sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Kultaa!!!

Heipsan!

Siitä onkin taas vierähtänyt aikaa kun viimeksi postausta teille tänne kirjoitin. Koko tämä viikko treenattiin Nipsun kanssa koulua Anna Kärkkäisen valmennuksissa. Alku viikosta jo oltiin sitä mieltä ettei lähetä näihin tämän viikon seuramestaruuksiin kun Nipsu ei tuntunut hyvälle eikä ihan omalle itselleen. Loppu viikkoa kohti Nipsu meni huimasti parempaan suuntaan ja sain siihen paljon paremman tuntuman. 

Tänään siis mentiin lohjalle seuramestaruuksiin. Ohjelma oli Nuorten hevosten kenttäohjelma. Luokassa oli 31 lähtijää ja me startattiin Nipsun kanssa luokan viimeisinä. Verkassa Nipsu oli jo tosi hyvä, kuunteli hyvin ja oli sopivan herkkä. Kerran verkassa Nipsu säikähti aika pahasti yhtä autoa, ja ampasi kentän toisesta päästä toiseen päähän. Hetken aikaa Nipsu oli vähän varuillaan ja ei kulkenut rentona, mutta sain sen onneksi takaisin avuille aika pian. Verkkasin noin puol tuntia joka oli tarpeeksi hyvä meille. 




Aitojen sisäpuolelle päästyä Nipsu aluksi oli vähän turhan kiireinen. Rata alkoi hyvin, Nipsu kulki rentona ja hyvässä muodossa.





            Keskikäynti, joka on ollut meillä aina aika huono, sujui nyt tosi hyvin!


                                            Oijoi Nipsulla on kyllä niin magee laukka!



 Kun tultiin lävistäjälle keskiravia, niin Nipsu säikähti kulmassa ja lähti laukkaamaan, korjasin takaisin raviin ja jatkoin ihan normaalisti. Koko loppu rata sujui ihan super hyvin. Nipsu tuntui tosi hyvälle. 





 Ajattelin että no kyllä toi rikko vei liikaa pisteitä et ehkä mä sijotun mut en mä mitaleille pääse.. Noh, vähän ajan päästä Melisa tulee ja huutaa: "Sä voitit! "
Olin ihan ihmeissään ja eka reaktioni oli että " Miks?" 

Prosentitkin olivat huimat 67,083% varsinkin ne tuntuivat suurilta kun Kati ja Melisa sanoi ennen mun rataa että se tuomari on kuulemma tosi tiukka. 






 Voitin siis myös Lohjan Ratsastajien Juniorimestaruus-kultaa! 


 


Iso kiitos kuuluu valmentajalleni Anna Kärkkäiselle kenen ansioista pärjäsimme Nipsun kanssa näin hyvin sekä Sari Airolle  ja Sanna Tuomille jotka hoiti Nipsua kun Nipsulla oli pieni jumi niskassa niin he sai sen todella hyvin hoidettua pois, suosittelen!! 


                            Nämä kaksi viimeistä kuvaa on ottanut Jaana Hietanen, kiitos!


Huomenna ja tiistaina meillä on taas Piian valmennukset. Ensi viikonloppuna on sitten meidän seuran estemestaruudet jonne Nipsun kanssa mennään! 

-Amanda




  

torstai 2. lokakuuta 2014

uusia juttuja

Moikka!

En keksinyt mitään muuta postattavaa kun esitellä teille nämä pari uutta ostosta. Motivaatio on hukassa joten en nyt kerro meidän parista viimeisistä kisoistakaan. Sen nyt tässä sanon että kun meidänhän piti  mennä Nipsun kanssa hyppäämään jäähallille HIHSiin, mutta sinne ei nyt mennäkään. Oltiin pari viikkoa sitten niissä karsinnoissa jotka olivat ekat hallikisat, niin Nipsu päättikin että nyt ei sitten hypätä niin eihän sitten hypätty. Maaliin ei päästy joka tarkoitti että Horse Shown ei mennäkään hyppäämään. Noh, näitä sattuu mutta nyt kyllä niin väärään aikaan. 

