maanantai 2. joulukuuta 2013

2# meidän tarina / kilpailuja

Moikka ! 

Tämän joulukuun nyt yritän teille postailla todella aktiivisesti niinkuin nyt muissan blogeissa on tullut postauksia ripeään tahtiin. Niitä postausehdotuksia nyt voisi antaa, muuten postauksia ei tule koska en kerta kaikkisesti vain keksi mitään uusia ideoita. 

Mutta nyt siis kerron miten Nipsu päätyi meille ja miten tämä vuosi on sen kanssa sujunut. Kerron aika paljon vain kisatuloksia tältä vuodelta. 

Aloitetaanpa ihan alkuvuodesta, tammikuusta 2013. Yhtenä talvisena päivänä mieleeni pälkähti ajatus että , olisi kiva saada osaava poni ylläpitoon jolla pystyisi kilpailla ja käyttää ponivuodet sillä loppuuni. Minulla oli siis Amidalia tuolloin. Ponin hankkimista varten, ehtona oli että Amidalian pitäisi saada vuokraaja koska, mulla ei aika riittänyt joka päivä ratsastaa kahta ponia/hevosta. Ensinksi laitoin sähköpostia sinne pin rock's paikkaa, mutta siellä ei silloin ollut mitään sopivaa ponia. Sitten äiti kysyi minun silloiseltani kouluvalmentajalta Iialta, että tietääkö hän pitään sopivaa ponia minulle. Iia ehdotti heti että kannattaisi kysellä Tommilan Tainalta jolta Idankin Ulpukka on heille tullut. Äitini sitten soitti kyseiseen paikkaan ja sovittiin että menemme lauantaina 12.1.2013 kokeilemaan Nipsua. Olin ihan innoissani enkä saanut edellisenä yönä unta. Meillä oli siis traileri mukana kun menimme poriin. Edellisenä iltana mulla oli Amidalian kanssa Iian kouluvalmennus ja Iia antoi vinkkejä että mitä minun kannattaa ponia kokeilessa tehdä ja miten ratsastaa sitä. 

Lauantai 12.1.2013 Ajettiin maneesille jonne Nipsun omistajan tytär Claudia sen toi. Ensiksi Claudia esittelin Nipsun ja ratsasti sillä. Sitten minä kapusin selkään. Nipsu oli aika säikky mutta tosi tosi kiva. En osannut oikeen ratsastaa sitä silloin mutta silti se tuntui niin kivalta. Maneesissa ei voinut paljoa hypätä koska, se oli niin pieni ja pohja ei mikään paras mahdollinen. Mutta otettiin muutama hyppy n. 70cm-80cm pystylle ja Nipsu oli ihan innoissaan. Yhdessä vaiheessa Nipsu säikähti ja ampas, pysähty seinän eteen ja tipuin! Ei mua sattunu yhtään, nauratti vaan kuinka hassua on tippua jo kokeilu kerralla. Nipsu oli niin ihana ja kyllä se meidän matkaamme lähti. 

                                       Sunnuntai 13.1.2013


Ratsastin sillä sitten sunnuntaina ja se oli ihan täydellinen suoraan sanoen ratsastaa. Se oli tuplaten kivempi ratsastaa kuin lauantaina vaikka, kiva se oli sillonkin. Kun menin sillä tiistaina Iian koulutunnille niin haha oisitte nähnyt Iian ilmeen ! Tunti sujui tosi hyvin ja sitten kun nostin laukan ekaa kertaa niin muistan kun Iia sanoi että voidaanko tehdä diili että musta tulee kouluratsastaja kun poni on niin hieno ja varsinkin Iia tykkäsi Nipsun laukasta ja sanoi että tommosen laukan omaavaa ponia ei kyllä ihan joka paikasta löydy ! Meillä on videollakin se kohta kun Iia oli  ihan täpinnöissään Nipsun laukasta :D

Päivät sen kanssa sujui hyvin ja olin niin iloinen Nipsuta ja se oli kyllä elämäni pelastus. Maaliskuussa meillä oli ekat koulukilpailut, ne olivat seurakoulukilpailut kotisillan tallilla. Luokka oli helppo B kn special. Rata sujui todella hyvin ja saatiin prosenteiksi päälle 63% ja sijoituttiin luokassa kolmanneksi. 


