lauantai 1. helmikuuta 2014

elämäni tärkeimmät top 5

Heippa ! 


Teen tämän "tärkeimmät hevoset" postaukset , ja kerron viidestä hevosesta/ponista jotka ovat olleet / on vieläkin mulle tärkeitä.

Casablanka af mesballe "Romeo"

Romeo ostettiin vuonna 2007 ja oli mun eka poni. Sen säkä oli 120cm , ruuna joka oli rodultaan Knabstrupp, "aito peppipitkätossu-poni". Käytiin kokeilemassa Romeota ypäjällä. Olin 7vuotias ( en ollut ehtinyt täyttää 8 ) kun hankittiin Romeo. Muistan kun juuri pari viikkoa ennen kun mentiin kokeilemaan Romeota, olin pomppimassa kaverini kanssa trampoliinilla ja tein "selkäplätsin" ja mun kaveri anto just sillon "pomput" joten mun selkä venähti ,enkä pystynyt koeratsastuksessa kuin kävellä Romeolla. Mutta onneksi mukana oli silloin tuttume, joka kokeili Romeota. Romeo muutti ponimaahan asumaan. Romeo oli ihan huippu ensiponi. Kesällä 2008 tuli taukoa ratsastuksesta , kun solisluuni murtui joten silloin yksi kaverini ratsasti sitä paljon. 2008 vuonna kun olin loppukesästä leirillä, äitini ja enoni olivat yllätykseksi rakentaneet tallia meidän pihaan kun olin leirillä. Olin ihan innoissani ja sitten muutaman viikon jälkeen Romeo muuttikin meidän pihaan asumaan. Romeo asui pihassamme toisen oman ponini Tuikun ja äitini hevosen Robinin kanssa. Ne ajat kun Romeo oli meillä kotona , pysyy aina muistoissa. Romeo oli aika ponimainen, tipuin siltä varmaan 100 kertaa. Romeon kanssa tehtiin ihan kaikkea, se oli niin luotettava ja kiltti. Huonoja tapoja Romeolla ei juuri ollut yhtään paitsi että se ei tykännyt jos meni sen karsinaan. Se luimi, se piti karsinaansa ihan omana paikkanaan eikä sinne saanut mennä muut ihmiset kuin minä , äitini tai joku tuttu. Romeo oli mulla 4 ihanaa vuotta, ja ehdimme tehdä vaikka mitä. Viimeisenä vuotenamme aloitettiin kilpaileminen seura/harjoitus tasolla. Aloitettiin puomeista ja sitten pikkuhiljaa siirryimme korkeammalle. Koulukisojakin käytiin jonkun verran , helppo C tasolla. Vuonna 2011 tulimme siihen päätökseen että myymme Romeon. Suru oli suuri, mutta Romeo pääsi parhaaseen mahdolliseen kotiin. Romeosta tuli todella paljon kyselyitä, mutta äitini oli tosi tarkka sen myymisestä eikä me päästetty ketä tahansa sitä kokeilemaan. Romeon osti yksi nainen hänen lapsenlapselleen joka oli tuolloin 4vuotias. Ja nainen joka osti Romeon oli todella kokenut hevosten kanssa.  Romeo oli ihan paras ensiponi. 














Sacldia's Nadja "Nadja"