Pyhpah, en halua edes muistella noita kisoja kun harmittaa. :'D 
Onneksi kyllä viime sunnuntain  haimi-hallissa 100cm puhdas rata sijoituksella 8/74 helpotti asiaa. Sillä Nipsu oli ihan super, se ei varmaan koskaan oo ollut niin reipas ja energinen ja se meni uusinnassa aika tosi kovaa mutta tein aika pitkät tiet kyllä. Ja kyllä se eilekin meni hienon 0-radan harjoituskisoissa opisto-hallissa jossa me munailtiin mistä just mainitsin!  

Mutta siis, tilattiin maanantaina vihdoinkin Nipsulle uudet suitset. Nipsun väriyhdistelmä onkin ollut aika mielenkiintoinen koska ruskea satula ja mustat suitset, heh... 
Nyt asiaan tuli muutos, sillä nämä uudet suitset ovat ruskeat :D 


Merkiltään nämä ovat Dyon, ja malli on Flat Leather. Näissä on kätevät pikalukot leukahihnassa ja poskihihnoissa. 



                  Noi meijän kultaset kuolaimet ei oikeen sovi tohon, heh...  :D


                                      Niskahihna oli tosi ihanan pehmee ja paksu. 



Toinen ostos, argimarketista väriltään lila tai joku sen tyylinen, Bucasin talvitoppaloimi. Oli sopivasti hyvässä tarjouksessa. Näitä ei ollut väreissä kun tämä, ja semmonen haalean tummansininen josta en oikeen tykännyt. 


            Tää väri on kyl aika räväkkä mun silmään, mutta pääasia että se sopii Nipsulle ja on                 laadukas. 




Viimeisin ostos, eskadronin karvaputsit. Nää on nyt ihan tarpeelliset meille. 


                                                         Siinä olikin nää kaikki ostokset! 

Loppuun vielä pari "posetus"- kuvaa. 



                                                                         :D 


                                                                   -Amanda

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

treenii treenii

Hellou! 


Miltäs näyttää uusi banneri ? Kiitokset siitä vielä kaverilleni Mimosalle! Toi tausta mun pitäs vielä vaihtaa, mutta en osaa vaihtaa sitä enkä tiedä mistä löytäisin kivoja taustoja. 

Mutta nyt ajattelin tulla tänne vähän perus kuulumisia kertomaan lähinnä eilisestä ratsastuksesta. Sain äitin kuvaamaan ratsastustani ja laitoin Nipsulle hienot kamat päälle että se voisikin näyttää kouluponilta! ;) 

Alkuun Nipsu oli tosissaan sitä mieltä että nyt tää työnteko ei passaa! En saanut lähellekään heti Nipsua kulkemaan hyvin, nyt se oli jotenkin tavallista haastavampi ratsastaa. Herkällä päällä neiti oli, jos vähänkin joutui pohkeella enemmän ratsastaa niin Nipsu reagoi samantien ja pomppas pilviin. 

Loppua kohden Nipsu alkoikin tuntua ihan hyvälle, sain sen kuuntelemaan apujani ja se reagoi niihin. Vielä kun sais vähän taas takajalat enemmän alle ja suoruutta että poni ei olisi niin mutkalla joka suuntaan. 



                                                            vastalaukkaa.... 

                           Jaa, mitäköhän ihmettä toi oikeekäsi tekee..... 



                Välillä tää muoto menee liian alas ja Nipsu menee liian pitkäksi. 


             Tää on aika bueno Nipsun osalta! Katsokaa mun saapasta, vetskari on ihan rikki niin toi saapaskin on ihan auki niin näyttää tommoselta paksulta :D ! 


           Oli pakko rajata naama pois, koska ilme oli kuin jollain mummolla! :D 

                                                                Sellasta sitten eilen! 

Tänään Nipsulla olikin rennompi päivä, se pääsi Amidalian kanssa isolle laitumelle ja se kyllä liikku siellä ihan kaikkien edestä! Huhhuh sitä menoo ku kaks hönttii vetää täysii ympäri laidunta...



Huomenna meen Nipsun kanssa maastoon ja sitten perjantaina ja lauantaina on kisat täällä Ypäjällä. 

Perjantaina hyppään luokan 90cm, ihan vain varmistukseksi lauantain luokkaa varten joka on karsinta HIHSiin ja korkeudeltaan 100cm. 