Ensimmäiset estekilpailut olivat helmikuussa  Laaksopohjassa jossa Nipsu tuolloin asusti. Menin luokat 60cm & 80cm. 60cm meni hyvin, en ratsastanut uusinnassa aikaa ja mentiin se 0-0vp. 80cm mentiin myös molemmat vaiheet 0vp ja siinä ratsastin aikaa ja sijotuttiin luokassa. Olin niin ikionnelinen noiden kisojen jälkeen koska Amidalian kanssa oli aika huonoja muistoja 80cm ja sitä suuremmista luokista. 


Osallistutiin vain alkukeväänä vain oman seuran kilpailuihin. Meidän piti keväällä lähteä ypäjälle hyppämään, mutta silloin oli liikenteessä se tauti hevosilla joten päätetiin jättää ne kisat välistä. 

9.3 Laakspohjassa oli estekilpailut ja me mentiin meidän ensimmäinen 90cm luokka. En tiedä mitä minun päässäni tuolloin liikkui koska tein ihan hullut tiet uusinnassa noissa kisoissa. Mentiin siis perusrata sekä uusinta 0vp ja yksi tie minkä tein sarjalle, oli niin tiukka että kukaan muu ei siitä uskaltanut kääntää! Sijotuttiin luokassa kolmanneksi koska 2 nopeaa hevosratsukkoa meni ohitseni. Lähtijöitä luokassa oli yli 40. Tuolloin fiilis oli aivan mahtava, en edes uskonut todeksi että meillä oli mennyt noin hyvin. 



Sitten oli yhdet koulukilpailut joissa luokka oli helppo B:3 ja prosentit yli 61% ja sijotuttiin siinäkin.  Seuraavana päivänä oli estekilpailut jotka olivat powercupin seurakarsinnat 85cm  ja mulla oli tavotteena vaan mennä nolla rata. Niinhän siinä kävi että mentiin 0-0 rata ! 



4.5 oli koulukilpailut laakspohjassa. Ensimmäinen luokka helppo C:1 oli powercupin seurakarsinta kouluosuus. Prosentteja tuli 65% ja sijotuttiin luokassa toisiksi. 
Toinen luokka oli meidän ensimmäinen yhteinen aluekilpailu. Luokka oli tasoltaan helppo B:3. Meidän prosentit oli 66,818 ja olin niin yllättynyt ja iloinen että saatiin noinkin huimat prosentit! Ja siinä luokassa saatiin 3.sija. 


11.5 lähdettiin laaksolle alue-estekilpailuihin , pony event. Mentiin luokat 80cm & 90cm. Kilpailut olivat meidän ekat ulkopuoliset estekilpailut. 80cm uusinnassa tuli 2 alas ja 90cm perusradalla myös 2 alas. Nämä kisat eivät menneet ihan putkeen, Nipsu ei laukannut eteenpäin omilla jaloillaan. Mutta välillä näin, meillä oli alkukausi mennyt niin putkeen että nämä kisat eivät haitanneet. 





18.5 Lähdettiin keravalle alue-estekilpailuihin ja mentiin taas luokat 80cm ja 90cm. 80cm luokassa ensimmäinen este putosi ja yhdelle tuli kielto. Olin aika harmissani koska en osannut yhtään ratsastaa ja ratsastin huonosti. 90cm luokassa tein parhaani mutta viimeinen este putosi. Olin kuitenkin iloinen 90cm radasta koska , se oli siisti ja tuli vain pieni hipaisu jonka seurauksena puomi putosi. 



25.5 oli powercupin aluekarsinnat ja luokka oli 85cm. Luokka ei mennyt ihan putkeen, tuli 8vp. En keskittynyt yhtään vaan humputin vaan menemään. 90cm luokka oli ihanneaika arvostelu ja se rata sujui muuten tosi hyvin mutta ikävä kyllä viimeinen puomi putosi joka ärsytti ihan suunnattomasti koska, oltiin ihan tosi lähellä sitä ihanne-aikaa. 

2.6 Oli powercupin aluekoulukarsinnat ja luokka oli helppo B kn special. Päivä oli tuskasen kuuma, hiki valui kaikilta kun aurinko poltti. Ajattelin että tästä ei tule yhtään mitään että Nipsu ei liiku eteenpäin tämän kuumuden takia. Päätin kumminkin antaa parhaani koska halusin powercupin finaaliin joten minul oli pakko pärjätä näissä kisoissa. Tehtiin hyvä rata ja saatiin prosentteja 64,90% ja luokassa sijoituttiin toiseksi. Olin niin iloinen noiden kisojen jälkeen ! 



Muutaman päivän kuluttua saatiin tietää että minulla oli paikka powercupin loppufinaaliin joka ratsastettiin siilinjärvellä 13-14.7.2013 . Olin niin onnelinen, ihan yli-iloinen!!! 