Ratsastin Nadjaa vuonna 2012, aloitin toukokuussa sillä ratsastamisen ja tiemme päättyi syyskuuhun. Nadja oli silloisen valmentajani poni, valmentajani kysyi että haluanko ratsastaa sitä niin suostuin. Nadja oli myynnissä aika kauan ja kun ostajaa ei ollut niin se tarvitsi ratsastajan. Kilpailin sillä 80cm-90cm luokkia. Nadja oli 145cm säkänen new forest tamma. Nadja oli todella vaikea poni ja sen takia sitä ei saatu myydyksi. Nadja ei kieltänyt koskaan sinä aikana mitä sillä hyppäsin , ei ikinä , ei yhtäkään elettä sinne suuntaan. Sillä ei tarvinnut raippaa eikä kannuksia. Se oli tosi villi ja kuuma. Sillä oli kiva luonne ja oli nätti poni. Kilpailtiin 2012 kausi ja kaikista kisoista tuli ruusuke paitsi viimeisistä kisoistamme. Käytiin kisoissa lohjalla, kirkkonummella, vihdissä, laaksolla.  Nadja opetti ratsastuksesta paljon. Mm ettei hermoja pidä menettää, Nadja vaatii herkän ja rauhallisen ratsastajan. Jarruissa oli paljon ongelmia koska, poni ei vaan pysähtynyt eikä se tykännyt mistään vahvoista kuolaimista. Lopetin omasta tahdostani Nadjalla ratsastamisen, tai no meidän viimeisimpien kisojen jälkeen päätettiin antaa ponille lomaa koska silloin kisoissa meidän meno oli jo todella vaarallista koska jarruja ei ollut. Silloin toisesta luokasta kisoissa olisi tullut ylivoimanen voitto mutta yks puomi tuli alas ja toisessa luokassa jouduin keskeyttämään. Mutta nyt Nadja asuu hyvällä kaverillani ja on kiva kun pystyy seurailla niiden kehitystä ja Julia on täydellinen omistaja Nadjalle ja uskon että he menestyvät kisoissa. Nadja on kyllä tosi kiva poni. 







Skeggi "Keksi" 

Keksi oli tuli mulle ylläpitoon 2011 lokakuussa. Keksi oli tosi ihana poni. Se oli 135cm pikkuponi ruuna. Sillä on kilpailtu aluetasolla 100cm luokkia. Keksi oli tosi kiva ratsastaa. Luonteeltaankin se oli tosi kiva. Keksi kulki helposti oikein päin , ja se oli tosi kuuliainen ratsastaa. Keksi oli mulla vain 5kk ylläpidossa, ja siihen miksi se lähti, liittyi ns. "draamaa" jota en täällä netissä kerro koska se asia ei kuulu kellenkään muulle.  Keksi on yksi kivoimmista poneista millä olen ratsastanut. Silloin kun Keksi lähti , se oli jotenkin kauheampaa kun eka ponini lähti. Keksi on maailman hienoin pikkuponi<3









Amidalia L " Amidalia" 

Amidalia tuli mulle maaliskuussa vuonna 2011. Käytiin kokeilemassa sitä 4 kertaa salossa. Ongelmilta ei kyllä olla vältytty tämän tammuskan kanssa. Amidalia asui vajaa vuoden Mirkun tallilla, kunnes muutti samalle tallille kuin Keksi lokakuussa 2011. Amidalian temppuilut selvisivät Tammikuussa 2012, ja syy oli se että se oli kipeä. Kun Amidalia oltiin "korjattu" siitä tuli ihan eri hevonen. Alkuun se ei osannut oikein kulkea oikeinpäin mutta pikku hiljaa sekin alkoi luottamaan ihmisiin ja alkoi kulkea hyvin. 2012 alussa vaihdoimme tallille Virkkalaan, ja sieltä sitten Laakspohjaan. Amidalia lähti heinäkuussa 2013 ylläpitoon Annelle, jolla se on vieläkin. Amidalia on ehkä maailman kiltein ja kultaisin hevonen jonka tiedän. Amidalialla on hienot liikkeet ja kotona se hyppää ihan hyvin mutta kisoissa se ei toimi samanlailla, joten siitä ei koskaan tule _minulle_  semmoista hevosta jolla voin hypätä tulevaisuudessa junnu-luokkia ja korkeita ratoja. Amidalian tilanne on nyt vielä ihan auki, eikä mikään ole varmaa. 
Olen hypännyt Amidalialla kisoissa 80cm-90cm luokkia.














Goldencoast Emmanuelle "Nipsu"

Nipsu, eli toisinsanoen elämäni keskipiste. Nipsu on ollut mulla nyt reiluvuoden ja en ole ikinä katunut sitä että Nipsu on tulle mulle, en ikinä. Nipsu on niin täydellinen poni mulle. Sen luonne on mitä mahtavin ja sen ratsastettavuus on niin kiva. En tiedä mitä sanoa Nipsusta mutta yksin kertaisesti Nipsu on parasta mitä mulle on ikinä tapahtunut<3













lauantai 18. tammikuuta 2014

Kuulumisia

Moikka!

