sunnuntai 19. lokakuuta 2014

kuulumisia

Moikka!

Nyt onkin luvassa aika pitkää postausta, tai ainakin asiaa on paljon. 
Alkuviikosta meillä oli Piia Pantsun valmennukset. Maanantaina oli enemmän sileä-työskentelyä jossa Nipsu meni hyvin ja liikkui omalla moottorilla. 

Tiistaina hypättiin enemmän rataa sekä alussa tehtiin siirtymisiä ja laukanvaihtoja josta Nipsu innoistui aika paljon. Hypyt ennen varsinaista rataa sujui tosi hyvin. Kun aloitin rataa Nipsu teki jonkun ihme hypyn sivulle ennen estettä josta tietty tipuin, heh. Kiellolle ei löytynyt varsinaista syytä, Piiakin sanoi että kyseessä oli tosi turha kielto. Kuski ehkä vähän unessa eikä muistanut ratsastaa ekaa estettä ja poni ei halunnut tehdä mitään ilmaiseksi. 
Uudelleen yrityskään ei onnistunut vaan Nipsu stoppasi. 

Eka rata sujui ihan hyvin, vähän turhan jännittyneesti ja reippaasti. Hypättiin sama rata uudestaan joka meni hyvin ilman kummempia mokia. Yksi kolmen välin linja tuotti vähän hankaluuksia kun en ihan saanut siihen sopivaa kolmea askelta mutta loppujen lopuksi sekin onnistui. Kolmoissarjakin sujui lopuksi super hyvin!

Nipsu hyppäsi koko valmennuksen ajan super hienoja hyppyjä. Piiakin sanoi että enään sille ei näytä olevan mikään korkeus ongelma kun tekee noin hienoja ja hyviä hyppyjä! 






                                                             Hupsista :D


                         Kattokaa noita takajalkoja, Nipsu ei ainakaan haluu osuu puomiin.






Keskiviikkona Nipsu maastoili ja torstaina sillä oli vapaa. Perjantaina mulla oli Annan kevyt kouluvalmennus jossa oli vain tarkoituksena saada Nipsu kulkemaan rentona pohkeen edessä. Valmennus meni hyvin ja Nipsu meni tarkoitusten mukaisesti. 

Lauantaina mulla oli Marja Tetri-Rantasen aluevalmennus-katsastus jonka kautta hain Maajoukkue- valmennuksiin. 
Katsastus meni niinkin hyvin että saatiin suositus niihin MJ-katsastuksiin Satu Liukkoselle marraskuussa. 



Tänään meillä oli Lohjan Ratsastajien esteseuramestaruudet. Mulla oli tarkoituksena hypätä vain se junnumestaruus luokka joka oli korkeudeltaan 90cm. Verkassa Nipsu oli ihan hyvä, ei paras mahdollinen mutta kuitenkin ihan hyvä.

Kolme ekaa estettä sujui hyvin. 4esteeltä 5esteelle oli linja joka oli 5askelta. Johkun kanssa sovittiin siis että se oli just hyvä normaali 5. Mulla meni ihan sekasin laskut kun Nipsu tuli neloselle isosti sisään ja laskut meni sekasin niin että olin tulossa sitä väliä vahingossa neljällä. Nipsu ei olis millään voinut hypätä sitä, tai no ois mutta fiksu poni kun ei hypännyt. Nipsu meni esteen sekaan osittain ja yksi tolppa melkein kaatu meidän päälle ja Nipsu säikähti siitä oikeasti tosi tosi pahasti. Koitin rauhoitella sitä parhaani mukaan ja sitten tultiin se uudestaan. Nipsu hyppäsi sen ihan hyvin, vähän jännittyneesti mutta yli meni. 
Seuraavalle esteelle tuli toinen kielto, jonka vähän arvasinkin kun se meni niin pahasti shokkiin edellisellä esteellä. 

Noh, vähän tietty harmitti kun se oli täysin mun moka kun mun olis pitänyt ottaa se yksi askel enemmän. Näitä sattuu, ei voi mitään! 

Ajattelin että voisin tähän samaan syssyyn nyt mennä sen 110cm ja mentiin valmentajaltani Johkulta kysymään että kannattaako. Johku sanoi että joo jos ratsastan hyvin. ;D

Mulle tuli vähän kiire verkata ja kävellä rata mutta ehdittiin silti. Radan kävelyssä sain tosi hyvät vinkit ja tsempit Johkulta joista oli apua! 

Verkassa Nipsu oli super hyvä vaikka siellä olikin aikamoinen kaaos kun heti esteen jälkeen oli pakko kääntyä ettei törmännyt muihin.. Nipsu on onneksi niin kiva siitä kun ei pelkää muita hevosia mutta äkkiä sekin voi muuttua kun joku oikeasti on väärässä paikassa väärään aikaan...

Radalle mentäessä Nipsu tuntui tosi hyvältä ja energiseltä, mulle tuli semmonen fiilis että nyt mennään tää rata maaliin asti. Ja arvatkaa vaan, Nipsu teki tosi hienon radan, lähestymiset eivät jokaisella esteellä osunut ihan nappiin mutta ne hypyt oli tosi hienoja vaikka nyt itse sanonkin. Olin niin tyytyväinen rataan kuin olla ja voi. Meillä tuli yksi pysty alas joka oli ihan pienen pikkainen kolahdus mutta se ei haitannut mitään. 



           

Nyt seuraava viikko Nipsulla on vähän normaalia rennompaa menoa. Alkuviikosta maastoillaan ja loppuviikko Nipsulla onkin lomaa koska mä meen keskiviikosta eteenpäin kaverilleni Karlalle yöksi & ollaan sitten HIHSissä kaikki päivät sillä saan rannekkeen.

Tää kausi alkaa olemaan purkissa mutta vielä on yhdet hallikisat jossa luultavasti mennään sitten 100cm&110cm ellei nyt mitään suurempia katastrofeja käy ennen sitä. 

-Amanda

16 kommenttia:

  1. Tosi kivannäkösesti meni tuo 110cm! :)

    VastaaPoista
  2. Oot kyllä tosi hyvä ja siisti ratsastaja! Ja teijän yhteistyö on vaa ihailtavaa ♥

    VastaaPoista
  3. Ihan älyttömän hyvännäköinen rata näin kouluratsastajan silmään tuo 110cm! :)

    VastaaPoista
  4. Waude, superhyvältä näyttää Amanda! (:

    VastaaPoista
  5. Vautsi, ootte kyllä niiin taitavia! Tosi hieno toi 110 rata! :)

    VastaaPoista
  6. Ootte kehittyny paljon ja ootte kyl loistopari!

    VastaaPoista
  7. Hieno toi 10rata!! Tsemppiä vikoihi kisoihin :)

    VastaaPoista
  8. kui oot poistanu sun askin? ja kiva postaus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. koska en näe mitään syytä enkä tarvetta pitää sitä kun se on niin turha :-) Kiitos!

      Poista