14.7 lähdettiin ypäjälle kisaviikolle hyppäämään. Menin luokan 80cm ja 90cm. 80cm oli 367.1 ja mentiin molemmat vaiheet puhtaina ja sijoituttiin 7. 
90cm luokka oli tyyliarvostelu ja tein mahdollisimman siistin radan ja tyylipisteitä saatiin 38.5p ja sijottuiin tässäkin luokassa 7. Super poni <3 


Sitten käytiin myös kesäkuussa dumissa estejussi- kilpailuissa mutta ne eivät oikeen mennyt putkeen. 80cm 4vp ja 90cm meni todella huonosti, hylkyä ei tullut mutta muuten rata meni huonommin kuin ikinä olikaan mennyt ja mutta siihen oli syy koska satula oli huono ja minua ennen mennyt ratsukko aiheutti "tragedian" jonka seurauksena minua jännitti todella paljon ratsastaa rata. 

Heinäkuun 10. päivä lähdettiin ystäväni Karlan  ja hänen silloinsen poninsa Brissen kanssa tahkolle. Mentiin sinne jo keskiviikkona vaikka kisat olivat viikonloppuna. Siilinjärvelle kesti ajaa reilu 7h ja pysähdyttiin kekkolassa siinä välissä. Nipsu ja Brisse pääsivät asustamaan tallille joka oli meidän silloisen asuinpaikan lähistöllä. Tuo viikko pysyy muistoissani aina. Silloin oli niin kivaa ja oijoi se vaan oli mahtava viikko Karlan kanssa + tietty minun ja Karlan äidit oli mukana. Lauantaina oli kouluosuus ja menin silloin finaaliluokkaa ennen kn specialin ja siitä napsahti luokan voitto. Finaaliluokka oli helppo B:0 ja saatiin prosentit 63%. Sunnuntaina oli vuorossa esteosuus finaalissa ja sijotuttiin esteillä kuudeneksi ja kokonaiskilpailuissa myös 6! Poni oli super koko viikonlopun ja muutenkin käyttäyty koko reissun ajan tosi hyvin <3




24.7 Oli SeaHorseWeek. Keskiviikkona hypättiin 80cm ja 90cm. 80cm "clear round" ja 90cm oli 367.1 arvostelultaan. 80cm meni 0vp. 90cm meni myös 0-0 ja mentiin uusinta todella kovaa ja sijotuttiin luokassa 4. Luokassa oli 124 lähtijää mutta se jouduttiin jakamaan eli sijotukseni oli 4/52 ja 7/124. Torstaina hyppäsin 90cm joka meni 0vp ja arvostelultaan clear round eli sain punavalkoisen ruusukkeen. Johku sanoi että jos 90cm menee hyvin, voimme startata ekan 100cm radan. Halusin kokeilla 100cm rataa vaikka tiesin että tuolla esteet ovat ihan tapissa ( siis joissain pienemmissä kisoissa saattaa seassa olla alle metrin korkuisia esteitä). Rata sujui ihan sairaan hyvin mutta yksi linja olisi pitänyt tulla viidellä mutta me tultiin se neljällä eikä Nipsu sitten enään  venynyt isolle okserille niin siitä takapuomi tuli alas. Mutta olin niin tyytyväinen poniin kaikista 4 radasta jotka mentiin hangossa ! 


keskiviikko 90cm ! 

100cm

1. elokuuta käytiin laaksolla hyppäämässä 90cm & 100cm. 90cm alkurata sujui tosi hyvin mutta kolmanneksi viimeiselle esteelle tuli kielto. Ja siis Nipsu ei mennyt lähellekkään sitä estettä koska, se pelkäsi yli kaiken koska esteen vieressä oli semmoinen "risuponi" ja Nipsu ei ole ikinä pelännyt mitään niin paljon. En saanut Nipsua liikkumaan minnekkään joten siitä tuli hylky. 100cm meni vähän paremmin, sain sen tokalla kerralla siitä samaisesta esteestä yli. Yksi pudotus tuli silti tuon yhden kiellon lisäksi ja muutama aikavirhe. 


Loppukesästä käytiin salossa aluekilpailuissa jossa menin 90cm ja 100cm. 90cm meni muuten todella hyvin ja Nipsu oikeesti meni todella kovaa. Siinä luokassa ellei puomi olisi pudonnut oltaisiin oltu aika kärkisijoilla. 100cm oli arvostelultaan AM5 eli uusinta 110cm. Perusrata sujui hyvin ja mentiin 0vp ja päästiin uusintaan. Uusinta jänniti tosi paljon. Toka vikalle esteelle tuli kielto, muuten alkurata sujui todella todella hyvin. 