Nyt saatte ihan tavallista kuulumispostausta! 

Postasin viimeksi sunnuntaina, jolloin tein MyDayn mutta sen jälkeen en olekaan kuulumisia kertonut ja on tapahtunut vaikka ja mitä! 

Maanantai:

Nipsulla oli vapaa ja sain ratsastaa Helenan uudella hienolla kilpahevosella Maisalla! Se oli kyllä tosi kiva päästä kokeilemaan semmoista "huippuhevosta" joka toimi todella hyvin! Oli kyllä tosi kiva heppa.

Ja samana päivänä myös loppuverkkasin Helenan toisen kilpahevosen, Misun. 

Tiistai:

Ratsastin Nipsulla noin tunnin maneesissa itsekseni. 

Keskiviikko:

Mulla oli estevalmennus Nipsun kanssa. Meillä on kokeilussa nyt uusi satula joka on merkiltään Bruno Delrange, se saa olla muutaman päivän meillä nyt ja kokeiltiin siis keskiviikkona sitä ensimmäistä kertaa. Valmennus meni tosi hyvin, Nipsu teki yhdessä kohtaa hassun ninja-hypyn ku se säikähti XD 

Torstai :

Nipsulla oli rokotus & raspaus. Mulla oli Caran kanssa estevalmennus joka meni tosi hyvin. 


              Sori tää mahtava videolaatu XDD 

Perjantai : 

Menin Nipsulla ilman satulaa maneesissa, kävelin vaan rokotusten ja raspausten takia. 

Lauantai : 

Tänään onkin ollut tosi pitkä päivä mulla. Meillä olisi ollut koulua, mutta mulla oli niin paljon ohjelmaa joten sain luvan jäädä pois. Heräsin kahdeksalta ja iskä vei mut tallille yhdeksäksi. Laitoin heti Misun kuntoon ja alkuverkkasin sen Helenalle. Kävelin alkukäynnit ulkona ja sitten menin maneesin ja ravailin ja laukkasin. Sitten jäin maneesiin tunniksi nostelemaan puomeja ja muuten vaan kattelemaan valmennuksia. Sitten hain Maisan valmiiksi Helenalle. Sen jälkeen pesin Helenan nuorukaisen Bean ja se vasta olikin urakka! Pikku Bea-vauva ei oo vielä tottunut kunnolla että sitä pestään niin sen pesuprojekti ei ollut helpoimmasta päästä, mutta selvittiin molemmat ilman kummempia ruhjeita ( mä olin ihan litimärkä) .Sitten laitoin Bean solkkuun ja annoin sen olla siinä hetken ja sitten loimet päälle ja karsinaan. 





Sit chillailin vaa tallissa ja Nelli kysy haluunko mennä jomman kumman sen hevosista, Kallella tai Konstalla. Molemmat Nellin hepat on huippuhienoja esteheppoja, valitsin kumminkin että menin Konstalla. Käveltiin eka pitkät alkukäynnit ulkona ja oli tosi kivaa. Konsta oli tosi kiva ratsastaa. Sitten hoidin Konstan ja sen kamat pois. Sen jälkeen menin ratsastamaan Nipsun, menin maastossa vaan. Oli aika kylmä niin en voinut mennä kauaa.  Konstasta ei ole mitään kuvaa :/








Sen jälkeen harjasin Bean Helenalle. Sitten harjasin Luisun jolla Helena oli juuri ollut valmennuksessa ja laitoin sille kylmät jalkoihin. Sitten loimet niskaan Luisulle ja otin kylmät pois ja vein karsinaan. Lopuksi vielä menin maneesiin katsomaan Hauken valmennuksia ja tulin kotiin vasta kuuden aikoihin. 

Huomenna menen Nipsulla vielä aika kevyesti koska oli ne rokotukset. Maanantaina mulla on kouluvalmennus ja tiistaina istuntavalmennus(?), keskiviikkona Johku menee Nipsulla ja torstaina mulla on estevalkka. Raskas viikko tulee ponille mutta viikonloppuna hölläillään ja nyt sillä on ollut rokotuksien takia löysempää menoa joten ei haittaa.

                                                                         


                                       Sain muutes muutama päivä sitten FreeJump-jalustimet. Väriltään ne ovat ruskeamustat ja tosi kivat!


