tiistai 29. heinäkuuta 2014

Hanko + kuulumisia

Heipsan! 

Nyt vihdoin ja viimein sain istuttua koneen ääreen. Tänään lähdin jo liikenteeseen ennen kahdeksaa ja n. 5min sitten sain kaikki tämän päivän hommani tehtyä. 

Viime postauksessa kerroinkin jo, että elämässäni on nyt tapahtunut aika lailla muutoksia. Ajattelin, että nyt voin jo teille tänne kertoakin. Me siis muutettiin! En nyt tee mitään esittelyjä mistäkään mutta sen verran kerron että kyseessä on talo, jonka pihassa on oma 6hevosen talli. Pihaltamme löytyy tallin lisäksi myös kahden hevosen siirtotalli, kenttä, tosi hyvät tarhat, isot laitumet sekä kaikki muu tarpeellinen. Omaa maneesia meillä ei ole, mutta tästä lähin maneesi on pihastamme noin 30 metrin päässä :-D. 



Mutta nyt, palataan viime viikon tapahtumiin. Oltiin keskiviikkona sekä torstaina hyppäämässä SeeaHorseWeekissä. Keskiviikkona hyppäsin 90cm & 100cm sekä torstaina pelkän 100cm.

Näin alkuun, haluan kiittää teitä kaikkia ihania jotka lähetitte mulle kuvia kisoista! <3

Keskiviikon ensimmäinen rata oli korkeudeltaan 90cm ja arvostelultaan 367.1. En verkannut luokassa paljoakaan, koska keskiviikkona oli tosi kuuma tai oikeastaan molempina päivinä oli tuskasen lämmin. Nipsu oli verkassa vähän laiskan tuntuinen kuumuuden takia. 
Radalle lähdin silti ihan hyvillä mielin. Rata sujui tosi hyvin, paikat olivat suurimmalta osalta ihan hyviä ja ratatempo oli hyvä.  Päästiin uusintaan ja sitten... :D Toisen uusinnan esteen jälkeen unohdin totaalisesti kumpaan suuntaan piti kääntyä ja missä oli seuraava este. Siis en tajua mikä muhun meni, olin ihan pihalla, poissa kartalta. Mutta onnekseni ihana kaverini Janina huutaa että missä seuraava este oli, joten vihdoinkin saatiin jatkettua ja maaliin päästiin! 

Tulos oli siis 0-4, sillä tuo neljä virhepistettä tuli siitä kun tein voltin unohtaessani radan. Tämä ei niinkään haitannut, sillä en lähtenyt hakemaan voittoa enkä mitään kärkisijoja. Halusin vain, että Nipsusta on kivaa eikä se kisoissa käyminen ole mitään pakko pullaa. 


                                                                      (c) Tiiti Talala 




                                                                      (c) Inka Koivu 





(c) Malin Lahtivuori





(c) Siiri Holma

Päivän toinen luokka oli 100cm, arvostelultaan 367.1. Me jouduttiin odottamaan monta tuntia kunnes tämä luokka alkoi. 90cm luokan ja tämän luokan välissä oli nimittäin yksi luokka. 

Tein taas aika lyhyen verkan, en ottanut paljoa hyppyjä, koska Nipsu tuntui hyvältä. Perusrata sujui hyvin, ja tempo oli hyvä. Uusinnassa Nipsu stoppasi yhdelle lankulle mutta meni seuraavalla kerralla yli. Meille tuli myös yksi puomi matkaan sillä Nipsu tuli aika kovaa ja liian lähelle. Tulos oli 0-8. Mulla sattui myös pikkunen haaveri. Kun Nipsu kielsi niin mun oikean käden pikkurilli taittui väärään suuntaan. Lähdin heti radan jälkeen käymään ambulanssissa, ja ne siellä teippasivat mun pikkurillin ja sain kylmäpussin sekä särkylääkettä. 


(c) Siiri Holma


(c) Tiiti Talala 


Torstaina hyppäsin vain yhden luokan, joka oli korkeudeltaan 100cm ja arvostelu oli taas tuttu 367.1. Verkassa Nipsu tuntui ihan superhyvältä. Radalle lähdin siis tosi hyvällä mielellä. Koko rata meni ihan tosi hyvin. Esteet olivat ihan tapissa, varsinkin uusinnan kaksi vikaa okseria tuntuivat ihan jäteiltä! Uusinnassa en ratsastanut ollenkaan aikaa, ja Nipsu oli muutenkin vähän väsynyt kahden kuuman päivän jälkeen. Nipsu tsemppasi tosi hyvin koko radan, vaikka tunsin että se oli väsynyt.  Tulos oli siis 0-0. Tässä luokassa osallistujia oli 151 ja niistä ainoastaan 20 sai 0-0 suorituksen. Luokka jaettiin ja sijoituin luokassa sijalle 10. 



(c) Siiri Holma 

                                                    Olin niin tyytyväinen radan jälkeen.




-Amanda

12 kommenttia:

  1. Olisha n se kivaa jos joskus tekisit kumminki talli esittelyn tai jotai :) mut kivoja kuvia !

    VastaaPoista
  2. joo siis voimmä jossai vaihees mut tarkotin tässä postauksessa niinku et en tässä postauksessa :) kiitos!

    VastaaPoista
  3. Ei vitsi teijän meno näytti kivalta tossa videossa :)! Onnea uuteen kotiiin ja toivottavasti sunki treenaaminen helpottuu kun talli on omassa pihassa:)!

    VastaaPoista
  4. Vouu vähän hienoo teille!:) Onnee kisoista ja kun saitte hepat omaan pihaan!!:)

    VastaaPoista
  5. Sain sun askista urkittua jo mihin päin muutitte ja huomasi, että asuttekin aika lähellä meitä. Tosi paljon onnea varmasti on mahtavaa siellä on kuitenkin tosi hienot puitteet ! Tuleeko sulle mahdollisesti joku hepokatin nyt ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aijaa, kiitos paljon!:) joo no oon kokeillu jo parii heppaa ja nyt oon taas menos kokeilee yhelle myyntitallille.

      Poista
  6. Mihin päin suomea muutitte?
    Ja ostitteko te kunnon hevostilan?
    Mitä meinaatte tehdä lopuille karsinoille? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ypäjälle :) ja ei siis toi on aika vanha et ei oo mikää semmonen "hulppee"! noh me pidetää jonkin sortin kisamajotusta ja sitte eihän sitä koskaan tiedä mitä eteen tulee. Ja tällä hetkellä tallissa 1 vuokralainen ja mulla on nyt yks heppa :)

      Poista
  7. Ypäjälle?? Ohhoh, tehän lähitte kauas :(
    Voih. No jatkuuhan se elämä sielläkin. Onnea uuteen kotiin ja muutenkin! :)

    VastaaPoista
  8. näin se elämä äkkiä muuttu!! kiitoksia :)

    VastaaPoista