Sitten syksyllä oli kahden seuraestekilpailutLORlla. Ensimmäiset seurakilpailut olivat maneesissa ja hypättiin  90cm. Oltaisiin Nipsun kanssa voitettu luokka ylivoimaisesti ellei yksi puomi olisi pudonnut. Silloin ärsytti kyllä tosi paljon. 

Toiset niistä oli LoRin uudella derbykentällä ja menin luokan 90cm ja sijotuttiin siinä kolmanneksi. 


7.9 oli ESRAn aluekoulumestaruudet. Luokka oli helppo b FEI ponien kenttäkilpailuohjelma päläpälä pälä. Ne kisat meni aivan sairaan surkeasti. Unohdin radan kaksi kertaa. Oikeasti häpeän itseäni. Poni oli todella hieno ja jos en oisi unohtanut rataan oltaisiin saatu jotain 62%. Niistä kilpailuista en enempää halua kertoa koska munasin aivan totaalisesti. 

8.9 oli ESRAn alue-estemestaruudet. Menin tyylimestaruus- luokan ja ponimestaruus-luokan. Tyylimestaruudessa Nipsu kiels sarjan A ja siltä lähti suitset päästä joten jouduin tulla alas selästä :D Ponimestaruus luokka meni muuten todella hyvin mutta tuli yks stoppi koska se oli hankala tie enkä tuonut sitä suorana esteelle. Joten siitä luokasta 4vp. 



21.9 Lähdettiin ypäjälle kisoihin. Tuolloin mua jännitti ihan hirveesti koska jos siellä menee hyvin pääsen Amateur Tourin finaaliin joka ratsastetaan hartwall areenalla, HIHSissä. Mua jännitti ihan kamalasti. Tavoitteena oli saada vain nollarata. Onneksi Nipsu oli aivan super ja saatiin 0vp ja sijotuttiin! Olin niin helpottunut tuolloin!!! 


22.9 Oli alue-estekilpailut LoRilla jossa menin luokat 90cm ja 100cm. 90cm sujui todella hyvin ja sijotuttiin 4. 100cm kävin maistelemassa maata koska Nipsu kielsi ja tipuin .


17.10 lähdettiin ajamaan kohti hartwall areenaa aamulla aikaisin. Jännitti ihan sairaasti. Arvostelu ekana päivänä oli 367.1. Nipsu oli ihan sairaan hyvä ja mentiin rata 0-0 ja sijotuttiin 7! Toisenakin päivänä Nipsu loisti , ja saatiin nolla rata ja sijotuttiin. Kokonaiskilpailussa oltiin 4!!! 



Viimeiset kisat tällä kaudella olivat seuramestaruudet. Saatiin Nipsun kanssa LoRin juniorimestaruus - pronssia koulussa sekä esteillä.


Tämä postaus siis oli nyt enemmänkin  " muistoja kilpailuista ". Joulukuun lopussa teen sitten postauksen kokovuodesta miten mulla on mennyt muidenkin kuin Nipsun kanssa. Tästä postauksesta puuttui parit kisat , esim. seurakilpailut laaksolla, aluekilpailut ruskolla ja joitain muita mutta kirjotin ne mistä tuli eniten mieleen asioita. 

Tämä kausi on mulla ja Nipsulla mennyt yllättävän hyvin. Ei olla haettu voittoja tällä kaudella vaan siistejä ratoja.  

Nyt niitä ehdotuksia erikoispostauksiin saa pitää antaa !! :D 

-Amanda



11 kommenttia:

  1. hyvä postaus hulikaani ;)
    tee joku: tätä et vielä tiennyt nipsusta, postaus hyvistä hetkistä, tallipäivä kuvina (järkkärillä;)) ja kaikkee<3

    VastaaPoista
  2. teil on ollu tosi hyvä kausi

    VastaaPoista
  3. tee joku my day VIDEO ! :) ku ei oo pitkää aikaa sust videoo :)

    VastaaPoista
  4. Voin kuvitella teiän ekan tunnin :D silloin kun mulla oli eka tunti (iian) uudella ponilla niin oli kyllä silloinkin aika hyvät reaktiot ;) Teillä on ollut ihan super kausi&toivottavasti nipsu ja sä pysytte kunnossa!

    VastaaPoista