-Amanda

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

MyDay-videolla

Moikka!

Tässä tulee pitkään toivottu My Day-videolla.
Kommentoikaa mitä tykkäsitte ja teenkö näitä lisää!


http://www.youtube.com/watch?v=dJvKT5K4_9Y&feature=youtu.be




-Amanda

perjantai 10. tammikuuta 2014

kuulumisia

Moi!

Menin tänään tallille viiden aikoihin ja ratsastin Nipsulla kevyesti.
Alkuun kävelin pitkin ohjin kunnot alkukäynnit ja sitten aloin kokoamaan käynnissä. Koitin taivutella hyvin jo käynnissä. Sitten siirryin raviin ja ratsastin pohkeet läpi heti aluksi ja taivuttelin molempiin suntiin. 



Tein paljon voltteja ja vaihtelin usein suuntaa. Nipsu oli varsinkin volteilla vähän kankea,eikä halunnut rehellisesti taipua sisäänpäin. Ja ravi ei mennyt eteenpäin voltilla, joten tein paljon voltteja ja yritin taivuttaa entistä enemmän ja antaa selkeät avut sekä ratsastaa eteenpäin. 
Kun voltit alkoivat sujua niin annoin Nipsun kävellä pitkin ohjin.


                                      Voih, kuvat ei oikeen onnistu maneesissa.... 

Sitten aloitin kävelyjen jälkeen laukkatyöskentelyn. Annoin Nipsun mennä muutaman kierroksen ihan kevyessä laukassa pitkin maneesisa koska energiaa oli ja tein näin että se saisi turhat hötkyilyt pois. Tein saman toiseen suuntaan.  

Ohhoh, tästäpä tuli pimeä ... 

Aloitin oikeasta suunnasta ja tein puoliympyrän (olikohan se se sana XD) josta jatkoin vastalaukassa uraa pitkin ja menin päätyyn asti ja tulin lävistäjälle. Ekan kerran Nipsu meni hyvin, toisella kerralla se vaihtoi laukan mutta korjasin sitten takaisin vastalaukkaan ja jatkoin tehtävän loppuun. Toiseen suuntaan tein saman harjoituksen, joka meni huomattavasti paremmin. Nipsu ei vaihtanut laukkaa kertaakaan ja tulin tehtävän kolme kertaa. 


Maneesiin tuli paljon porukkaa hevosineen koska Johkulla oli juuri alkamassa valmennukset joten Nipsu oli ihan ihmeissään suuresta väkijoukosta yhtäkkiä, jostain ridakoulusta tuli wistille muutama hevonen ratsastajineen Johkun valmennukseen siis. 

Hetken ihmettelyn jälkeen jatkoin laukkatyöskentelyä, tein paljon voltteja ja yritin saada kunnolla pohkeet läpi että se oikeasti kuuntelee ja reagoi pohkeeseen. Jouduin tehdä tosi monta volttia koska Nipsu koitti puskea lapaa ulospäin varsinkin vasemmassa suunnassa. Monien toistojen jälkeen Nipsu meni hyvin, eikä yrittänyt puskea ulos. Nipsulla oli tänään "pänkkipäivä" eikä reagoinut kunnolla pohkeeseen.. Nykyään kyllä aina valmennuksissa Nipsu on paljon terävämpi kuin ihan itsekseen treenatessani, koska käytän Nipsulla vain valmennuksissa kannuksia, en ikinä käytä itsenäisessä ratsastuksessa. 


Sitten tein pitkät loppuravit,ratsastin eteenalas ja taivuttelin molempiin suuntiin kunnolla. Sitten vielä tietysti loppukäynnit. Kävelin ulkona sitten talliin ja Nipsu oli ihan pörheänä koska ulkona oli hirmunen tuuli. 

