moikka !
Tein tiistaina videopostauksen ,en nyt oikeen tiedä miten se onnistui. Välillä unohdin kuvata, se ei siis ole mikään MyDay, kuvaan siinä kun pääsin koulusta ja siitä sitten loppuilta. Pääset katsomaan sitä painamalla tästä.
-Amanda
SRS alue-este 100cm-110cm kesä 2013 Nipsu
lauantai 16. marraskuuta 2013
lauantai 9. marraskuuta 2013
kuulumisia
Heippa!
En ole postannut reiluun viikkoon,joten ajattelin nyt kun on aikaa niin jotain kuulumisia tänne kirjoittaa. Tää viikko on ollut ihan normaali, ei mitään erityistä ole tapahtunut. Maanantaina Nipsulla oli hieroja,tiistaina vapaa päivä ja keskiviikkona kävin ratsastamassa sen. Nipsu oli todella energinen ja se olisi mieluiten laukannut vaan eteen päin ja täysii.
Maneesissa oli menossa hyppäri, joten oli pakko löytyä jarrut että pystyttäisiin pysyä pois tieltä.
Viivi <3 Bussissa !
HIHS 2013 (c) Kati Teivastenaho
Tein paljon siirtymisiä että sain ponin kuulolle, laukkasin jotain 5min uraa pitkin maneesissa että Nipsu alkaisi vähän rauhottumaan ja turhat höyryt tulisi päästeltyä. Sitten tein paljon voltteja että Nipsun saisi pohkeiden väliin. En keskiviikosta muistakkaan mitään joten ei siitä sen enempää. Torstaina Mari kävi hoitamassa Nipsun ( osteopaatti ) . Perjantaina olin kipeä mutta illalla oli pakko selviytyä koulutunnille.
Mulla oli siis Jennan ja Sandran kanssa Piritan kouluvalmennus. Aluksi mentiin käyntiä neliöllä, jossa tehtiin kulmissa "takaosakäännös". Nipsu on vaikea käynnissä koska se ei oikeen reagoi pohkeesta. Sen jälkeen tehtiin laukannosto kulman jälkeen. Eka siis takaosakäännös ja suoristus ja sitten laukannosto käynnistä. Tehtvävä oli hankala mulle ja Nipsulle, laukannostossa takaosa tuli sisään. Kun oltiin tehty muutama toisto, nostot alkoivat onnistua.
Kävelytauon jälkeen mentiin puolikierrosta harjoituslaukkaa ja toinen puolisko keskilaukka. Keskilaukka on varmaan Nipsun lempiliike kouluvalmennuksissa koska saa mennä kovaa.. Kivat keskilaukat se meni mutta pari kertaa se innostu aika kovin joten en saanu sitä kiinni heti. Olin yllättynyt että vaikka se meni aika kivat keskilaukat, sen pidensi askeltaan ja tempo kasvoi , niin se ei ollut silti pitkänä. Osittain tunnilla se kyllä painoi kädelle, mutta Piritan neuvoilla se ei enään painanut kädelle lopputunnista. Sitten mentiin pitkät loppuravit ja loppukäynnit. Nipsu oli ihan märkä tunnin jälkeen.
Tänään meidän tallilta Ella ratsasti Nipsulla. Ella ratsasti tosi hyvin Nipsulla ja Nipa näytti tosi kivalta ja hienolta. Ella tykkäs Nipsusta ja kehui sitä "mageeksi poniksi". Ensiksi Nipsu vähän temppuili, tai ei näyttänyt heti reagoivan. Mutta Ella sai sen menemään hyvin ja antoi mulle paljon vinkkejä miten ratsastaa Nipsua.
Oih mikä häikäisevä laatu !
En ole postannut reiluun viikkoon,joten ajattelin nyt kun on aikaa niin jotain kuulumisia tänne kirjoittaa. Tää viikko on ollut ihan normaali, ei mitään erityistä ole tapahtunut. Maanantaina Nipsulla oli hieroja,tiistaina vapaa päivä ja keskiviikkona kävin ratsastamassa sen. Nipsu oli todella energinen ja se olisi mieluiten laukannut vaan eteen päin ja täysii.
Maneesissa oli menossa hyppäri, joten oli pakko löytyä jarrut että pystyttäisiin pysyä pois tieltä.
Viivi <3 Bussissa !
