perjantai 29. marraskuuta 2013

Haaste & kuulumisia

Heippa ! 

En ole nyt oikeen löytänyt mistään postausintoa mutta, nyt kun sain Mimosalta haasteen niin ajattelin sen tehdä. Tämän kyseisen haasteen olen jo muutaman kerran tehnyt mutta, ei haittaa vaikka teen sen uudestaan eri kysymyksillä/faktoilla. 

Haasteen tarkoituksena on haastaa alle 150 lukijan blogeja ja antaa blogeille näkyvyyttä.

1. Jokaisen haastetun tulee kertoa 11 faktaa itsestään.
2. Hänen täytyy myös vastata 11 kysymykseen.
3. Haastetun täytyy keksiä 11 uutta kysymyksiä uusille haastettaville.
4. Pitää haastaa ainaskin 5 eri bloggaajaa jolla on alle 150 lukijaa.
5. Haasteessa tulee lukea kenet on haastanut ja kuka on hänet haastanut linkeillä.
6. Itseään haastanutta ei saa haastaa uudelleen.
7. EI SAA LAITTAA "Kaikki saavat tehdä haasteen!" jutun!

1. Minulla on ollut oma hevonen/ poni jo 7 vuotta.


2. Nauran paljon.
3. Mulla on usein tylsää.
4. En tykkää maidosta.
5. Oon todella nirso.
6. Oon ihan erilainen koulukavereiden kanssa kuin tallikavereiden.
7. Koulussa on aika hiljanen mutta sitä en oikeasti ole. 


8. Nolaan itteni tosi usein.
9. Jos mulle tullaan puhumaan ja ei olla nähty pitkään aikaan niin yleensä en muista kuka se on. (esim. Hihsissä mua tultii onnitelemaan et mulla meni hyvin sit olin sillee "kiitoskiitos" sit ku ne lähti siit ni kysyin Jennalt ja Axelilt et tietääks ne kuka toi oli ja omg se oli lorrist yks tyyppi ja sit vaa revettii siin ja se oli niin akward tilanne .. XD 
10. Tajuan kaikki asiat yleensä viimeisimpänä.
11. Mulle joutuu toistaa aika paljon asioit ennen kun kuulen ne :D... 


1.TOP 3 tärkeimmät hevoset ? Nipsu, Amidalia & sitä kolmatta en tällä hetkellä tiedä ;)

2. lempparibändisi ? Ei oo mitään tiettyä! 

3. Kauanko olet pitänyt blogia ? n. vuoden

4. Oletko menossa ensikesänä leirille ? Minne ? No haen ehkä ponimeettingii, mut pitää kattoo ku jos on jotai tärkeit kisoi sillon. 

5. Paras ottamasi valokuva ? Äää liian vaikee, emmä oikee ota mitää kuvii xd. 

6. Miksi/milloin aloitit hevosharrastuksen ? Vuonna 2005 kun äitikin kävi ratsastamssa niin siitä se innostus sitten varsinaisesti lähti.


7. Kuulutko johonki ratsastusseuraan ? Mihin ? Joo kuulun Lohjan Ratsastajiin, LoR.

8. Millä nettisivuilla käyt eniten ollessasi koneella? Blogger ,FB, youtube. 

9. Omistatko lemmikejä ? Juu, meillä on 3 koiraa ja 1 heppa ja 1 poni.



10. TOP 3 lemppariblogit? Tosi vaikea sanoa vain kolmea.. Anny & Nasu , Laura's show jumping blogger , Jenny Haapa. 

11. Jos et harrastaisi ratsastusta, mitä harrastaisit ? Harrastaisin varmaan yleisurheilua. 


Kaikki halukkaat saavat tehdä tämän haasteen! Ainiin ei saanut tehdä noin... Hups, mutta olkoon! 



Sitten muita kuulumisia. Tämä viikko on mennyt nopeasti. Viime lauantaina olin ratsastamassa valmentajani Johkun heppaa, Caraa. Huomenna menen uudestaan. 

Eilen mulla oli Nipsun kanssa estevalmennus, hypättiin rataa ja meni ihan hyvin. 
Sunnuntaina Piia tulee pitämään wistiläisille pari tuntia ,joten meen sitten siihen.
Nyt jotain random- kuvia. 


                                             Varastin tän kuvan Melisan blogista !                         www.mellujavaida.blogspot.fi





- Amanda 









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti