapahtunut. Ongelmat oli ehkä sileeratsastuksessa. Blue ei ollut tosiaan helpoin ratsastaa sileällä. Sillä piti käyttää välillä gramaaneja ja saikkuratsastuksien aikana välillä myös pelhamia kun oli vähän villi kun oli niin kevyellä käytössä. Niiden neljän kuukauden aikana Blue kielsi kolme kertaa. Kerran okserille joka tuli kulmasta ja en laukannut eteenpäin eikä ollut mitään askelta niin Blue rauhallisesti pysähtyi. Toisen kerran aluevalmennuksissa kun Blue olisi mennyt trippelin sekaan jos ei olisi pysähtynyt, taas mun ratsastusvirheestä. Ja kolmannen eli viimeisen kerran se kielsi yhdessä valmennuksessa yhdelle pystylle. Tai sitä ei oikeastaan voinut sanoa sen kielloksi koska itse pysäytin sen enkä antanut mennä läpi. 

Blue antoi mulle niin paljon itseluottamusta. Jos olette tajunneet, mulla meni Nipsun kanssa paremmin sillon kun oli Blue. Ratsastin paremmin kun sain myös onnistumisia. Okei no Nipsun kanssa on ollut myös paljon satulaongelmia joten siis en nyt vetoa tähän kokonaan.

Heh, Blue ei tosiaan ollut mikään Nipsu sileällä. Toisaalta oli tosi kivan kun oli kaksi niin erilaista ratsastettavaa. Blue teki kaiken hyvin esteillä, sileällä vaikeempaa. Kun taas Nipsu tekee kaiken hyvin sileällä ja esteillä on vaikeampaa. 

                                    Nipsu <3 unelmieni poni ;)

Mutta siis, Blue. Se vaan on mun unelmieni hevonen. Ulkonäöllisesti, luonteeltaan, hyppytyyliltään. Blue ois hypännyt mun kanssa mitä vaan, jos ei tekniikalla niin sydämmellä. Se on hevonen joka tekee aina kaikkensa sydämmestään. Maailman rehellisin hevonen. 

       Monet sanoo että se oma hevonen on se unelmien hevonen vaikkei aina olisikaan. Mun kohdalla ainakin on näin. Mun suurimpana unelmana on aina ollut että musta tulis huippuratsastaja ja että pääsisin huipulle. Mulla oli sellanen mahdollisuus mitä ei varmasti tuu toista. Oli mahdollisuus edetä nopeasti korkealle tasolle. Meidän perhe ei oo mitenkään erityisen rikas joten tälläsen hevosen saaminen oli tuuria. Ehkä teistä joistakin tuntuu että ylistän Blueta liikaa ja että " ei se niin hyvä ollut". Ei se ehkä oo se maailman varovaisin ja parhain tekniikaltaan, mutta se meni mitä vaan. Joten se oli hyvä. Ihan sama minkä kokosen esteen se laitoin sen eteen niin se hyppäs mukisematta ja koskematta puomiin yleensä. 

Ne neljä kuukautta mitkä Blue oli ehjänä, oli mun elämän parasta aikaa. Nipsu toimi tosi hyvin ja Blue, no se vaan oli täydellinen. Jos vaan jaksan tehdä töitä ahkerasti niin voin päästä edistymään tässä lajissa. Siihen menee varmasti paljon aikaa. Jos tästä selviän niin pahin on jo takana päin. Tai oikeastaan en edes halua kuvitella jos Blue vietäisiin pois niin kaikki taas lässähtäis ja alottaisin alusta. Vaikka en vieläkään sisäistä sitä ettei Blue ole enään ikinä normaalissa ratsastuskäytössä, niin oon jotenkin selvinnyt. 


                                                  I just wanted to say that i love you more than anything else. I have and i will always think you are the most special thing that ever happened to my life. Thank you my love, for everything <3 

Nyt tuntuu jotenkin että valitan tyhmistä asioista. Monilla ei edes ole omaa hevosta ja mulla niitä on neljä. Mut jos Blue olis mun ainut hevonen, en ois ikinä jaksanu tätä. En ikinä. 

Mun tuleva pikku superstara on antanut lisää motivaatiota jaksaa. Nipsu on ollut ihana ja sen kanssa on sujunut kotona. 

           Countess Amour eli tuleva maailman mestari ;-)

Mun tuskin edes tarvitsee kirjoittaa syvällisesti miten tärkeä myös Nipsu on mulle.  Nipsu on Nipsu. Sitä ei edes pysty kuvailla, maailman erikoisin mut silti maailman parhain<3

Arvasin että tästä postauksesta tulee sekava. Toivottavasti jaksatte lukea näitä höpötys postauksia. Musta kuitenkin tuntuu kivalta avautua jonnekin kirjoittamalla joten vaikka tää tuleekin luettavaksi tosi monien silmien eteen. 

-Amanda