HIHS 2013 (c) Kati Teivastenaho
Tein paljon siirtymisiä että sain ponin kuulolle, laukkasin jotain 5min uraa pitkin maneesissa että Nipsu alkaisi vähän rauhottumaan ja turhat höyryt tulisi päästeltyä. Sitten tein paljon voltteja että Nipsun saisi pohkeiden väliin. En keskiviikosta muistakkaan mitään joten ei siitä sen enempää. Torstaina Mari kävi hoitamassa Nipsun ( osteopaatti ) . Perjantaina olin kipeä mutta illalla oli pakko selviytyä koulutunnille.
Kävelytauon jälkeen mentiin puolikierrosta harjoituslaukkaa ja toinen puolisko keskilaukka. Keskilaukka on varmaan Nipsun lempiliike kouluvalmennuksissa koska saa mennä kovaa.. Kivat keskilaukat se meni mutta pari kertaa se innostu aika kovin joten en saanu sitä kiinni heti. Olin yllättynyt että vaikka se meni aika kivat keskilaukat, sen pidensi askeltaan ja tempo kasvoi , niin se ei ollut silti pitkänä. Osittain tunnilla se kyllä painoi kädelle, mutta Piritan neuvoilla se ei enään painanut kädelle lopputunnista. Sitten mentiin pitkät loppuravit ja loppukäynnit. Nipsu oli ihan märkä tunnin jälkeen.
KÄVELIN SIIS VAIN ALKUKÄYNNIT KUN ODOTIN ELLAA JOKA TULI RATSASTAMAAN NIPSULLA !!!
Tänään meidän tallilta Ella ratsasti Nipsulla. Ella ratsasti tosi hyvin Nipsulla ja Nipa näytti tosi kivalta ja hienolta. Ella tykkäs Nipsusta ja kehui sitä "mageeksi poniksi". Ensiksi Nipsu vähän temppuili, tai ei näyttänyt heti reagoivan. Mutta Ella sai sen menemään hyvin ja antoi mulle paljon vinkkejä miten ratsastaa Nipsua.
Oih mikä häikäisevä laatu !
-Amanda
perjantai 1. marraskuuta 2013
päivittelyä
Moikka !
Kerron nyt tästä viikosta jotain mitä mieleen sattuu, kuvia ei ole melkein yhtään ja tää postaus on aika turha mutta ajattelin nyt jotain tänne teille kertoa. Maanantaina menin Nipsulla vain kävelemään maastoon. Tiistaina oli Piia Pantsun valmennus josta kerron nyt jonkun verran.
Olin Jennan,Axelin,Aidan ja Viivin kanssa samalla tunnilla. Tehtiin aluksi ravintempo vaihteluja. Tehtiin samaa laukassa myös. Sitten mentiin uraa pitkin vastalaukkaa.Nipsu vaihto vaan pari kertaa muuten se meni yllättävän hyvin.
Sen jäkeen tultiin puomi - 3 askelta - pysty. Nipsu teki aluks siihen vaan 2 joten tultiin sitä monta kertaa että saatiin siihen sujuva 3. Pystyä nostettiin pikkuhiljaa ja lopuks se tais olla 110cm. Sitten alettiin tulla rataa joka oli tosi pitkä ja oli hankalaa muistaa se . Aluks tultiin se n. 70cm-80cm korkeudella ja toinen kierros oli 90cm-100cm. Ei hypätty oikeen korkeutta tällä kertaan,vaan mentiin enemmän tekniikkaa ja hankalia teitä .
Rata oli tosi kiva vaikka tiet oli vaikeita. Nipsu oli tosi kiva ratsastaa, kuunteli hyvin pohjetta eikä sillä ollut aikomustakaan kieltää. 2 puomia tuli alas koska en saanut sitä kunnolla lyhennettyä ja sarjat jäi pitkiksi ku se oli kumminki vähän väsyny eikä sen laukka ollut semmonen mitä se on yleensä.
Piia sanoi että Nipsu ei ikinä ole ollut näin hyvä mitä se oli nyt.
<3

vasemmalt : Viivi & Baggio, Aida & Kurre, Jenski & Latte, Axel & Rocks, mä & Nipsu !