-Amanda

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

aluemestaruudet 2014

Moikka!

Tänään oltiin esran henkilökohtaisissa aluemestaruuksissa, jotka olivat hyvinkäällä! Kisapaikka olikin meille ihan uusi, eli siis ennen ei olla siellä käyty. Hyppäsin vain yhden luokan, ponien aluemestaruuden. Arvostelu oli AM5 , eli kaikki perusradalla virheettömän suorituksen tehneet jatkavat korotettuun uusintaan. Korkeus tässä luokassa oli 100cm, ja uusinnassa sitten korkeampi. 

Kotona tehtiin vielä Nipsulle letit, jotka näytti kyllä ainakin mun silmään tosi kivoilta! Olin luokassa 9 lähtijä ja ehdin verkata ihan hyvin. Verkassa Nipsu oli vähän laiska, mutta sileellä se kulki hyvin. 


Nipsu tuntui heti radalla tosi terävältä ja eteenpäin pyrkivältä. Eka este meni vähän tahmeasti Nipsun ihmetellessä sitä yhtä kulmaa mistä se okseri hypättiin. Toka estekin sujui ihan hyvin, kolmas ja neljäs oli vähän tahmeat. Sitten Nipsun laukka alkoikin rullaamaan paremmin ja loppu rata menikin ihan hyvin ja tuloksena 0vp! 




Hetken päästä olikin erillinen uusinta. Esteet olivat siis n. 5cm-10cm korkeampia. Ajattelin, että nyt voisin vähän koittaa ratsastaakin aikaa kun Nipsu tuntui verkassakin jo niin hyvältä. Sain Nipsun heti laukkaamaan kunnolla eteenpäin ja se tuntu tosi reippaalta. Eka este, krhm... Mulla ei oo Nipsun kanssa ikinä tippunut eka este, ja nyt... Se oli se perusradankin ykkönen ja tässä luokassa Nipsu pelkäsi sitä kulmaa vielä enemmän, ja sen takia en saanut Nipsua suoraksi esteelle kun se oikasi niin paljon siitä. Nipsu otti hypyn liian kaukaa okserille, ja puomi tippu. Mun olis pitänyt kyl itte ratsastaa loppuun asti ja kattoo se paikka paremmin. Siitä jatkettiin ja koko loppurata oli ihan super. En tietenkään tajunnut silti ratsastaaa yhtään aikaa, tajusin vasta lopussa että ois kyl voinu vähä kaasutella. Toisaalta ihan hyvä, ettei Nipsulle jää heti huono mieli isommista esteistä jos se joutuu menemään liian kovaa. 

Seuraavat kuvat (c) Kim Olin www.kimin.kuvat.fi



      Tää on mun mielestä super hieno kuva musta ja Nipsusta, Nipsu näyttää niin hienolle!




Olin kyllä niin tyytyväinen ,varsinkin siihen uusintaan, kun Nipsu hyppäsi niin hyvin kaikki lukuun ottamatta sitä ensimmäisen esteen turhaa kommelusta! 

Tässä 29 ratsukon luokassa sijotuttiin Nipsun kanssa kuudenneksi! 






-Amanda


maanantai 8. syyskuuta 2014

Aluejoukkuemestaruudet

Heipsan! 

Eilen lähdettiin aamulla puol 9 ajamaan kohti keravaa, kotona oltiinkin sitten puol 10 illalla. Pitkä päivä oli siis kyseessä. Kisat olivat ESRAn eli etelä-suomen seurojen väliset mestaruudet. Meidän seurasta eli Lohjan Ratsastajista saatiin hyvä ponijoukkue kasaan. Minun lisäksi joukkueessa oli kaverini Aida, Henna & Ida. 

