tiistai 28. lokakuuta 2014

HIHS 2014

Heissan! 

Otsikosta päätellen, tämän postauksen aihe on Helsinki International Horse Show 2014. Tänä vuonna olin kisahoitajan sekä katsojan roolissa. Itsehän hain myös hihsiin mutta karsinnat sinne mun ja Nipsun osalta eivät menneet hyvin joten se jäi tältä vuodelta väliin. Ajattelin tässä postauksessa nyt kertoa vähän niistä päivistä siellä sekä kertoa mielipiteeni kyseistä tapahtumassa uudessa paikassa, Helsingin jäähallissa.



Lähdin siis keskiviikkona bussilla Karlalle ja siellä majailin sunnuntaihin asti. Olin Karlalla kisahoitajana, kun hän hyppäsi torstaina sekä perjantaina. 

Olin kaikki päivät siellä melkeinpä aamusta iltaan paitsi torstain ja perjantain aamuluokkia en ehtinyt näkemään enkä nähnyt niitä luokkia mitkä olivat kun vietiin Töttis takaisin tallille. Ei myöskään jääty Karlan kanssa katsomaan torstai illan kouluratsastusta eikä lauantai aamun näytöstä. 



Kaikki päivät olivat tosi kivoja kun oli paljon kavereita ja tuttuja. Ei oikeastaan oltu hetkeäkään Karlan kanssa kahdestaan hihsissä, kun kavereita oli nin paljon! ;D

Koko ajan oli tosi hauskaa vaikkei ohjelma ollut koko ajan niin kiinnostavaa. 

Tänä vuonna Expo oli erillisessä teltassa, jonne kuulemma pystyi ostamaan erillisen lipun. Toisaalta se oli tosi hyvä idea, mutta valikoima ei ollut tänä vuonna kovin hyvä ja Expo tuntui pieneltä. Mielestäni viime vuonna Hartwall- areenalla Expo parempi, kun oli sen areenan ympärillä. Jäähallillahan ei olisi onnistunt järjestää Expo- alue siihen areenan ympärille, koska ne käytävät on paljon kapeampia kuin Hartwallilla. 
Noh, kyllä sieltä Exposta tuli silti löydettyä pari juttua, mutta ei kumminkaan ihan niitä mitä menin sieltä metsästämään. Olisin tarvinnut ostaa Nipsulle kaulakappaleellisen talliloimen, ohjat sekä takasuojat. Siellä oli paljon alennuksessa Vereduksen takasuojia, mutta kaikki olivat liian isoa kokoa. 

Mukaan tarttui kylläkin Equilinen ruskea flättäri, Spooksin kevyttoppataki sekä paljon heppanameja Ps of Swedeniltä. 

                                                    Pahoittelen puhelinlaatua. 


Todella iso plussa tänä vuonna oli verrytely- alue. Siellä oli paljon paljon enemmän tilaa kuin Hartwallilla. Voisin vaikka sanoa että ainakin kolme tai neljä kertaa isompi alue. No en ole ihan varma kun en tänä vuonna itse ratsastanut, mutta näkemäni mukaan voisin arvioida näin. Tänä vuonna oli myös tosi kiva että yleisö pääsi seuraamaan ammattiratsastajien verkkaa, mun mielestä se oli ainakin kiinnostavaa! 

Toinen iso plussa, olivat parkkipaikat. Viime vuonna meidän piti ajaa auto sinne sisääntulon läheisyydelle ja ottaa hevonen äkkiä pois autosta ja äkkiä kamat päälle ja sitten piti lähteä viemään auto+traikku pois jonnekkin kauemmas. Se oli kauheaa säätöä sekä tarkalleen kellotettua menoa. Tänä vuonna sai rauhassa purkaa hevosen ja laittaa kamat päälle eikä autoja tarvinnut siirtää mihinkään ja tilaa oli hyvin. 

Torstain ja perjantain ohjelma oli kiinnostava, varsinkin nuorten hevosten luokat olivat kiinnostavia kun siellä oli paljon tuttuja! Ja tietty myös muutkin luokat olivat kiinnostavia kun tuttuja oli niissäkin paljon. 