Keskiviikkona menin kipeenä Piritan koulutunnille,ajattelin että mitäköhän tästäkin tulee kun pää meinasi räjähtää. Aloitettiin kevyellä ravilla, tehtiin ympyröitä ja ravitempo- siirtymisiä. Mentiin koko tunti vähän "pidemmässä" muodossa eli ei koko ajan ollut niin tiukkaa kokoamista. Nipsukin kulkee paremmin kun koko ajan ei ole niin rankkaa. Sen jälkeen tehtiin pysähdyksä jotka ovat Nipsulle ollut ongelma. Pirita antoi tosi hyviä vinkkejä jotka auttoi paljon. Sopivan mittaisen kävelytauon jälkeen aloitettiin laukkatyöskentely. Mentiin edelleenkiin vähän pidemmässä muodossa. Tehtiin pääty-ympyröitä ja pieniä voltteja. Nipsu kuunteli tosi hyvin pohkeita. Vauhtia sillä riitti joten pidättelemistä oli. Nykyään Nipsusta on tullut ihanan energinen, oon oppinu ratsastaa sitä paremmin ja enemmän eteenpäin ja jaloilla.
Lopuksi mentiin pitkät loppuravit, tehtiin voltteja ja taivutteluja.
Torstaina käytiin klinikalla kuvaamassa poni, jotain vakuutusjuttua varten. Poni oli täyden 10 poni, ei mitään vikaa missään.
Tänään käytiin tallilla vaan hoitamassa poni ja vietiin se käväriin.
<3
- Amanda
sunnuntai 27. lokakuuta 2013
todella hyvin onnistunut viikonloppu
Heippa !
Tänä viikonloppuna meidän seuralla oli seura-mestaruudet.
Lauantai :
Lauantaina oli koulujunnumestaruudet ja luokka oli nuorten hevosten kenttäohjelma helppo B. Luokka oli siis ensimmäinen ja kisat alkoi jo 9. Mun lähtöjärjestystä oltiin vaihdettu joten mun verkka jäi todella lyhyeksi joka ärsytti mua ihan suunnattomasti. Mutta onneksi sain vaihdettua Nellin kanssa paikkaa että pääsin starttamaan sen jälkeen vaikka mun olisi pitänyt mennä ennen sitä. Kun menin radalle niin Nipsu oli tosi jännittynyt. Se pelkäs toisella sivulla olevaa "palikkakasaa" joten siis kuten voitte arvattakin siinä oli paljon ongelmia. Muuten rata sujui tosi hyvin mutta joka kerta kun mentiin siitä "palikkakasata"ohi niin se hyppäs 2m sivulle. Laukassa se teki vaihdot siinä kohalla joten siinä tuli rike.
Pahoittelen huonoa laatua. Kuvat (c) Netta Uusinoka
Nipsu oli kiva ratsastaa , vähän enemmän oisi voinut olla energiaa. Keskiravit.. ne meni ihan päin peetä. Siis ei mitään reaktiota. Ajattelin että saan jotain 62% mutta wou , sain 65,833%. Olin niin tyytyväinen. Sillä tuloksella sijotuttiin luokassa kolmanneksi ja saatiin Lohjan Ratsastajien koulujunnu pronssii !
Ihan hyvin sujui koulukilpailut esteratsukolta ;)
Sunnuntai :
Luokka alkoi vasta yhden aikaa ja oltiin siellä hyvissä ajoissa. Luokka oli siis 90cm/100cm AM5 eli uusinta oli 100cm. Luokassa taisteltiin myös LoRin junnumestaruudesta. 11 LoRilaista osallistui mestaruuteen. Kävelin Juhon kaa radan ja Juho autto mua tosi paljon verkassa. Verkassa Nipsu oli tosi kiva ja hypyt oli hyviä vaikka pari kertaa tultiin huonolla lähestymisellä. Perusrata sujui tosi hyvin, Nipsu oli oikeesti niin kiva ratsastaa, ei yhtään kytännyt ja nosteli jalkoja. Perusradasta siis 0vp ja sitten siinä välissä käveltiin ponien kaa ulkona ja odoteltiin uusintaa. 8 LoRilaista pääs uusintaan,joten siis siinä oli tiukka kisa tiedossa. Verkassa Nipsu oli ihan sika kiva, se meni hyvin eteenpäin ja sit tuli myös takas.
http://www.youtube.com/watch?v=03JrZS7Orns&feature=youtu.be
Uusinnassa Nipsu meni myös tosi hyvin. Mentiin koko rata reippaassa temmossa mutta yhdessä kohtaa unohdin kääntää koska Nipsu teki okserille niin ison hypyn. Nipsu oli oikeesti niin kiva ratsastaa, se ei oo ikinä ollu missään kisoissa niin kiva ratsastaa. Noniin joo tuntuu et kehun vaa paljon Nipsuu mut oikeesti, se ei oo ikinä ollu noin hyvä . Uusinta mentiin siis myös nollina ja sijotuttiin luokassa 4/44. Ja junnumestaruudessa oltiin 3 !!