Hyppäsin "verkka luokaksi" 100cm alle ennen tuota joukkuekisaa. Nipsullahan on aina hyvä hypätä kaksi rataa, koska toisella radalla se vasta syttyy. Verkassa Nipsu oli tosi laiskan olonen ja ei tahtonut reagoida mihinkään apuihin. Radalle päästyä en saanut sitä laukkaamaan kunnolla. Eka este sujui vähän epäröiden mutta toiselle esteelle stoppi. En tiedä johtuiko se punasesta lankusta esteen alla, vai siitä että Nipsu vaan possuili vaiko siitä että ratsastin huonosti. Mä en keksinyt mitään järkevää selitystä sille kiellolle, ehkä noi kolme asiaa jotka mainitsin vaikuttivat yhdessä siihen. Noh, siitä jatkettiin. Unohdin että kolmas este tuli niin äkkiä niin mulla meni liian pitkäksi se kaarre, mutta Nipsu oli kiltti kun hyppäs sen vaikka se olisi yhtä hyvin voinut kieltää siihen kun ratsastin huonosti enkä ollut "hereillä". Neljäs estekkin meni huonosti, huono lähestyminen enkä kolmosen jälkeen saanut laukkaa kulkemaan ja Nipsu "kiipesi" siitä pystystä yli. 

Sitten sain Nipsun kulkemaan ja loppurata sujuikin ihan siedettävän hyvin. 





Sitten olikin muutaman tunnin jälkeen vuorossa se joukkuekisa. Mä lähdin viimeisenä meidän joukkueesta. Mulla ei radalla ollut minkäänlaisia paineita, sillä meidän joukkueesta kaikki muut olivat tehneet hienon 0-radan. Kuten jotkut varmaan tietääkin, 4 hengen joukkuuesta lasketaan vain kolme parasta tulosta. 

Nipsu meni hyvin radalla, laukka kulki. Kolme ekaa estettä hyvin, sitten kolmos-esteen takana oli semmonen iso kasa kukkia maassa, niin Nipsu säikähti sitä ja menetin tasapainon niin että meinasin tippua siellä kaartessa kun Nipsu säikähti sitä. Seuraava este tuli vähän äkkiä ja kyseessä oli radan vaikein este monelle joka oli vesi este. Esteen alla siis oli kaivettu pieni vesi jossa oli jonkinlaisia ankkoja. Nipsu tyssäs siihen kerran mutta meni toisella kerralla yli, ja tulokseksi saatiin 4vp.






Katseltiin sitten muitten ratoja ja jännitettiin että joudutaanko uusintaan. Kyllähän me sitten jouduttiin. Tuntui aika raskaalta hypätä vielä tavallaan kolmas luokka pitkän päivän jälkeen. Uusinnan joitain esteitä oli myös  nostettu 10cm. Verkassa Nipsu oli vielä tosi hyvä ja energinen. Radalla sain heti hyvän laukan ja Nipsu tuntui energiseltä ja sitten, : suoraan ykköselle stoppi. Paikka olisi ollut hyvä, laukka oli sopiva, mä en tehnyt mitään virhettä ja estekin oli pieni eikä lähelläkään maksimikorkeutta. Nipsu teki niin äkkiä ja myöhään stopin niin tipuin. 





Monet sanoi, että se ei ollut yhtään mun vika. En ikinä halua syyttää Nipsua jos se kieltää, mutta nyt se oli kyllä täysin Nipsun kielto. Saattoihan toki olla se että Nipsulle vaan nyt riitti tää pitkä päivä eikä yhtäkään hyppyä enää. Noh, näitä sattuu mutta ei nyt ois välttis tarvinnut just näissä kisoissa :D Ei voi mitään, mutta meijän joukkue pääsi pronssille! Vastassa oli paljon kokeneita aikuisia hyvillä hevosilla, joten meidän ponijoukkue jossa oli kaikki alle 15vuotiaita pärjäsi hyvin, oltiin tosi tyytyväisiä! 




       Mitalit saadaan vasta myöhemmin, kun kilpailujärjestelijä oli unohtanu ne....


Oli kyllä superkiva päivä, tosi kivat ihmiset tsemppasivat loppuun asti ja meidän joukkueen johtaja Tarja huolehti meistä tosi hyvin. Missään ei mitään moittimista ! :-)

-Amanda

perjantai 5. syyskuuta 2014

video

Moikka! 

Tein eilen illalla videon " Nipsun ja mun kesästä", niin ajattelin sen teille tännekkin laittaa nähtäväksi! 

Videosta tuli aika pitkä, ehkä liiankin mutta matskua oli niin paljon niin oli pakko laittaa! 




Kommentoikaa ihmeessä mitä tykkäsitte tästä videosta! :) 

-Amanda