Perjantain myöhäisin 0hjelma oli jännittävin.. Nimittäin Amateur Tourin top 10 finaali jossa hyvä kaverini Aida hyppäsi. Meillä oli isot kannustusjoukot ja huudettiin kyllä niin kovaa että koko jäähalli raikui! :D Se oli niin hienoa kun Aida meni tosi hienosti sekä VOITTI koko Amateur Tourin, wuhu! 

Yksi iso miinus oli että tuossa top 10 finaalissa ei edes päässyt hevosilla palkintojenjakoon, no muhun se ei mitenkään vaikuttanut mutta kyllä mua olis ärsyttänyt jos ei olis päässyt palkintojenjakoon hevosilla! 

Torstaina Jäähallilla oli todella kylmä ja piti olla kaikki maailman lämpimät vaatteet päällä. Mutta sitten, perjantai, lauantai sekä sunnuntai oli täyttä tuskaa kuumuden takia. Siellä ylhäällä oli varsinkin tosi kuuma. Ja tähän liittyen yksi asia, jota hämmästeltiin kavereiden kanssa oli että me joilla oli sininen rannekke saatiin mennä istumaan vain hattuhyllylle?! 
Tosi erikoista. Onneksi päästiin katsomaan Wordcup sunnuntaina sinne alas niiden huippuratsastajien seuraan ,heh! 



Lauantain iltaohjelma ei ollut tänä vuonna mielestäni mitenkään erityisen hyvä... Mun mielestä ne lajiesittelyt eivät sopineen sinne ihan iltaan. Myös se East vs West oli tänä vuonna vähän erikoinen, ei ollut samanlaista tunnelmaa kuin viime vuonna. Tässä nyt tuli aika paljon negatiivistä palautetta multa mutta lista oli kyllä todella pitkä mutta en nyt viitsi tähän niitä pikkuasioitakin listata. Pakko vielä mainita että en saanut yhtään selvää niistä Noora Karman esityksistä, mielestäni Noora Karma ei kuulu yhtään Horse Show:un. 
Tässä postauksessa kerroin siis oman mielipiteeni tapahtumasta. 
Kertokaa te toki omat mielipiteenne tapahtumasta! 

Tälläinen oli tämän vuoden HIHS, ensi kertaa odotellessa! 

Mun mielestä tää tapahtuma oli parempi Hartwall Areenalla kuin Jäähallilla. 

Mitä mieltä te olitte tämän vuoden Hihsistä? Kumpi oli teidän mielestä parempi paikka, Hartwall Areena vai Jäähalli? 

-Amanda

6 kommenttia:

  1. oon ehkä ensivuonna tulossa kilpailemaan hihsiin mutta kun en kauhean kokenut kilpailia ole, niin mitä kvaaleja sinne tarvii :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no siis jos haluut niihi Amateur Tour luokkii ni siitä korkeudesta mihin sä ilmottaudut ni sulla pitää olla 4 puhdasta rataa ja sit sun pitää päästä niistä karsinnoista läpi jotka on yleensä syyskuussa ja ollu nyt parina vuonna ypäjällä! Tänä vuon oli ainakin tollee :)

      Poista
    2. Okei, onks se joku tietty korkeus mist pitää olla ne puhtaat radat ja tarviiko olla esim aluekisat :D ja mitkä luvat tarvii tonne hihsii :DD

      Poista
    3. no siel on eri korkusii kategorioit eli esim yleensä siel on 80,90 ja 100cm ja jos nyt vaik haluut mennä 90 ni sun pitää saada ne 4 puhasta rataa 90 ja mun mielest molemmat seura ja alue kisoist käy toi 90cm tulos. alueluval pääsee :)

      Poista
  2. Kiva postaus! :) Itse olin lauantaina hihsissä ja munkin mielestä expo oli parempi hartwallilla. Ja verryttely oli tosi kuva kun pääs kattoo! Aiotko ens vuonna päästä kilpailemaan tuonne? Ja muuten jos saa kysyä, niin kuinka pitkä olet? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos!:) joo se verkka oli kyl tosi kiva. Yritän ens vuonna päästä Nipsun kanssa hyppäämän se poniluokka! oon ehkä 165cm :)

      Poista