Kisa oli tiukka ja tuli tosi vähän nollia !
http://www.youtube.com/watch?v=XXaOqJeB4kY&feature=youtu.be
Tää viikonloppu meni ihan sika hyvin oikeesti, en olis uskonu et menee näin nappii.
LoRin junnumestaruuden - mitalistit ! Kultaa Axel & Rocks, hopeeta Jenna & Latte ja pronssia minä & Nipsu. <3 <3 <3

sunnuntai 20. lokakuuta 2013
HIHS 2013
Heippaa !
Torstai :
Herättiin viideltä ja pakattiin kamat kotoota ja lähdettiin tallille. Tallilla hoidin ponin ja sitten poni koppiin ja haettiin Essi ja Allu laaksarista. Kun ajoimme hartwall areenalle oli ihan pilkko pimeetä. Mua jännitti ihan hirveesti automatkalla. Perille päästyä piti nopeasti poni ottaa autosta pois ja kamat päälle ja traikku piti viedä muualle. Sitten menin kävelemään Nipsun kaa. Sit mentiin Viivin kaa kävelee rataa ja Johku autto meitä. Rata oli suht helppo. Verkassa Nipsu oli ihan hyvä, vähän enemmän ois energiaa voinut olla. Arvostelu oli 367.1. Lähdin luokassa 12. Perusrata sujui tosi hyvin, Nipsu ei kytännyt yhtään mitään. Sarjalla kolahti ja siinä säikähin että nyt tuli alas mutta ei tullutkaan. Uusinnassa tein niin lyhyet tiet kun pystyi mutta niissä kohdissa missä olisi voinut laukata kovempaa niin Nipsu ei oikeen halunnut laukata kovaa. Uusinnassa yks tie oli tosi hankala Nipsulle tai siis ku käänsin niin jyrkästi niin harva poni ois siitä kohtaa hypännyt mihin sen toin. Tulos oli siis 0-0 ja siinä vaiheessa menin 3. Loppua kohten hevosia meni ohi joten loppusijoitus oli 7/33. Äiti ja iskä vei ponin kotiin ja mä jäin sinne Jenskin Viivin ja Axelin kaa. Torstain rataa pääset katsomaan painamalla tästä
(c) Malin Lahtivuori
Mun ilme on ihan kamala tässä kuvassa mut pakko laittaa koska Nipsu on maailman söpöin XD (c) Melisa Kuzu
(c) Melisa Kuzu
Perjantai :
Herätys oli samaa aikaa eli viideltä. Aamu oli samanlainen kun eilen joten siitä ei sen enempää kerrottavaa. Oli kauhee vesisade tai siis räntääkin sato. Verkkasin vähän ennen radan kävelyä. Sitten mentiin Johkun kaa kävelee rataa. Verkassa Nipsu oli ihan hassu. Se meni ihan täysii ja riehu siel verkassa. Se hyppäs verkas tosi hyvin. Kerran ku tulin okserille ni yks tyttö tuli ihan suoraa sinne okserin taakse ja Nipsu ampas ku tykin kuula sillee viistoo ni mua ärsytti iha hirveesti ku sit siit tuli vähä epävarma ku se säikähti niin paljon et jos se hyppää jonku päälle. Luokka oli siis aikaratsastusluokka eli koko rata piti mennä " kovaa". Lähtömerkki tuli saman tien kun pääsin radalle joten en ehtinyt paljon näyttää esteitä. Alussa kun aloitin radan niin annoin Nipsulle raippaa kerran että se "heräisi" ja keskittyisi. Ekalle esteelle se meinas jo stoppaa mut sit se otti sen tosi kaukaa. Tein 1-2 tiukan tien ja 3 oli pelottava este ja sitä Nipsu katto eniten joten se tuli ihan juuresta. Sarjalle en ehtinyt kääntää niin tiukkaa tietä. 4 , 5 ja 6 este meni tosi hyvin. 7 oli semmonen lauta este jolle Nipsu otti tosi hassun hypyn,mulla lähti tasapaino ja toinen jalustin siis. Tein tiukan tien sen jälkeen niin oli lähellä etten tippunut. Loppu radan menin ilman toista jalustinta,vikalla esteellä mulla lähti molemmat. Menin siinä johtoon mutta sitten ratsukoita meni ohi ja sijotuttiin 8/33 . Mun radan jälkeen menin sitte kävelee Axelin kaa loppukäynnit. Sit äiti ja iskä vei taas Nipsun pois ja olin siel loppuillan. Perjantain radan näät painamalla tästä
Hihsissä oli ihan sika kivaa. Näki paljon tuttuja ja muutenkin paljon kavereita .Olin siis Viivin,Idan,Jenskin,Idan, Axelin,Aidan ja Sanskin kaa ja lauantain Mikin ja Lindankin. Ostoksia ei tullut muuta kuin uudet saappaat.

