sunnuntai 5. tammikuuta 2014

tallipäivä-kuvina & kuulumisia

Heippa!

Tein eilen (lauantaina) tallipäivä-kuvina postauksen.



Lähdin siis tallille tohon aikaan.

Hain kamat valmiiksi.

Sitten hain Nipsun karsinasta,putsasin kaviot. 


Sitten laitettiin Nipsulle Bemer selkään.


Harjasin Nipsun.


Laitoin suojat.



                                Laitoin satulan ja suitset.


                                                   Sitten laitoin omat kamat päälle.





Ratsastin aluksi vähän kentällä ja sitten laukkasin mäkiä. Tuossa oli ainoat julkaisukelpoiset kuvat, kuvat ei nyt oikeen onnistuneet koska oli jo sen verran pimeää ettei valotus ollut hyvä.




Sitten laitoin Nipsulle taas Bemerin selkään.


Laitoin Nipsulle villaloimen koska se oli niin hikinen.


Harjasin suojat.


Putsasin kamat ja laitoin paikoilleen.


Annoin Nipsulle omenat ja sitten lähdettiin kotiin.

Tänään lähdin tallille samoihin aikoihin ja kokeiltiin paria satulaa joista toinen oli sopiva joten se nyt jää meille muutamaksi päiväksi kokeiluun. Menin Nipsulla aluksi vähän maneesissa, kokeilin satulaa ja sitten menimme laukkaamaan mäkijä, Nipsu oli ihan innoissaan. 

Nipsun jälkeen ratsastin Caralla, Johku piti mulle koulutuntia sen kanssa. Cara meni hyvin. 
















5 kommenttia:

  1. Kiva postaus! Putsaakko joka ratsastuksen jälkeen kamat? :0 jos putsaat ihailen sua! Ja mikä toi Bemer on? :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos! haha joo putsaan :D bemer on semmonen hoitolaite,voisin joskus tehdä erillisen postauksen siitä!:)

      Poista
  2. onko nipsulla jotain juttua selässä, ku käytät tota jotain bemerii ratsastuksen jälkeen ja ennen sitä? :)

    VastaaPoista
  3. onko nipsulla jotain juttua selässä, ku käytät tota jotain bemerii ratsastuksen jälkeen ja ennen sitä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei oo selässä mitääm! toi bemer on semmomen hoitolaite, se vaa tekee hyvää sille ja esim. hanna tardiveau käyttää hevosillaan tota !:)

      Poista