                   Voi apua molempien ilmeet on ihan 5/5... :D 


Huomenna ja Sunnuntaina mulla on aluevalmennukset(Teppo Hakalan) Tuusulassa. Ajattelin tehä nyt lähiaikoina jonkun kivan erikoispostauksen, ehdotuksia? Haluatteko MyDayn videolla vai kuvina? Vai tallipäivä? Ehdotuksia saa pitää antaa! :-)

-Amanda



tiistai 7. tammikuuta 2014

Haaste hevosenomistajille

 Tämä haaste on tarkoitettu niille jotka omistavat hevosen/hevosia. Tarkoitus olisi myös, että kysymyksiin vastattaisiin vähän laajemmin kuin yhdellä sanalla. Haasta vähintään kolme blogia, ei takaisin haastamista. Sinun pitää kertoa blogissasi kenet olet haastanut.

K E R R O   H E V O S E S T A S I :   R O T U ,   T A S O   J A   H I E M A N   L U O N N E T T A .

Nipsu eli oikealta nimeltään Goldencoast Emmanuelle, on 10 vuotias welch part bred ,joka on ollut mulla vuoden. Nipsu on tamma ja säkää sillä on 148cm elikkäs Nipsu on korkeudeltaan suurin mikä poni voi olla.  Koulupuolella Nipsun kanssa olen kisannut helppo B luokkia mutta se taitaa helpon A:n asiat. Esteillä olen kisoissa mennyt 100cm mutta kotona ollaan hypätty ratana 110cm+.

Luonteeltaan Nipsu on ihan erilainen mihin olen tottunut. Se ei luota uusiin ihmisiin helposti ja on välillä hankala käsitellä. Nipsu ei tekisi pahaa kärpäsellekkään. Nipsu on erittäin herkkä, ja sitä pitää käsitellä kuin "kukkaa kämmenellä". Jos Nipsun kanssa menee hermot, sillon on jo peli menetty. Jos Nipsulle suuttuu niin se ei auta yhtään mitään,tilanne vain pahenee. Mutta välillä on pakko "ärähtää" jos Nipsu temppuilee,esimerkiksi jos se ryntää karsinaan mitä se ruoka-aikoina tekee välillä.

Hahhah naamani paistaa kuin tomaatti! ( ei se oikeasti noin punainen ollut,asetukset olivat vähän mrrrr....;))


H E V O S E T   V A I   P O N I T ?   M I K S I ?

Tässä vaiheessa sanon ponit, mutta kyllä ne sitten äkkiä vaihtuvat hevosiin kun ponivuodet loppuu. 


E N S I M M Ä I N E N   H E V O N E N   /   P O N I ,   J O L L A   R A T S A S T I T   I T S E N Ä I S E S T I   E N E M M Ä N ?

Mun ensimmäinen ponini, Casablanka af mesballe. 


K U M P I   P A R E M P I ,   K E N G Ä T Ö N   V A I   K E N G Ä L L I N E N ?   H E V O S E S I   K E N K I E N   K O K O ?   ( J O S   S E   O N   K E N G Ä S S Ä )

Riippuu tilanteesta ja siitä missä/miten hevosta käytetään. Mun mielestä on kivempi että hevosella on kengät. Meidän hevoset aina on melkein aina olleet kengissä, ja tulee aina olemaankin. Nipsun kengän koko on 1, muistaakseni.

K L I P P A U S :   P U O L E S T A   V A I   V A S T A A N ?

Tämäkin riippuu täysin siitä miten hevosta liikutetaan. Jos ei ole maneesia/ei käy treenamassa usein maneesissa ja ratsulla ei ole kovin pitkä karva niin ei välttämättä kannata klipata. Mutta jos on tosi pitkä karva ja kotona ilman maneesia treenailussakin ponilla tulee kova hiki niin klippaaminen on kannattavaa. Se riippuu ihan siitä karvan paksuudesta, hevosen liikunnasta ja puitteista. Me emme ole klipanneet Nipsua koska se aina klipata ja Nipsulla ei ole niin paksu karva joten emme halua pelotella sitä. 

T A R H A A V A T K O   H E V O S E S I   Y K S I N   V A I   L A U M A S S A ?   M I K S I ?

Nipsu tarhaa yksin koska, se ei tykkää hirveästi muista hevosista ja on kunnon pomo aina muille hevosille joten en halua ottaa riskejä että Nipsulle/toiselle hevoselle sattuu mitään. 