Tän se otti tosi kaukaa ni en päässy hyppyy mukaa XD (c) Malin Lahtivuori
Hihsissä oli ihan sika kivaa. Näki paljon tuttuja ja muutenkin paljon kavereita .Olin siis Viivin,Idan,Jenskin,Idan, Axelin,Aidan ja Sanskin kaa ja lauantain Mikin ja Lindankin. Ostoksia ei tullut muuta kuin uudet saappaat.
- Amanda
maanantai 14. lokakuuta 2013
Blogiarvostelut
Heippa
Nyt kun syysloma on alkanut,niin aikaa on tänne blogiinkin kirjoittaa. Tää postaus on siis blogiarvostelu.
Blogeja linkattiin enemmän kun aattelin,enkä millään pysty nyt ainakaan samalla kertaa kaikkia arvostelemaan.
- Huonoja puolia tästä blogista en keksi.
Kokonaisarvio : 9 ½.
Nyt kun syysloma on alkanut,niin aikaa on tänne blogiinkin kirjoittaa. Tää postaus on siis blogiarvostelu.
Blogeja linkattiin enemmän kun aattelin,enkä millään pysty nyt ainakaan samalla kertaa kaikkia arvostelemaan.
+ Blogissa on tosi hieno ulkoasu. Kuvat ovan tosi hienoja ja niitä on paljon. Blogin kirjoittajalla on tosi kiva tyyli kirjoittaa,ja sitä on mukava lukea. Tekstiä on paljon. Kuvat ovan aina hyvälaatuisia.
Kokonaisarvio : 9 ½.
+ Ida kirjottaa hyvin selkeitä tekstejä blogiinsa ja kirjoitusvirheitä ei juurikaan ole. Blogin kirjoittaja Ida kuuluu parhaimpiin kavereihini joten jos ei muuten ehditä jutella niin blogin kautta tiedän mitä sille ja poneilleen kuuluu. Kuvia on usein paljon ja postauksiakin tulee sopivasti eikä ole mitään hirveitä postaustaukoja.
- Blogin banneri ei ole ihan minun silmääni,muuten on kivan yksinkertainen mutta fontti voisi olla parempi ja selkeempi.
Kokonaisarvio : 9
+ Blogin ulkoasu on tosi hieno. Katja postailee usein ja tekstit ovat tarpeeksi pitkiä ja kuvia on paljon. Katjalla on myös paljon hienoja videoita. Kuvat ovat usein hyvälaatuisia.
- Tästä blogista en keksi huonoja puolia.
Kokonaisarvio : 9
+ Banneri on todella hieno. Postaukset ovat tosi kivoja ja niissä on paljon hyviä kuvia. Jennillä on tosi hieno poni ja Jenni on hirmu hyvä ratsastamaan ja niiden menoa on kiva seurata. Jennin blogi on yksi suosikkiblogeistani.
- Tästäkään blogista en keksi mitään huonoja puolia.
Kokonaisarvio : 9½
+ Banneri on tosi kiva. Blogissa on hieno ulkoasu.Kuvia ja tekstiä on paljon. Iidan ja poninsa kuulumisia on tosi kiva seurata ja blogi on tosi kiinnostava.
- Kuvat voisi olla vähän isompia ja "tekstialue" leveempi.