Toinen hevoseni Amidalia vuonna 2011 tarhaamassa kaverinsa kanssa <3



R A T K A I S E E K O   H E V O S E S S A   E N E M M Ä N   S E N   L U O N N E   V A I K O   U L K O N Ä K Ö   ( K U T E N   V Ä R I ) ?

Jos hevonen on luonteeltaan todella ihana, mutta ulkonäkö ei miellytä niin kyllä se ulkonäön puolelle kallistuu. Ja jos on maailman kaunein hevonen mitä olen nähnyt mutta luonteeltaan ei ole kiva, niin silloin kallistuu luonteen puolelle. Vaikea selittää, mutta ulkonäkö sekä luonne pitää täsmätä yhteen. 



M I L L A I N E N   O N   H Y V Ä   H E V O S B L O G I ?

Kaikilla on tietenkin eri mielipiteet mutta itse ainakin tykkään jos blogista löytää selkeät tiedot hevosesta sekä blogin kirjoittajasta. Myös postauksissa pitäisi olla riittävästi kuvia ja postauksia tulevat normi arjestakin. En itse tykkää blogeista jossa tekstiä on todella paljon ja selitetään esimerkiksi miten harjastit hevosen yms. Mutta en myöskään tykkää jos selitetään liian nopeasti ja yksinkertaisesti esimerkiksi " kävin ratsastamassa maneesissa ja tulin talliin ja hoidin ponin pois". 


P A H I N   T I P P U M I S E S I ?

Mä olen tippunut todella monta kertaa, en ole edes ikinä vaivautunut laskemaan! Mulla on ehkä kaksi pahinta tippumista jotka voin nyt tähän kertoa. 
Ehkä pahin tippumiseni oli muutama vuosi sitten ( oiskohan 2008 vuonna) niin olin kaverini Mimosan kanssa maastossa. Minä menin Mimosan hevosella Ellillä ja Mimosa meni minun ponilla Romeolla. En tarkalleen muista mitä tapahtui koska olin aika pieni itse mutta tipuin ojaan ja siinä samassa mulla murtui solisluu. 

Toinen pahimmista tippumisista on viime syksynä kun olin Nipsulla aluekisoissa ja luokka oli 100cm ja Nipsu stoppasi ja lensin okserin sekaan. En saanut kunnolla henkeä pariin päivään ja mentiin seuraava päivänä lääkäriin ja mulla epäiltiin kylkiluun murtumaa, ja kuvat lähetettiin jonnekin isompaan sairaalaan ja muutaman päivän kuluttua selvisi onneksi ettei paikkoja ole murtunut. 


K U I N K A   M O N T A   L O I M E A   H E V O S E S I   O M I S T A A ?

No Nipsulla varsinaisesti on 12 loimea jos nyt oikeinlaskin mutta varastosta meillä löytyy paljon erilaisia loimia kaiken kokoisille :D


K U I N K A   U S E I N   H E V O S E S I   L I I K K U U ?

Yleensä Nipsulla on viikossa yksi vapaapäivä mutta välillä saattaa olla kaksi (esim. eilen Nipsulla oli vapaapäivä ja tänään olen kipeä enkä ole pystynyt nousta sohvalta niin äiti kävi sitä hoitelemassa) ja välillä ei ole yhtään.Kun Nipsulla on vapaapäivä, se yleensä menee kävelykoneeseen.  Nipsulla maastoillaan välillä 2 kertaa viikossa, välillä ei yhtään ja välillä 1.. Se vaihtelee tosi paljon, viime viikolla olin kaksi kertaa maastossa ja sitä edellisenä viikkona en kertaakaan. Se riippuu aina säästä ja tilanteesta. Loput päivistä ovat joko itsenäistä ratsastusta tai valmennuksia.

O L E T K O   V A R O V A I N E N   V A I   " U H K A R O H K E A "   R A T S A S T A J A ?

Enemmän sanoisin itseäni uhkarohkeaksi kun varoivaiseksi. Vastaan ei ole tullut hevosta kenen selkään en ole uskaltanut mennä ja yleensä minua on pyydetty menemään varsinkin "villeillä poneilla" jotka kiikuttavat ratsastajiaan ympäri kenttää.



Minä haastan : Mimosan, Melisan ja Netan sekä kaikki halukkaat jotka tämän haluavat tehdä!

-Amanda