Kokonaisarvio : 9
+ Idan blogissa ulkoasu on tosi hieno, miellyttää ainakin minun silmääni. Postaukset ovat sopivan pitkiä ja kirjotusvirheitä ei ole.
- Ratsastuskuvia voisi olla vähän enemmän
Kokonaisarvio : 8+
+ Tämänkin blogin kirjoittaja on nimeltään Ida :-D. Ulkoasu on tosi hieno ja ihanan räikeän värinen. Idan blogia on kiva lukea niin tietää hänen ja poniensa kuulumisia. Kuvia on paljon ja ne on hyviä.
- Miinuksia tästä blogista en keksi.
Kokonaisarvio : 9puol
Siinä nyt muutama blogiarvostelu ,kommentoikaa teenkö toisen osan vai en. Ja niitä blogeja saa vielä linkkailla ja jos tulee enemmänkin niin teen _varmasti_ toisen osan. Mutta siis kommenteja kehiin !
-Amanda
keskiviikko 9. lokakuuta 2013
Piia Pantsun valmennus
Heippa.
En ole ehtinyt yhtään mitään tänne blogiin kirjoittamaan.. Tallilla menee kaikki päivät ja koulussa joten aikaa ei ole olla koneella. Facebookissa, instassa,kikissä,askissa yms. käyn puhelimella ja en pysty blogiin kirjoittamaan puhelimella ja en tiedä yhtään miksi. Mutta nyt saatte postausta Pantsun valmennuksesta.
Maanantai :
Olin siis molempina päivinä Jennan,Viivin ja Aidan kaa. Mentiin aluksi kevyttä ravia ja taivuteltiin hyvin ja sitten väistöjä uralta pois-uralle. Sitten tultiin kevyttä laukkaa ja piti pidentää laukkaa ja mennä kovempaa. Sitten alettiin tulemaan kavaletteja. Nipa ei aluks halunnu kunnolla nostella jalkoja,mutta sitten se alkoi keskittymään ku tultiin sitä pari kertaa. Sitten tultiin pientä rataa esteet olivat n. 80cm. Tultiin enemmän vaan tekniikka-harjoitusta eikä hypätty isoa. Maanantaista en jaksa selittää niin paljon koska en tarkkaan muista.
Tiistai :
Tehtiin aluksi ravityöskentelyä,koitettiin saada pohkeet läpi ja ravi aktiivisemmaksi. Sitten mentiin pienelle voltille ja työskenteltiin siinä pohkeet läpi ja poni herkemille avuille. Sitten nostettiin laukka ja tehtiin pieniä voltteja ja sama toiseen suuntaan. Siitä jatkettiin pienelle pystylle lävistäjällä. Tultiin kaksi kertaa se. Pystyä nostettiin ja uudestaan sama homma. Nipsu tuntu tosi kivalta jo alussa. Sitten tultiin 70cm okseri myös lävistjältä.Sitäkin nostettiin ja tultiin uudestaan. Sen jälkeen aloitettiin tulemaan sarjaa joka oli seinän vieressä. Nipsua aluks vähä jännitti joten siinä piti tarkasti pitää pohkeet kii. Nipsu ei onneks stopannu mutta otti vähän kaukaa ja sarja jäi vähän pitkäksi. Kävely-tauon jälkeen tultiin jo rataa joka oli todella pitkä, 13 estettä. Esteet oli 100cm -> Nipsu meni tosi hyvin. Kerran tuli stoppi yhdelle pystylle koska toin sen vinoon siihen. Ja toinen stoppi tuli myös pystylle johon oli pitkä lähestyminen ja en ratsastanut sitä tarpeeksi eteen päin joten mentiin ohi. Muuten rata sujui tosi hyvin ja Nipsu oli super kiva ratsastaa vaikka mulla ei ollut kannuksia.
Molempina päivinä valmennus sujui tosi hyvin,tiistaina vielä paremmin. Kuvia ei nyt ole mutta video kooste johon pääset klikkaamalla tästä.
Tää kausi taitaa muuten olla jo tässä paitsi vielä seuramestaruudet ja HIHS. HIHSiin enään viikko,wou. Muutenkin ensi viikolla on syysloma joka on tosi kivaa. Oon jo ihan loman tarpeessa. Oon hihsissä kaikkina päivinä siis ja ihana Sandra tulee mun kisahoitajaks <3 .

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)